Tuorein sisältö

PS3 saattaa loppua jouluna kaupoista

02.10.2008 klo 13.01 | Luettu: 10929 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Sonyn peliosaston Yhdysvaltojen päämies Jack Tretton kehuu PlayStation 3 -konsolin myynnin ylittäneen yhtiön odotukset jopa 30 prosentilla. Tällä hetkellä laitetta myydään tuplavauhdilla edellisvuoteen verrattuna. Edge Onlinen mukaan tilanteella on kuitenkin kääntöpuolensa. Tretton arvioi, että nykyisellä myyntitahdilla konsoleista saattaa tulla pula joulumarkkinoilla. Tretton uskoo kuitenkin 80-90% ostajista saavan konsolinsa kuusen alle. Tiedossa ei ole, koskeeko saatavuusvaroitus myös Eurooppaa.

V2.fi | Matti Lintula
< Kauhupeli halutaan k... Tyylikäs Muramasa si... >

Keskustelut (16 viestiä)

tsingiskaani

02.10.2008 klo 13.21

onneksi on jo oma, poikien huoneeseen tekisi mieli ostaa joskus toinen.
lainaa
J4nizz

Rekisteröitynyt 09.11.2007

02.10.2008 klo 13.33

Eikös Nintendo kertonut jo kesällä Wii:n loppuvan ennen joulua?
lainaa
Konsolimies

02.10.2008 klo 14.00

Pleikkareita nyt uskoisi olevan sen verran hyllyillä, että luultavasti niitä riittää vaikka kuinka kovaa kysyntää olisi, tiedä sitten.
lainaa
31013

02.10.2008 klo 14.33

Konsolimies kirjoitti:
Pleikkareita nyt uskoisi olevan sen verran hyllyillä, että luultavasti niitä riittää vaikka kuinka kovaa kysyntää olisi, tiedä sitten.


Moni pelikauppa valittaa että ps3:sista on pula koska niitä menee ku häkää suomessa.
lainaa
Sonymaa

02.10.2008 klo 15.31

Joo toi on ihan totta ainakin Suomen kohdalla. Itse ostin PS3:n kesällä ja monissa alan liikkeissä oli pleikkarit lopussa ja seuraavia eriä sai odottaa yli viikon. Suomessahan PS3 on monen muun euroopan maan tapaan muutenkin tämän sukupolven selvä ykkönen jättäen laitekannoissa taakseen jopa Wiin.

Ainakin viime vuonna PS3 myi enemmän kuin Wii ja en usko tilanteen muuttuneen paljoa tämän vuoden aikana, Boxi taas on ohitettu jo aikoja sitten.
lainaa
Mäkis

02.10.2008 klo 15.45

hörh, kyllä jää ps3 kauas Wiin myynneistä Suomessa ja muualla euroopassa..
lainaa
ErkkoMhf

02.10.2008 klo 15.50

Sonyn ikioma "rakastamme suuryhtiötä"-porukka täällä taas veistelee valheita. Wii on selvä ykkönen myös Suomessa ja se että PS3 on muka myynyt enemmän kuin Wii viime vuonna ei todista suuntaan tai toiseen tästä vuodesta. Toisaalta ne Suomen 50000 PS3-konsolia ei paljoa paina maailmalla... Valhe, Floppi, Valhe, Floppi, Valhe, Floppi.
lainaa
Boom

02.10.2008 klo 16.30

no puhuri käy jenkkien lompakossa ku taantuma iskee joten Sony on vielä kusessa PS3 kanssa ku se ei tuu kuuna päivänä myymään tarpeeksi kiitos jenkkien kiintöistö kuplan
lainaa
ASD

02.10.2008 klo 17.53

Itseasiassa USA:n talouskriisi ei hetkauta juuri lainkaan leffa -ja pelibisnestä jenkkilässä. Se on siitä jännä ala, että siihen laitetaan kotitalouksissa rahaa kiinni oli sitä rahaa sitten enemmän tai vähemmän lompakossa.

Tästäkin huushollista löytyy jo noin kuukauden vanha PS3 johon itse olen ollut todella tyytyväinen. :)
lainaa
Minä_en_arvaile

02.10.2008 klo 18.27

Suomessa kaikki kolme konsolia ovat tällä hetkellä käytännössä tasoissa, niin kuin sillä sitten olisi jotain merkitystä. Nopeimmin nyt myy xbox, toisena wii ja huonoiten ps3.
lainaa
Stormtrooper

Rekisteröitynyt 24.11.2007

02.10.2008 klo 19.11

ostakaa oikeasta pelikaupasta ni löytyy, eikä mistään tiltin kaupasta T_T
lainaa
Tuna

02.10.2008 klo 19.18

Minä_en_arvaile kirjoitti:
Suomessa kaikki kolme konsolia ovat tällä hetkellä käytännössä tasoissa, niin kuin sillä sitten olisi jotain merkitystä. Nopeimmin nyt myy xbox, toisena wii ja huonoiten ps3.


Niin, ainoa vaan, että järjestys on aivan väärä.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.10.2008 klo 20.22

Niin, taas piti sitten konsolisotia. :) Tuo pleikkarin loppuminenhan johtuisi sitten nimenomaan siitä, että yhtiöllä ei oltu varauduttu näin suureen kysyntään tänä vuonna. Piste. Ei sillä ole sitten väliä myykö se vähiten vai eniten vai onko se paras vai huonoin. Se nyt on joka tapauksessa myynyt enemmän kuin Sonylla arvioitiin.

Sitten voidaan kiistellä siitä, että miksi Sonylla sitten arviot olivat niin alakantissa...
lainaa
Rauno

02.10.2008 klo 21.51

Onneks itseltäni löytyy tv-tasolta jo tuo PS3 60gb malli ja nintendon Wii:kin löytyy toiseltapuolelta! Tuo AssBoks360 tarvis viellä ostaa tuohon tasolle (laturi lattialle että ei taso hajoa ;D ) täksi jouluksi! Sitten olis noita konsoleita jota pelata
lainaa
Kungfutse

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

03.10.2008 klo 11.59

zeroic, niin kauan kuin anomuumit saavat kommentoida aivan vapaasti, jokainen konsoliuutinen täällä degeneroituu lastentarhatasoiseksi väittelyksi siitä, kenen isillä on isoin :/
lainaa
Intrasigent

Rekisteröitynyt 15.07.2008

03.10.2008 klo 17.46

ErkkoMhf kirjoitti:
Valhe, Floppi, Valhe, Floppi, Valhe, Floppi.


Reps... :D Erkko taitaa olla vähän vittuuntunut, eiks rahat riittäny omaan pleikkariin?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova