Tuorein sisältö

Tällainen on seuraava GTA

19.09.2008 klo 11.02 | Luettu: 7384 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Nintendo Power -lehti on ehtinyt julkaisemaan ensimmäiset tiedot DS:n tulevasta Grand Theft Auto: Chinatown Warsista. Vielä tänä vuonna julkaistavassa tasku-GTA:ssa käytetään cel-shading-grafiikkaa, joka pyörii DS:n ruudulla ilmeisen sulavasti. Pelin luvataan olevan sarjalle uskollinen ja sisältävän avoimen maailman sekä yhtenäisen juonen. Chinatown Wars sijoittuu Liberty Cityyn, josta onkin mallinnettu melkoinen osa taskukokoon. Kaupunki kuitenkin poikkeaa osittain kotikonsoleiden versioista pelattavuuden parantamisen nimissä. Kaupunki toimii reaaliajassa niin vuorokaudenvaihteluiden kuin sääolosuhteidenkin osalta.

Ohjailuun käytetään paitsi selkeää kosketusnäyttöä, myös ristikko-ohjainta, jolla osoitellaan aseen piippua kohti pahaa-aavistamattomia vihollisia. Oikealla puskurinapilla hoituu automaattinen tähtäys, mikäli peukalo tuntuu liian epätarkalta ammusten kohteeseensa saattamiseksi. Ajoneuvojen hallintaa on helpotettu hienoisella ohjausavulla.

Peli tulee saamaan K18-leiman, jonka tarpeellisuuden takaavat pelin aseluettelosta löytyvät liekinheitin ja minigun. Poliisien pakenemista on muutettu sitten kotikonsoliversioiden. Pelkän pakenemisen sijaan perässä roikkuvat poliisiautot täytyy tuhota keinolla millä hyvänsä.

Koko Nintendo Powerin julkaisema ominaisuuslista on luettavissa Kotakun uutisessa.

V2.fi | Matti Lintula
< Peter Moore ei usko ... Deus Exin kehittäjäl... >

Keskustelut (7 viestiä)

-A-

19.09.2008 klo 11.44

Onko tolla laitteella yli 18-vuotiaita pelaajia? no oke, japanissa varmaan...
lainaa
Visse

Rekisteröitynyt 11.04.2007

19.09.2008 klo 11.57

Here here, hyvinkin pian 18 täyttävä DSisti.
lainaa
Esuna

19.09.2008 klo 11.58

Niinpä. Kuka muka haluaisi pelata New SMB:ia, Phantom Hourglassia, Advance Warseja, niitä hyviä SOTNin jälkeen julkaistuja Castlevanioita, Phoenix Wrighteja, The World Ends With You'ta ja liutaa muita hyviä japsiropeja. Ei kukaan, that's who.

Kiitos yrityksestä. Parempi onni ensi kerralla
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

19.09.2008 klo 12.07

Olen 24-vuotias, kohta 25 ja Nintendo DS on ollut ahkerammassa käytössä kuin X0.
lainaa
kawashima

19.09.2008 klo 14.03

Tuskin niitä Brain Trainingejä on myity miljoonittain pelkästään lapsille. ;)
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

19.09.2008 klo 14.19

Suhtaudun aika epäilevästi tähän DS -versioon.
lainaa
Puputtaja

Rekisteröitynyt 14.04.2008

19.09.2008 klo 17.07

tagman kirjoitti:
Suhtaudun aika epäilevästi tähän DS -versioon.

Jep, vähän epäilyttää tosiaan. En tästä mitään GTAn tasoista peliä odota, mutta varmaan ihan ok pelattavaa tulee olemaan.

Ja mitä? Julkaisu on jo tänä vuonna, vaikkei mitään peli kuvaa edes ole nähty O.o Aika viime tippaan kertoivat pelistä kyllä, jos tämä nyt on totta.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova