Tuorein sisältö

Parserin paluu - interaktiivista fiktiota yökyöpeleille

16.08.2008 klo 00.45 | Luettu: 3980 kertaa | Teksti: Matti Lintula


1980-luku oli teksiseikkailujen kulta-aikaa. Zorkin ja Planetfallin kaltaisten pelien aika oli ohi graafisten käyttöliittymien ja animaation myötä, mutta yhä tänäkin päivänä harrastajat ympäri maailmaa viettävät aikaa tekstiseikkailuja tehden. Pelinkehitystaitoja omaamattomalle, mutta tarinankerronnan taidon omaaville tekstiseikkailun tekeminen on helpoin tapa saada oma visionsa pelattavaksi.

Destructoid-uutissivusto on kaivanut hehkutettavakseen yhden nykyaikaisten tekstiseikkailujen helmen, Photopian. Photopia täyttää tänä vuonna sekin jo 10 vuotta, joten aivan uudesta pelistä ei ole kyse. Tarinan kirjoittaja Adam Cadre teki pelinsä vuonna 1998 Interactive Fiction Competition -kilpailuun, josta tuloksena tuli ylivoimainen voitto. Photopia unohtui jo pitkäksi aikaa, mutta erikoislaatuinen tarina saattaa jälleen viihdyttää uutta, tekstiseikkailuihin tutustumatonta pelaajasukupolvea syksyn pimenevissä illoissa.

Kehuttuun ja palkittuun tarinaan pääsee käsiksi iFictionin sivuilla. Palvelussa on runsaasti muitakin seikkailupelejä, joihin pääsee käsiksi sivuston päävalikon kautta. Vieläkin enemmän pelattavaa löytyy Interactive Fiction Archivesta, jossa on genren klassikkoja monelta eri pelialustalta. Tekstiseikkailujen arvioita ja suosituksia voi selailla Interactive Fiction Databasessa ja lajin uusimmista kuulumisista kertoo puolestaan SPAG-verkkolehti.

V2.fi | Matti Lintula
< Lopullinen ratkaisu ... Halo-leffa on heränn... >

Keskustelut (3 viestiä)

Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.08.2008 klo 12.01

Ken sent me
lainaa
rtjrd

16.08.2008 klo 13.51

Joo en kyllä oikein tajunnu tuota peliä. Ilmeisesti kuitenkin meni läpi kun parseri hävis jonnekkin yht'äkkiä.
lainaa
Kultakettu

Rekisteröitynyt 10.06.2008

17.08.2008 klo 23.13

Jarkko kirjoitti:
Ken sent me

Larry ei oo tekstiseikkailu
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova