Tuorein sisältö

Murhaaja sai Wiin hirttosilmukan korvikkeeksi

09.09.2008 klo 08.59 | Luettu: 12095 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Isossa-Britanniassa kaksi 10-vuotiasta tyttöä vuonna 2002 murhannut, nyt 34-vuotias Ian Huntley on aikonut tappaa itsensä jo kolmasti vankila-aikanaan, kertoo Kotaku. Hirttosilmukan ojentamisen sijaan valtion laitokseen toimitettiin miehelle Nintendo GameCube.

Huntley kuitenkin masentui, koska GameCube oli hänen mukaansa vanhentunutta tekniikkaa. Samalla murhamies jatkoi itsetuhoisten suunnitelmiensa julkituomista. Lopulta vankeinhoitolaitoksessa hellyttiin miehen lukuisiin pyyntöihin ja tämä sai itselleen ihka uuden Wii-konsolin, paljastaa vankilan sisäinen nimettömänä pysyvä lähde. Konsolin toivotaan lopettavan miehen itsemurha-ajatukset.

Melkoinen rangaistus.

V2.fi | Matti Lintula
< Huhu: 25.syyskuuta X... Halvat samurait rynn... >

Keskustelut (18 viestiä)

wiipwnaa

09.09.2008 klo 09.07

Kyllähän Wii vasta ajaa itsetuhoisiin ajatuksiin kun siinä ei ole samanlaista grafiikkatehoa kuin PS3:ssa ja Xboxissa.

On se karu tuo miehen kohtalo.
lainaa
Slayer

09.09.2008 klo 09.22

Grafiikat eivät tee peliä. Enemminkin kaverilta palaa hermo kun loppuu pelaamisen arvoiset pelit kesken.
lainaa
Antasivat-sen-köyden

09.09.2008 klo 09.30

Voi herttileijaa, murhamiestä masentaa, eihän semmoinen nyt sovi.
Paa paa, silitetääs päätä niin tulee hyvä mieli.

lainaa
miksu

Rekisteröitynyt 15.06.2008

09.09.2008 klo 10.04

Pelais paperilla hangmania
lainaa
joojoo

09.09.2008 klo 10.08

Hahahah, samaa rautaa toisessa laatikossa...
Ainoa ero vaan on että crapwarea löytyy runsaasti enemmän.
lainaa
smirre

Rekisteröitynyt 19.04.2007

09.09.2008 klo 10.49

Oikea konsoli murhamiehelle. Olisi päässyt tehokonsolien lähes kaikissa peleissä toteuttamaan fantasioitaan, tappamaan.

Ja jos ei X0/PS3 konsolilla pelaaminen PUTKItelkkarilla ohjaisi romahduksen partaalle niin en tiedä mikä sitten.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

09.09.2008 klo 11.02

smirre kirjoitti:
Ja jos ei X0/PS3 konsolilla pelaaminen PUTKItelkkarilla ohjaisi romahduksen partaalle niin en tiedä mikä sitten.


Niinpä! Eikun hei.. :(
lainaa
AS_JD

09.09.2008 klo 12.16

Eihän sillä siellä televisiota ole... se on se oikea rangaistus
lainaa
Mi5

09.09.2008 klo 13.00

Miksei näitä ihmisiä voitaisi ottaa hyötykäyttöön. Lääkealalla olisi paljon käyttöä ihmiskoekaniineille. Eikä olisi niin tarpeeton kuin elinkautinen tai kuolemanrangaistus. Vankilan on tarkoitus korjata yksilö takaisin yhteiskuntakelpoisuuteen, ei rankaista, jos tavoite ei ole mahdollinen, niin eikö pitäisi keksiä edes jotain järkevää käyttöä?
lainaa
MontA

09.09.2008 klo 13.16

Wii + Godfather on kyllä murhamiehelle lyömätön yhdistelmä.
lainaa
xbotithaisee

Rekisteröitynyt 24.07.2008

09.09.2008 klo 15.25

Mi5 kirjoitti:
Vankilan on tarkoitus korjata yksilö takaisin yhteiskuntakelpoisuuteen, ei rankaista, jos tavoite ei ole mahdollinen, niin eikö pitäisi keksiä edes jotain järkevää käyttöä?


Aivan samaa mieltä. Taparikolliset, lastentappajat yms. olis hemmetin hyviä koe-kaniineita juurikin lääke-alalle.
Ja jos joku pilleri pehmentäs aivot, niin sehän olis vaan hyvä juttu.
lainaa
Löllökek

09.09.2008 klo 15.27

Manhunttia vaa
lainaa
PS3BotitLöyhkäävät

09.09.2008 klo 16.01

Lapsenmurhaajaa hyysätään melkein kuin Suomessa.
lainaa
kalleh

09.09.2008 klo 17.31

wiipwnaa kirjoitti:
Kyllähän Wii vasta ajaa itsetuhoisiin ajatuksiin kun siinä ei ole samanlaista grafiikkatehoa kuin PS3:ssa ja Xboxissa.

On se karu tuo miehen kohtalo.

Alkaa ottaa päähän nama grafiikka huorat...
lainaa
WiiBotitImevätMelaa

09.09.2008 klo 17.47

Grafiikka ja realismi ovat erittäin tärkeä osa pelielämystä.
lainaa
xbotithaisee

Rekisteröitynyt 24.07.2008

09.09.2008 klo 19.22

PS3BotitLöyhkäävät kirjoitti:
Lapsenmurhaajaa hyysätään melkein kuin Suomessa.


Ja normaali murhaajat istuvat vain kuutisen vuotta...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200809088231483_uu.shtml
lainaa
UltimateSephiroth

10.09.2008 klo 00.18

Ja XBox 360 / PS3 liittyivät aiheeseen miten?

Koettakaa pysyä niissä kommenteissa asiassa, nämä artikkelien kommenttiosiot ovat aina täynnä naurettavaa "XXXXX on paras, XXXXX ja XXXXX on ihan perseestä" -lässytystä.

-----

Varsin erikoinen uutinen. Mitäköhän pelejä herra mahtaa pelailla sellissä?
lainaa
PS3OnLäjäSkeidaa

10.09.2008 klo 00.45

14-vuotiaan Eveliinan Lappalaisen ojan pohjalle tallonut murhaajakin istui kokonaiset 3½ vuotta.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova