Tuorein sisältö

Ihmisoikeusrikokset pelien syytä?

25.07.2008 klo 21.30 | Luettu: 5067 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Pelit ovat olleet valtamedian mukaan syynä jos jonkinlaiseen murhaan, tappoon, pahoinpitelyyn ja raiskaukseen. Nyt Yahoo News on tarttunut jo hetken internetissä kohua herättäneeseen yhdistelmään PlayStation 2:n julkaisusta ja Kongon demokraattisen tasavallan ihmisoikeusrikoksista.

Yhteys muodostuu jokseenkin kaukaa haettuna. Kongon demokraattinen tasavalta sattuu sijaitsemaan Afrikassa sellaisella maaperällä, jossa on runsaasti coltan-malmia. Coltan sisältää tantaalia, jota puolestaan käytetään pienissä kondensaattoreissa, pääasiassa matkapuhelimissa ja mikroelektroniikassa.

90-luvulla ja 2000-luvun alussa koko Keski-Afrikkaa ravistaneet konfliktit johtivat taisteluihin myös coltan-malmikaivoksista, timanteista ynnä muista muihin maanosiin myytävistä resursseista. Sodan peitteellä tehtiin myös räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia. Paikallisia lapsia pakotettiin muun muassa työskentelemään epäinhimillisissä oloissa syvällä coltan-louhoksilla.

Miten tämä kaikki sitten liittyy Sonyyn, PlayStationiin ja pelaamiseen? Historiaa ja tosiseikkoja hitusen oikovat ihmiset ovat todenneet, että tärkeä syy ihmisoikeusrikkomuksiin oli tantaalin maailmanlaajuinen hinnannousu vuosien 1998 ja 2001 välillä. PlayStation 2 ilmestyi vuonna 2000 ja on nyt joutunut Toward Freedomin syytettyjen listalle Kongon tapahtumista.

Todellisuudessa vuodet 1998-2001 olivat maailmanlaajuisen internet-, DVD- ja kännykkäbuumin aikaa. Kun otetaan huomioon pelkkä DVD-laitteiden myynti kyseisellä aikavälillä, alkavat PlayStation 2:n myyntiluvut vaikuttaa melko pieniltä. Syystä tai toisesta Toward Freedom ei myöskään syytä yhtäkään PC- tai puhelinvalmistajaa sivuillaan.

Miltä kuulostaisikaan jos maailmalla alettaisiin puhumaan vaikka Nokia-sodasta nyt hehkutetun PlayStation-sodan sijaan?

Lähde: Kotaku

V2.fi | Matti Lintula
< Kaz Hirai ei kaipaa ... Näin pelaajista koul... >

Keskustelut (5 viestiä)

Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

25.07.2008 klo 23.21

Jaa... Mitäpä tähän edes sanoisi. Ehkä Microsoft lahjoi Yahoon mustamaalaamaan Sonyn? Muuta syytä näin typerälle uutiselle ja väitökselle en keksi. Coltania kun käytetään aika lailla muissakin elekrtoniikka-vempaimissa eikä pelkästään PS2:ssa.
lainaa
EiOleMahdollista

26.07.2008 klo 02.37

Mazena kirjoitti:
Jaa... Mitäpä tähän edes sanoisi. Ehkä Microsoft lahjoi Yahoon mustamaalaamaan Sonyn? Muuta syytä näin typerälle uutiselle ja väitökselle en keksi. Coltania kun käytetään aika lailla muissakin elekrtoniikka-vempaimissa eikä pelkästään PS2:ssa.

Älä hei oikeasti viitsi olla noin typerä vaikka näköjään oletkin Sonypoika pahemmasta päästä, niin luulisi että olisit edes lukenut uutisen josta olisi selvinnyt että Yahoo vain uutisoi Toward Freedom syytteen Sonya vastaan! Tämä onkin yksi parhaimmista salaliittoteorioista joita M$:ään on liitetty. Kyllä te fanipojat jaksatte kerta toisensa jälkeen yllättää... Jatkakaa ja pelastaa minun iltani useammin näillä letkautuksillanne...
lainaa
xhot

26.07.2008 klo 03.13

EiOleMahdollista kirjoitti:

xbotti heti perässä :)
lainaa
lukija

26.07.2008 klo 11.18

No voi ***tu. Pitäkää kaikki turhat kommenttinne mahassanne. V2 on mennyt koko ajan alas viime aikoina näiden idioottien takia. Hävetkää!
lainaa
Kil-Jaeden

26.07.2008 klo 17.07

Jos siis ymmärsin oikein, on pelien vika että jotkut perslävet rahanahneudessaan pakottivat ihmisiä orjatyöhön?
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova