Tuorein sisältö

Osallistujakato maailman isoimmassa taistelupeliturnauksessa: Evon pelaajamäärät lähes puolittuivat

Tänään klo 11.30 | Luettu: 175 kertaa | Teksti: Eric Hartin



Maailman suurimman tappelupeliturnauksen, Evon, lopulliset ilmoittautumismäärät ovat laskeneet selkeästi verrattuna viime vuoteen. Vaikka turnaukseen on edelleen ilmoittautunut tuhansia pelaajia ottamaan mittaa toisistaan eri taistelupeleissä, paluun tekevien pelinimikkeiden pelaajamäärissä on nähtävissä huomattava pudotus. Esimerkiksi suosituimman pelin, Street Fighter 6:n, osallistujamäärä romahti viime vuoden 4 228 kilpailijasta vain 2 414 kilpailijaan, ja vastaava trendi toistui useimpien muidenkin pelien kohdalla.

Laskun taustalla arvioidaan olevan useita samanaikaisia tekijöitä, jotka ovat saaneet pelaajat jättämään Las Vegasissa järjestettävän päätapahtuman väliin. Tänä vuonna Evo järjestetään tavallista aikaisemmin kesäkuussa elokuun sijaan, minkä lisäksi brändin alla järjestetään yhä enemmän alueellisia turnauksia ympäri maailmaa, kuten toukokuussa pidetty Evo Japan ja lokakuulle kaavailtu Evo France. Osallistujakatoon uskotaan vaikuttaneen myös turnauksen taustaorganisaation siirtyminen kokonaan saudiarabialaisen RTS-yhtiön omistukseen, Yhdysvaltain nykyiseen hallintoon liittyvät matkustusturvallisuuden huolet sekä yleinen taloudellinen tilanne, jonka vuoksi monilla amerikkalaisilla ei ole tällä hetkellä varaa matkustaa Las Vegasiin.

Lähde: Polygon

V2.fi | Eric Hartin
< Kahdeksan vuoden odo...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova