Tuorein sisältö

Applen Steve Jobs ei lämpene Blu-raylle

15.10.2008 klo 20.30 | Luettu: 8815 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Tietokone- ja musiikkisoitinvalmistajana nykyään tunnettu Apple julkisti vastikään uudet versiot suosituista MacBook Pro -kannettavistaan. PlayStation 3:sta tuttua Blu-ray-asemaa uusissa koneissa ei kuitenkaan vielä nähty. Applen suurisanainen keulamies Steve Jobs valittelee Blu-rayn olevan melkoinen murheenkryyni. Elokuvien katseluun tekniikka Jobsin mukaan sopii, mutta laitteen lisensointi on tehty miehen mielestä aivan liian monimutkaiseksi.

Lisäksi Jobs sanoo, että Blu-rayn rajoitukset HDMI:n kautta siirrettävän kuvan resoluutiolle muodostavat ongelmia. Applen markkinointipäällikkö Phil Schiller toteaa koko formaatin saavan kyytiä DisplayPort-teknologian tuomien entistäkin korkeampien resoluutioiden myötä. Eurogamerin mukaan Jobs tahtoo odottaa ja katsoa miten Blu-ray-markkinat asettuvat ennen loikkaamista sinisäteiden kelkkaan.

Konsolivalmistaja Microsoftin huhuttiin viime viikolla jälleen kerran lähtevän mukaan Blu-ray-valmistukseen, mutta huhu kumottiin pikapuoliin yhtiön edustajien toimesta. Toistaiseksi PlayStation 3 on saanut melkoisen rauhassa nauttia Blu-ray-laitteiden lippulaivan roolistaan.

V2.fi | Matti Lintula
< PlayStation rantautu... Gears of War 2 myy h... >

Keskustelut (13 viestiä)

shaminy

Rekisteröitynyt 23.01.2008

15.10.2008 klo 20.45

2 isointa ohittaa Blu-rayn, eiköhän se ala olla sillä selvä.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.10.2008 klo 21.00

Jobsilla on tainnut muutenkin olla ruokalistalla vääriä lääkkeitä kun MacBookista poistettiin Firewire...
lainaa
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

15.10.2008 klo 21.05

Ihan kuin hän jokaisen päätöksen tekisi?
lainaa
sukka

15.10.2008 klo 21.27

Vaimo päättää minkä väriset sukat hän laittaa aamulla jalkaan.
lainaa
stank

15.10.2008 klo 21.43

Niinhän tuossa sanotaan että Jobs tahtoo odottaa, ei päättää? Sitäpaitsi mies on vähän gurumpi kuin me kaikki yhteensä.
lainaa
jeje

Rekisteröitynyt 17.08.2008

15.10.2008 klo 21.51

http://www.youtube.com/watch?v=xcjLEwZqcQI
lainaa
huonovointinen

15.10.2008 klo 22.05

mul oli kerran paha olo.
lainaa
ähhähää

15.10.2008 klo 22.58

Jobs on vaan persaukinen pummi jolla vaan ei ole varaa hankkia Blu-Rayta... hetkinen... eiku...
lainaa
Anssi

16.10.2008 klo 13.37

Blu-Ray asemasta ei ole mitään hyötyä kannettavissa niin kauan kuin niissä ei ole Full HD resoluution (1920*1080) näyttöjä, MacBookeissa ei tällaisia ole joten Blu-ray asemakin on turha.
lainaa
Tero_Työt

16.10.2008 klo 14.22

Anssi kirjoitti:
Blu-Ray asemasta ei ole mitään hyötyä kannettavissa...


Isommasta kapasiteetistako ei ole mitään hyötyä?
lainaa
Tuna

16.10.2008 klo 14.53

"Blu-Ray asemasta ei ole mitään hyötyä kannettavissa niin kauan kuin niissä ei ole Full HD resoluution (1920*1080) näyttöjä, MacBookeissa ei tällaisia ole joten Blu-ray asemakin on turha."

Kyllä se hyppäys SD(DVD)->"HD-Ready"(BD) on jo ihan riittävä.
lainaa
novoilol

16.10.2008 klo 16.00

Anssi kirjoitti:
Blu-Ray asemasta ei ole mitään hyötyä kannettavissa niin kauan kuin niissä ei ole Full HD resoluution (1920*1080) näyttöjä, MacBookeissa ei tällaisia ole joten Blu-ray asemakin on turha.


Suuremman tallennuskapasiteetin hyödyntämiseen tarvitaan siis 1080p -resoluutioon kykenevä näyttö? Taidat olla melkoinen asiantuntija?
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

16.10.2008 klo 17.54

novoilol kirjoitti:
Anssi kirjoitti:
Blu-Ray asemasta ei ole mitään hyötyä kannettavissa niin kauan kuin niissä ei ole Full HD resoluution (1920*1080) näyttöjä, MacBookeissa ei tällaisia ole joten Blu-ray asemakin on turha.


Suuremman tallennuskapasiteetin hyödyntämiseen tarvitaan siis 1080p -resoluutioon kykenevä näyttö? Taidat olla melkoinen asiantuntija?


Mies taisi tarkoittaa ihan kokonaan muuta juttua.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova