Pelivatkain 162 - Mattel Intellivision -tuotantokauden alkuräjäytys
![]() |
Tervetuloa kasibittien pelikonsoloinnin maailmaan! Pelivatkain-sarjassa alkaa uusi tuotantokausi, joka kertoo vaihteeksi Mattel Intellivision -konsolin peleistä. Vuonna 1979 Yhdysvalloissa julkaistu Intellivision oli toisen sukupolven konsoli, joka saapui maailmaan haastamaan sekä Atari 2600 -konsolia että edellisenä vuonna julkaistua Philips Videopac G7000:tta (Magnavox Odyssey 2). Se oli varsin oiva ja menestynyt pelikone, joka toi maailmaan kilpailijoitaan paljon näyttävämmän grafiikan, enemmän tehoja/muistia ja siten entistä monipuolisempia ja näyttävämpiä konsolipelejä.
Intellivision oli kova luu etenkin urheilupelien saralla, mutta se onnistuu hämmästyttämään monin tavoin. Retrorakkauden ylikirjaamisenkin jälkeen moni peli tuottaa yllätyksiä teknisellä taituruudellaan. Siinä sivussa Intellivisionille julkaistiin myös monenlaisia lisälaitteita, mutta ne eivät ihmeemmin pöhisseet tai jääneet historiaan.
Intellivision pöhisi markkinoilla hienosti aina Yhdysvaltain konsolimarkkinat lamauttaneeseen vuoden 1983/1984 romahduksen saakka. Konsoleita myytiin se kolmisen miljoonaa kappaletta, ennen kuin markkinaromahdus kamppasi Mattelin kokonaan pois videopelimarkkinoilta.
Intellivisionin saloja pureskelevat yhteistuumin Eric ”Fraeon” Hartin ja JOK.
Intellivision-pelit on pelattu/tallennettu Intellivision Sprint -konsolilla.
Pelivatkain-videosarjassa sukelletaan hissukseen ja hyvin satunnaiseen tahtiin erilaisiin retropeleihin. Pelivatkaimet pelataan ja tallennetaan livenä ilman sen kummempia leikkailuja, ellei jokin mene ihan katastrofaalisesti pieleen.
Suora linkki: https://youtu.be/1NzUUbHIeT4
Kaikki Pelivatkain-sarjan jaksot
Tilaa kanava tästä klikkaamalla
Onhan Retro Rewind jo tilattu?
https://retrorewind.fi/hanki
Pelikopteri TV esittää: JOKin Pelivatkain
(C) 2025 Mediapalvelut
Yhteistyössä: V2.fi
Toimittajat: Jukka O. Kauppinen ja Eric ”Fraeon” Hartin
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku
Lisää retroa? Ratkaisu on tässä: lisää Pelivatkainta!



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti