Tuorein sisältö

Diablo 3:n konsoliversio mahdollinen

06.07.2008 klo 18.46 | Luettu: 17616 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kun Diablo III julkistettiin, monien mielessä pyöri kysymys siitä, olisiko se tulossa PC:n ja Macin lisäksi myös konsoleille. Joystiq kertoo, että se on ainakin teoriassa mahdollista.

Pelin pääsuunnittelija Jay Wilson kertoi alunperin, että suunnitelmia konsoliversiosta ei ole, mutta jo muutamaa päivää myöhemmin isommat Blizzard-pomot eivät nähneetkään asiaa aivan yhtä mustavalkoisena. Vastauksina tarjottiin mm. "en tiedä vielä" ja "teoriassa mahdollista".

Virallinen versio on siis epämääräinen 'ehkä', joten jäämme odottelemaan.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Rock Band 2:n biisil... Mysteerinen Halo-pel... >

Keskustelut (28 viestiä)

zergbur

Rekisteröitynyt 07.08.2007

06.07.2008 klo 18.59

Oi kun haluaisin, että tämä sarja pysyisi tietokoneen yksinoikeutena.
lainaa
Ohjain

06.07.2008 klo 19.07

Itse taas todellakin toivon että tämäkin saataisiin konsoleille joilla pelittäminen vain on niin paljon mukavampaa.
lainaa
Liivatesukka

Rekisteröitynyt 26.08.2007

06.07.2008 klo 19.12

zergbur kirjoitti:
Oi kun haluaisin, että tämä sarja pysyisi tietokoneen yksinoikeutena.

/agreed
lainaa
Umbra

Rekisteröitynyt 23.01.2008

06.07.2008 klo 19.13

Mitenkä mahtaisi toimia konsolilla? Jaa-a
lainaa
pumm1

Rekisteröitynyt 22.01.2008

06.07.2008 klo 19.26

Ohjain kirjoitti:
Itse taas todellakin toivon että tämäkin saataisiin konsoleille joilla pelittäminen vain on niin paljon mukavampaa.
No jaa. Hiirellähän tätä paljon pelataan, joten konsoleille pitäisi tehdä oma ohjaustapa. Räiskintäpelit sitten ovat konsoleilla niin kankeita, kun pitää niin robottimaisesti tähdätä.
lainaa
Hmm

06.07.2008 klo 19.33

Diablo 1 on ollut aikoinaan myös konsolille, Playstation 1:lle.
lainaa
Juhza

Rekisteröitynyt 02.12.2007

06.07.2008 klo 19.38

Hmm kirjoitti:
Diablo 1 on ollut aikoinaan myös konsolille, Playstation 1:lle.

Jep, että se niistä yksinoikeusjutuista... Todella hyvä olis jos tää tulis konsoleille. Sanoi kuka mulle mitä tahansa, niin koneella on ÄÄRIMMÄISEN ankea pelata. Diablo 2 kuitenkin on lähes ainoa pc-peli, jota olen pelannut.
lainaa
zergbur

Rekisteröitynyt 07.08.2007

06.07.2008 klo 19.46

Juhza kirjoitti:

Taas konsoli fanipojat vauhdissa.
lainaa
Wilsu

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.07.2008 klo 19.54

zergbur kirjoitti:
Juhza kirjoitti:
Hmm kirjoitti:
Diablo 1 on ollut aikoinaan myös konsolille, Playstation 1:lle.

Jep, että se niistä yksinoikeusjutuista... Todella hyvä olis jos tää tulis konsoleille. Sanoi kuka mulle mitä tahansa, niin koneella on ÄÄRIMMÄISEN ankea pelata. Diablo 2 kuitenkin on lähes ainoa pc-peli, jota olen pelannut.

Taas konsoli fanipojat vauhdissa.

Jep, on väärin haluta nauttia hyvistä peleistä haluamallaan tavalla. Miten ne konsolipelaajat kehtaakin.

Jumalauta taas tätä menoa.... ._.
lainaa
hej

06.07.2008 klo 20.29

Wilsu kirjoitti:

Jep, on väärin haluta nauttia hyvistä peleistä haluamallaan tavalla. Miten ne konsolipelaajat kehtaakin.

Jumalauta taas tätä menoa.... ._.

On se väärin jos siinä kärsii muiden alustojen pelikokemus. Jos Blizzard kehittää tätä yksinoikeutena PC:lle, ei tarvitsisi resursseja uhrata konsoleille. Kuitenkin väittäisin, että joka tapauksessa PC:llä tätä peliä luultavimmin eniten pelaillaan.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

06.07.2008 klo 20.39

zergbur kirjoitti:
Juhza kirjoitti:
Hmm kirjoitti:
Diablo 1 on ollut aikoinaan myös konsolille, Playstation 1:lle.

Jep, että se niistä yksinoikeusjutuista... Todella hyvä olis jos tää tulis konsoleille. Sanoi kuka mulle mitä tahansa, niin koneella on ÄÄRIMMÄISEN ankea pelata. Diablo 2 kuitenkin on lähes ainoa pc-peli, jota olen pelannut.

Taas konsoli fanipojat vauhdissa.

No ole hyvä vain ja nauti PC:n peli annistasi, siellähän ei sitten tule kuin netistä casual-kamaa, valven huttua, blizzardin kamaa ja netti roolipelejä. Monipuolista, eikö vain?
lainaa
entsyymi

Rekisteröitynyt 22.01.2008

06.07.2008 klo 20.44

Demonoid kirjoitti:
No ole hyvä vain ja nauti PC:n peli annistasi, siellähän ei sitten tule kuin netistä casual-kamaa, valven huttua, blizzardin kamaa ja netti roolipelejä. Monipuolista, eikö vain?

Tarvitaanko jotain muuta kuin tätä kuuvaamaasi laatukamaa?
lainaa
Radikaali

Rekisteröitynyt 31.12.2007

06.07.2008 klo 21.10

Kyllä sillä niin hyvät tuohet käärii että tuskin jää julkaisematta, joskin julkaisu tapahtuu varmaan ainakin vuoden myöhemmin.

Itelleni se on yks ja sama kunhan ei vaikuta PC version latuun, ja tuskin vaikuttaa.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

06.07.2008 klo 21.37

Demonoid kirjoitti:
No ole hyvä vain ja nauti PC:n peli annistasi, siellähän ei sitten tule kuin netistä casual-kamaa, valven huttua, blizzardin kamaa ja netti roolipelejä. Monipuolista, eikö vain?

Aitoihin PC-peleihin verrattuna konsolipelit ovat aitoja casual-pelejä lähes poikkeuksetta. Sitten on tietysti PC-pelit, jotka on suunniteltu myös konsoleita ajatellen, mutta ne eivät olekaan "aitoja".

Diablo pysykööt PC:llä - konsoleilla on omat pelinsä, sekä hyvät että huonot. PC-pelaajat eivät sentään ole ainakaan minun nähdäkseni juuri ikinä vinkumassa konsolipelejä PC:lle (tähän joku puolestaan vastaa virheellisellä argumentilla, siitä olen varma).
lainaa
-A-

06.07.2008 klo 21.56

Vois olla padilla aika kankeeta kerätä maasta kamaa ja mätkiä öttiäisiä :D
Toki mahollista, mutta kankeeta.....
lainaa
jMr

06.07.2008 klo 22.13

zergbur kirjoitti:
Juhza kirjoitti:
Hmm kirjoitti:
Diablo 1 on ollut aikoinaan myös konsolille, Playstation 1:lle.

Jep, että se niistä yksinoikeusjutuista... Todella hyvä olis jos tää tulis konsoleille. Sanoi kuka mulle mitä tahansa, niin koneella on ÄÄRIMMÄISEN ankea pelata. Diablo 2 kuitenkin on lähes ainoa pc-peli, jota olen pelannut.

Taas konsoli fanipojat vauhdissa.

En tiedä sitten kuinka kova fanboy on jos kertoo että diablo 1 OLI ps1sellä aikoinaan, eikä loppujen lopuks ollut edes huono, itse pitäisin myös parempana että saataisiin tuo diablo myös konsoleille.
lainaa
Kultakettu

Rekisteröitynyt 10.06.2008

06.07.2008 klo 22.17

Ohjain kirjoitti:
Itse taas todellakin toivon että tämäkin saataisiin konsoleille joilla pelittäminen vain on niin paljon mukavampaa.

Miten se on niin paljon mukavampaa. Jos välttämättä haluat telkkaris kanssa pelata, niin siihenkin saat konees kii. Siinä ei kauaa mee, kun nyky pc käynnistyy.
lainaa
Otto

06.07.2008 klo 22.20

MJR2312 kirjoitti:
PC-pelaajat eivät sentään ole ainakaan minun nähdäkseni juuri ikinä vinkumassa konsolipelejä PC:lle (tähän joku puolestaan vastaa virheellisellä argumentilla, siitä olen varma).

Eipä tarvi kovin monen viikon taakse mennä kun kovasti vinguttiin (ja vingutaan varmaan vieläkin) GTAIV:n PC versiota. Ja tietääkseni GTAIV on oikein malliesimerkki konsolipelistä, vaikka sarjalla on juuria myös PC:n puolella.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

06.07.2008 klo 22.49

Otto kirjoitti:
MJR2312 kirjoitti:
PC-pelaajat eivät sentään ole ainakaan minun nähdäkseni juuri ikinä vinkumassa konsolipelejä PC:lle (tähän joku puolestaan vastaa virheellisellä argumentilla, siitä olen varma).

Eipä tarvi kovin monen viikon taakse mennä kun kovasti vinguttiin (ja vingutaan varmaan vieläkin) GTAIV:n PC versiota. Ja tietääkseni GTAIV on oikein malliesimerkki konsolipelistä, vaikka sarjalla on juuria myös PC:n puolella.

Kas, oikeassapa olet. Ehkä se sitten liittyi tuossa tapauksessa ns. tekemisen määrään, jota ei PC-peleissäkään välttämättä hirveästi ole. Niin, ja kaikki aiemmatkin osat on julkaistu PC:lle, joten ihan odotettavaahan se olikin. No, pointtini kuitenkin tuli varmaan harvinaisen selväksi?
lainaa
PS3

06.07.2008 klo 23.56

PS3:lla saa näppiksen ja hiiren joten pelikokemus sen osalta ei muuttuisi niin paljoa, jos blizzu ei jaksaisi uusia kontrolleita väsätä.
lainaa
LoneGoat

Rekisteröitynyt 07.08.2007

07.07.2008 klo 00.07

Rupes himottaa niin perkeleesti että täytyi (yrittää) asentaa diablo 2.
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

07.07.2008 klo 10.48

Perhana, menee hermo kyllä, jos tässäkin pelissä joutuvat tekeen yhtään kompromissejä mahdollisen konsoliversion takia käyttöliittymässä. Monta hyvää peliä jo pilattu sillä, että on pitäny saada siitä myös konsolipelaajille sopiva.
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

07.07.2008 klo 10.58

Otto kirjoitti:
MJR2312 kirjoitti:
PC-pelaajat eivät sentään ole ainakaan minun nähdäkseni juuri ikinä vinkumassa konsolipelejä PC:lle (tähän joku puolestaan vastaa virheellisellä argumentilla, siitä olen varma).

Eipä tarvi kovin monen viikon taakse mennä kun kovasti vinguttiin (ja vingutaan varmaan vieläkin) GTAIV:n PC versiota. Ja tietääkseni GTAIV on oikein malliesimerkki konsolipelistä, vaikka sarjalla on juuria myös PC:n puolella.

Juu, tuo GTA IV olisi sellainen jota pelaisin mieluummin PC:llä kuin konsolilla. Kuten varmasti moni muukin. Muuten konsolipelit pelaan mieluummin konsolilla, eli tuo GTA IV oli kyllä aika poikkeus ja lähinnä siksi kun aikaisemmat osat on julkaistu myös PC:lle. Harmi kyllä GTA peleissäkin näkyy ne ärsyttävät piirteet käyttöliittymässä ja samoin pelin toiminnassa, mitä konsolien ohjainten soveltumattomuus tuon tyyliseen toimintaan ja muistin vähyys aiheuttavat. Olisi todella hienoa jos joskus vielä nähtäisiin GTA tyylinen peli, joka olisi vapaa konsolien rajoitteista.
lainaa
höhö

07.07.2008 klo 14.46

PS3 kirjoitti:
PS3:lla saa näppiksen ja hiiren joten pelikokemus sen osalta ei muuttuisi niin paljoa, jos blizzu ei jaksaisi uusia kontrolleita väsätä.

myös wiille ja xbox360:lle on mahdollista toteuttaa näppis & hiirituki..
lainaa
Vesa

07.07.2008 klo 17.25

Eipä sillä muuten väliä, kunhan tekevät ensin vaikka pc version ja karsivat siitä konsoleille :|

worst case on, että tekevät käännöksen konsolista pc:lle ::argh
lainaa
Xolair

Rekisteröitynyt 23.06.2008

07.07.2008 klo 20.07

Vesa kirjoitti:
Eipä sillä muuten väliä, kunhan tekevät ensin vaikka pc version ja karsivat siitä konsoleille :|

Niinpä, tuo olisi paras taktiikka jos konsoliversion pelistä tekisivät ja PC-pojujen ei tälläisestä ratkaisusta tarvitsisi valittaa.

Mutta, jos ei konsolille tämä peli tule niin pakkopa se sitten on PC:lle ostaa jos ei muu auta. Vaikka luulin lopettaneeni PC-pelaamisen suurimmaksi osin... :p
lainaa
yar

08.07.2008 klo 03.58

Nonii, takasin maan pinnalle. Tuntuu että se on joltakin pois jos tää myöhemmin kääntyy konsoleille. Aina blizzun pelit on tullut ensin PC:lle, sitten konsolille, jos ovat olleet tullakseen. (ainoat tapaukset tiedän, on WC2 ja Diablo 1) Äläkää ny viittikö.
lainaa
Pälli

11.08.2008 klo 05.42

Itsellä on sekä kone että Ps3 mutta kyllä kallistun myös kannattamaan konsoliversion julkaisua, koska ei kaikilla ole semmoista konetta joka pyörittää uusimpia pelejä ja koska blizzard varmasti haluaa että kaikilla on mahdollisuus tuota peliä pelailla niin se konsoliversio olisi myös rahallisesti kannattavaa, eniten tässä vituttaa se että kaikki joilla on täysin uutuuttaan kiiltävät pöytäkoneet jotka oma faija tai mutsi on heille hankkinut eivät näe tässä sitä että ei kaikilla ole varaa joka vuosi ostaa uutta konetta jotta voi pelata hyviä pelejä, ja mikä vitun yksinoikeus PC:llä on Diablo pelisarjaan? kuten aikaisemmin tuossa jo mainittiin niin Diablo 1 oli myös konsolille ja se toimi siinä moitteettomasti joten miksei myös Diablo 3 voisi olla konsolille? jos PC pelaajat ovat sitä mieltä että heiltä jää täysipelikokemus kokematta sen takia että Diablo 3 käännettäisiin konsolille niin miettikää sitä siltä kannalta että kuinka paljon konsolipelaajilta jää kokematta jos sitä ei käännetä, kasvakaa oikeesti pääkoppanne sisällä sen verran että käsitätte ettei ettei se ole teiltä pois jos peli missaa joitakin grafiikkahitusia sun muita ohjausongelmia, koska ei sellaisista rikkauksista saa muutkaan nauttia. Henkilökohtaisesti olen todellakin konsoliversion julkaisun kannalla koska kaikilla on minun mielestäni tuota peliä oikeus pelailla. I have spoken
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova