Yksi Pokémon-roistoista sai 10 vuotta vankeutta
![]() |
90-luvulla lanseeratuilla Pokémon-korteilla menee yhä hyvin tai pelottavan hyvin. Intohimoiset keräilijät, trokarit ja roistot ovat aiheuttaneet häiriöitä tänäkin keväänä tavoitellessaan harvinaisia pahvinpalasia. Myönteistä satunnaisille faneille on se, että monet ovat löytäneet roskiksista läjäpäin muita kuin harvinaisia kortteja; jopa satoja kerrallaan.
Mies nimeltä Joseph Trevor Wilson on juuri tuomittu 10 vuoden vankeuteen Pokémon-korttien pöllimisestä. Videopeliliikkeestä varastettujen korttien arvo oli noin 21 000 dollaria. Kyse oli aseellisesta ryöstöstä, jonka aikana äijä käytti pippurisumutetta sitomaansa työntekijään. Kun roisto saatiin kiinni, hänellä oli kokaiinia ja sen käyttöön liittyviä välineitä. Tuomioon vaikutti siis myös vaarallisen aseen käyttö, vapaudenriisto ja huumeet.
Kyseinen ryöstö tapahtui tammikuussa. Viime sunnuntaina 27-vuotiaalta mieheltä ja hänen 69-vuotiaalta isältään ryöstettiin aseilla uhaten 150 000 dollarin edestä Pokémon-kortteja ja tarroja ja 12 000 dollarin edestä käteistä keräilijätapahtuman jälkeen. Toukokuussa yksi roisto murtautui liikkeeseen moottorisahalla (saalis: 12 000 dollarin edestä kortteja), ja pari päivää myöhemmin toinen sankari teki saman moukarin avulla (saalis: 7 000 dollarin edestä kortteja). Kaikki tämä tapahtui tietenkin Yhdysvalloissa.
Lähde: Polygon



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti