Tuorein sisältö

Xboxin uusi pomo lupaa: uusia konsoleita on tulossa, tekoälymöhjö ei kelpaa

Tänään klo 13.38 | Luettu: 245 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Viime viikonlopun suurin uutinen pelialalla oli pitkäaikaisen Xbox-johtaja Phil Spencerin siirtyminen eläkkeelle - heti ja nyt. Lisätärinää aiheutti se, että Spencerin seuraajaksi ajateltu Sarah Bond kertoi samaan hengenvetoon eroavansa tehtävästään. Pomopestin saikin sitten aiemmin Microsoftin tekoälypuolella toiminut Asha Sharma. Xbox-kansa huolestui entisestään.

Polygon kertoo Sharman kertoo uuden johtajan ajatuksista: Uusi Xbox-konsoli on edelleen tekeillä - vieläpä entistä innokkaammin.

"Juhlimme juuriamme uudistuneella sitoutumisella Xboxiin, alkaen konsolilla, joka on muokannut meistä sen, mitä me olemme. Se yhdistää meidän pelaajiin ja faneihin."

Lisäksi toki "Xbox everywhere" -ajatus jatkuu edelleen - eli Xbox-pelejä pystyisi pelaamaan laitteella kuin laitteella.

Sharma lupaa myös, että pelien suhteen tullaan ottamaan riskejä, eikä nykyisiä pelisarjoja tulla lypsämään tyhjiin rahastuksella.

AI-asioista Sharma vannoo, ettei Xbox aio jahdata lyhytaikaista tehokkuutta tai täyttää ekosysteemiaan sieluttomalla AI-tauhkalla (slop).

"Pelit ovat, ja tulevat aina olemaan taidetta, jonka ovat tehneet ihmiset ja jotka on luotu meidän tarjoamallamme innovatiivisella teknologialla."

Nähtäväksi jää, saako Sharma Xboxin raiteilleen ja minkälaisia myönnytyksiä matkan varrella voi joutua tekemään.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Syvenny nopeatempois...

Keskustelut (1 viestiä)

Nisu

Rekisteröitynyt 20.03.2014

Tänään klo 14.25

"Tauhka"
nyt on kaivettu vanha sana ukin kirstusta.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova