Tuorein sisältö

Fallout 3:n grafiikassa eroja eri alustoilla

23.10.2008 klo 11.08 | Luettu: 38532 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Konsoliväittelyt sikseen, vaikka CVG ilmoittaakin Fallout 3:n grafiikan olevan parhaimmillaan PC:llä. Xbox 360:llä tekstuurit ovat selvästi PC-versiota karkeammat ja kaukana olevat kohteet eivät näy aivan yhtä selvästi. PlayStation 3:lla peli on muuten vastaava kuin Xboxilla, mutta tekstuurit ovat CVG:n kuvailun mukaan "mutaisemmat" ja etäällä olevat kohteet näyttävät sahalaitaisemmilta. Pelin ruudunpäivitys saattaa olla myös hieman hitaampaa kuin Xbox-versiossa.

CVG kuitenkin tähdentää sen, mikä kaikkien tämän uutisen alle kommentoivienkin kannattaa pitää mielessä, nimittäin eri versioiden puutteet eivät tee hallaa loistavalle seikkailulle. Pelattavuuskin pysyy eroista huolimatta hyvänä. Fallout 3 saapuu kauppoihin ensi viikon perjantaina, jonka jälkeen kukin voi omin silmin todeta Bethesdan kyvyt legendaarisen sarjan jatkajana.

V2.fi | Matti Lintula
< Viikon peliarviot: L... Deus Ex 3:n kehittäj... >

Keskustelut (55 viestiä)

pullor

23.10.2008 klo 11.14

Mihins ne Ps3:n "massiiviset tehot" on käytetty?
lainaa
pööpöileväapina

23.10.2008 klo 11.23

Hah :D eli on erittäin paskasti käännetty ps3:lle taas! Eli ihan turhaan edest teki sen ps3:lle jos enempää aikaa ei jakseta käyttää. Ei kyllä tullut yllätyksenä kun miettii, että kehitys kohde on pc.

*pelintekijät perjantaina* "Jaska! Teittekö sen ps3 version"? "Ei me enää keretä ku alkaa viikonloppu". "Ok. "Laittakaa sitte PS3convertteri(R) viikonlopuks ruksuttamaan"
lainaa
rthrhj

23.10.2008 klo 11.29

pääkehitysalusta oli boksi
lainaa
pööpöileväapina

23.10.2008 klo 11.34

rthrhj kirjoitti:
pääkehitysalusta oli boksi

Eli pc ;) :D
lainaa
exps3owner

23.10.2008 klo 11.39

Taidan työntää tuon ps3 parvekkeelta alas. alkaa vituttaa kun kukaan ei osaa tehdä sille pelejä.
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

23.10.2008 klo 11.46

Hahhahhaa wii kokkaa ;P
lainaa
ERkki

23.10.2008 klo 11.52

Boxilla pelataan ja ps3 on blu-ray soitin.
lainaa
Juhza

Rekisteröitynyt 02.12.2007

23.10.2008 klo 11.56

pööpöileväapina kirjoitti:
Hah :D eli on erittäin paskasti käännetty ps3:lle taas! Eli ihan turhaan edest teki sen ps3:lle jos enempää aikaa ei jakseta käyttää. Ei kyllä tullut yllätyksenä kun miettii, että kehitys kohde on pc.

*pelintekijät perjantaina* "Jaska! Teittekö sen ps3 version"? "Ei me enää keretä ku alkaa viikonloppu". "Ok. "Laittakaa sitte PS3convertteri(R) viikonlopuks ruksuttamaan"

Jännä kun jokanen peli tuntuu olevan huonosti käännetty. Ettei olis mitenkään koneessa vikaa? Ei varmaan niin, ei tietenkään :).
lainaa
Skeke

Rekisteröitynyt 22.09.2008

23.10.2008 klo 12.00

Syy on vain siinä, että pelintekijät eivät ole perehtyneet vielä Next-generationiin. ;)

E:Tässäkin olisi pitänyt tehdä niin, että PS3 versiota kehitettäisiin pidemmän aikaa.
lainaa
Ergolius

23.10.2008 klo 12.10

Epäilenpä myös, että resoluutio on konsoliversioissa huono, vaikka skaalataankin sitten HD-resoluutioon...
lainaa
Pööpöö

23.10.2008 klo 12.10

Skeke kirjoitti:
Syy on vain siinä, että pelintekijät eivät ole perehtyneet vielä Next-generationiin. ;)

E:Tässäkin olisi pitänyt tehdä niin, että PS3 versiota kehitettäisiin pidemmän aikaa.

Tällä logiikalla on nyt menty niin kauan kun PS3 on ollut markkinoilla... Kerkee tulla uus next-next generation tällä vauhdilla :D
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.10.2008 klo 12.12

X360-versio on huonompi -> X360 rauta ei vain pysty parempaan.
PS3-versio on huonompi -> Kehittäjät eivät vain osaa.

Sony on kyllä tehnyt hyvää työtä aivopestessä faninsa.

...Just saying...
lainaa
Jussi

23.10.2008 klo 12.33

PS3:lle ei missään nimessä kannata ostaa multiplatformeja, kaikki hyvät pelit sille on joko yksinoikeusjuttuja ja joissain tapauksissa sellaiset pelit mitkä on vain Xbox 360 ja PS3.
Eli tämänkin pelin kohdalla jään odottelemaan uutta konetta, ehkäpä keväällä.
lainaa
memph

23.10.2008 klo 12.35

Eihän tämä nyt mikään yllätys ollut. ps3:ssa on huimasti laskentatehoa mikä ei auta grafiikan piirtämisessä yhtään, toivottavasti lisäävät ps4:een kunnon näytönohjaimenkin.
lainaa
pööpöileväapina

23.10.2008 klo 12.53

Jännä kun jokanen peli tuntuu olevan huonosti käännetty. Ettei olis mitenkään koneessa vikaa? Ei varmaan niin, ei tietenkään :). [/quote]

Etkö oikeesti tiedä yhtään pelejä, jotka olisivat parempia ps3:lla vai oliko toi vaa harmiton "vittuilu"? esim. burnout on ihan mielettömän hieno ja tajuttomalla ruudunpäivityksellä ps3:lla. (tuli nyt vaa suaraan mieleen) Harmi vaan, että konsolia ei osata hyödyntää vaan mennään aina siitä mistä aita on matalin.
lainaa
Reino

23.10.2008 klo 13.01

memph kirjoitti:
Eihän tämä nyt mikään yllätys ollut. ps3:ssa on huimasti laskentatehoa mikä ei auta grafiikan piirtämisessä yhtään, toivottavasti lisäävät ps4:een kunnon näytönohjaimenkin.

Siinäpähän se cellin hienous on että se pystyy tuottamaan myös grafiikkaa mutta tätä ominaisuutta ei ole viellä hyönynnetty peleissä... Youtubessa löytyy videoita mistä selvii että pelkällä cell suorittimella saadaan parempaa grafiikkaa kuin monessa nykypäivän pelissä ...
lainaa
pööpöileväapina

23.10.2008 klo 13.02

memph kirjoitti:
Eihän tämä nyt mikään yllätys ollut. ps3:ssa on huimasti laskentatehoa mikä ei auta grafiikan piirtämisessä yhtään, toivottavasti lisäävät ps4:een kunnon näytönohjaimenkin.

Eikös openGL graffan piirtotyyli eroo aikalailla directX:stä? Eli jos ps3:een laittaisi esimerkiksi tämän täydellisen xboxin kortin niin eipä sekää sitä varmasti paremmin pyörittäisi. Kyllä se nyt vaan on siitä ohjelmoinnista kiinni. Kaikki ohjelmat millä pelintekijät vääntävät ovat tehty directX ja pc pohjaisena.
Tulisipa se Resistanse 2 ja Killzone pian niin pääsisi pelaamaan ps3:lle tehtyjä pelejä.
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

23.10.2008 klo 13.15

pööpöileväapina kirjoitti:

Eikös openGL graffan piirtotyyli eroo aikalailla directX:stä? Eli jos ps3:een laittaisi esimerkiksi tämän täydellisen xboxin kortin niin eipä sekää sitä varmasti paremmin pyörittäisi. Kyllä se nyt vaan on siitä ohjelmoinnista kiinni. Kaikki ohjelmat millä pelintekijät vääntävät ovat tehty directX ja pc pohjaisena.
Tulisipa se Resistanse 2 ja Killzone pian niin pääsisi pelaamaan ps3:lle tehtyjä pelejä.

OpenGL ja DirectX ovat vain rajapintoja. Ne eivät vaikuta merkittävästi alla olevan raudan kykyihin. OpenGL:ää pidettiin itse asiassa ainakin ennen DX10:ä vähemmän resursseja haaskaavana näistä kahdesta.
lainaa
memph

23.10.2008 klo 13.24

Jostain syystä "näen" jo seuraavan uutisen: "ps3 flopannut, myynti lopetetaan ja vanhat jo ostetut konsolit saa palauttaa puoleen hintaan." :D
lainaa
Pelailija

23.10.2008 klo 13.25

Dead Space on hyvä esimerkki siitä miten pelit tulee tehdä eri alustoille. Joka versio on todella hieno. Ottakee oppia. Fallout 3 löytää tiensä pelihyllyyni riippumatta hieman mutaisemmista tekstuureista. Hyvä peli on aina hyvä peli alustasta riippumatta.
lainaa
Solid

Rekisteröitynyt 19.04.2007

23.10.2008 klo 13.51

Harmillista että PS3:n käännös on taas huonompi. Onhan sitä sanottu erittäin vaikeaksi alustaksi tehdä pelejä, mutta silti.
lainaa
Petzki

23.10.2008 klo 14.09

Ergolius kirjoitti:
Epäilenpä myös, että resoluutio on konsoliversioissa huono, vaikka skaalataankin sitten HD-resoluutioon...

Näin.
lainaa
xbotithaisee

Rekisteröitynyt 24.07.2008

23.10.2008 klo 14.33

Onpa yllätys, konsoliversiot on pc-versiota huonompia.
Ja aivan turhaan te konsoliheebot uikutatte kummalla parempi versio on, ne ei teidän putkisilmillä eroa suuntaan jos toiseenkaan.
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

23.10.2008 klo 14.34

Tingle kirjoitti:
Hahhahhaa wii kokkaa ;P

niin onhan niitä kokkauspelejä paljon nintendon nykykonsoleilla
lainaa
pumm1

Rekisteröitynyt 22.01.2008

23.10.2008 klo 14.38

Jesh, koulun jälkeen pääsee ensi perjantaina pelaamaan Fallouttiva!
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.10.2008 klo 15.04

Reino kirjoitti:

Siinäpähän se cellin hienous on että se pystyy tuottamaan myös grafiikkaa mutta tätä ominaisuutta ei ole viellä hyönynnetty peleissä... Youtubessa löytyy videoita mistä selvii että pelkällä cell suorittimella saadaan parempaa grafiikkaa kuin monessa nykypäivän pelissä ...

Ei hemmetti tätä aivopesua. Kiitos linkkiä noihin videoihin...

Alkuperäinen PS3:n konseptihan oli että pistetään 3xCELL vehkeeseen, eikä mitään GPU:ta. Ainut vain ettei nuo kolme CELLiä päässyt edes puoleen siitä mitä PS3:n nykyisellä GPU:lla päästään, joten päädyttiin nykyisenlaiseen ratkaisuun.
lainaa
swto

23.10.2008 klo 15.37 1 tykkää tästä

Neoncat kirjoitti:

Ja paskanposket! 600$ / 600€ (Suomessa 700€) hintaan julkaistulle koneelle olisi tullut valmistuskustannuksia + hintaa reippaasti enemmän, jos siihen olisi lyöty kolme Celliä yhden sijaan. Huomattavasti halvempi ratkaisu oli siis lyödä pakettiin yksi Cell prosessori ja Nvidialta vanhahkon puoleinen GPU. Siksi nykyinen kokoonpano.
lainaa
superkonetehot

23.10.2008 klo 15.49

Mahtaa sonybotteja taas ahdistaa ja itkettää, kun tietävät joutuvansa taas tyytymään vähempään. Toivottavasti tietoisuus Fallout 3:n X360-version ylivertaisuudesta ei pilaa pelielämystä ihan kokonaan.
lainaa
ics

23.10.2008 klo 15.51

Loistava peli surkealla toimivuudella ei voi olla kenenkään kuvitelmissa. Tämä peli kannattaa siis ehdottomasti pelata PC:llä sillä lagiva ruutu vituttaa viimeistään siinä vaiheessa kun sen huomaa itse.
lainaa
tuijottelebetoneja

23.10.2008 klo 15.53

superkonetehot kirjoitti:
Mahtaa sonybotteja taas ahdistaa ja itkettää, kun tietävät joutuvansa taas tyytymään vähempään. Toivottavasti tietoisuus Fallout 3:n X360-version ylivertaisuudesta ei pilaa pelielämystä ihan kokonaan.

Tuijottele sinä niitä betoneja 100h sillä aikaa kun muut pelaa tätä mestarillista peliä.

...leaving the rest of us to enjoy an almost-identical, equally brilliant, game on PS3, while you smugly inspect concrete textures at terrifyingly close range to reap the full benefit, rather than, say, losing yourself in a 100 hour epic quest in an evocative post-apocalypse. Or having fun.
lainaa
raytracingisfuture

23.10.2008 klo 15.58 1 tykkää tästä

Cell vs G80

In fact one Cell processor is four to five times faster at ray-tracing the Stanford Bunny than the G80 and the Cell QS20 blade, which has comparable floating point power on paper, is eight to eleven times faster. Both the G80 and Cell crush the AMD Opteron at ray-tracing which is arguably the most popular production rendering processor today. It's also interesting to note that secondary rays are less costly on Cell which is where ray-tracing becomes interesting. Primary ray cast is only interesting from an academic perspective. The real issue is secondary rays and GPUs have traditionally had problems with these do to their incoherent nature. When you factor power into the equation it gets even more interesting, given that Cell is half the size of the G80 and produces five times the ray-tracing performance.

http://www.gametomorrow.com/chart_perf_small.jpg
lainaa
PS3imee

23.10.2008 klo 16.02

xbotithaisee kirjoitti:
Onpa yllätys, konsoliversiot on pc-versiota huonompia.
Ja aivan turhaan te konsoliheebot uikutatte kummalla parempi versio on, ne ei teidän putkisilmillä eroa suuntaan jos toiseenkaan.

Onpa yllätys, Fallout 3:n PS3-versio on huonompi kuin kummatkin Microsoftin pelialustoille julkaistut versiot.
lainaa
pelaamisenihmelaite

23.10.2008 klo 16.12

tuijottelebetoneja kirjoitti:
superkonetehot kirjoitti:
Mahtaa sonybotteja taas ahdistaa ja itkettää, kun tietävät joutuvansa taas tyytymään vähempään. Toivottavasti tietoisuus Fallout 3:n X360-version ylivertaisuudesta ei pilaa pelielämystä ihan kokonaan.

Tuijottele sinä niitä betoneja 100h sillä aikaa kun muut pelaa tätä mestarillista peliä.

Älähän, poju, kiukuttele. On täysin mahdollista, että nautit Fallout 3:n pelaamisesta ps3-superkoneellasi, vaikka pelin grafiikat eivät yltäisikään Xbox360-version tasolle.

lainaa
Jaska

23.10.2008 klo 16.16

Tämäpä ei mikään yllätys ollut, kun pääkehitysalustana oli 360. Dead Space, Burnout Paradise ja vastaavat, joissa PS3 on ollut kehitysalustana näyttävät mallia miten homma pitää hoitaa. Puhumattakaan yksinoikeuspeleistä.
lainaa
shaminy

Rekisteröitynyt 23.01.2008

23.10.2008 klo 16.47

Skeke kirjoitti:
Syy on vain siinä, että pelintekijät eivät ole perehtyneet vielä Next-generationiin. ;)

E:Tässäkin olisi pitänyt tehdä niin, että PS3 versiota kehitettäisiin pidemmän aikaa.

Tuskin enää kannattaa perehtyäkkään, sillä parinvuoden päästä tulee jo seuraava sukupolvi. Ja toisaalta miksi perehtyä, kun kukaan ei vaadi parempaa.
lainaa
xbotithaisee

Rekisteröitynyt 24.07.2008

23.10.2008 klo 17.01

PS3imee kirjoitti:
xbotithaisee kirjoitti:
Onpa yllätys, konsoliversiot on pc-versiota huonompia.
Ja aivan turhaan te konsoliheebot uikutatte kummalla parempi versio on, ne ei teidän putkisilmillä eroa suuntaan jos toiseenkaan.

Onpa yllätys, Fallout 3:n PS3-versio on huonompi kuin kummatkin Microsoftin pelialustoille julkaistut versiot.

Oikeassa olet, mutta mikkisoftan fanittamises naurattaa ja saa tuntemaan myötähäpeää. Oletko osakas? ;)
lainaa
alkkis

Rekisteröitynyt 30.09.2008

23.10.2008 klo 17.13

Jaa täällä taas PS3:sta morkataan... Sama tuon peli on hankkia vaikka onkin muka huonompi kuin xboxilla...
Ei se mun pelaamista haittaa:D PS3 is the best...

lainaa
Spoiler

Rekisteröitynyt 23.07.2008

23.10.2008 klo 17.15

PC förevah. Sopivasti uusi kone hankinnassa FO3 julkaisun aikaan :)
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.10.2008 klo 17.26

raytracingisfuture kirjoitti:
Cell vs G80

In fact one Cell processor is four to five times faster at ray-tracing the Stanford Bunny than the G80 and the Cell QS20 blade, which has comparable floating point power on paper, is eight to eleven times faster. Both the G80 and Cell crush the AMD Opteron at ray-tracing which is arguably the most popular production rendering processor today. It's also interesting to note that secondary rays are less costly on Cell which is where ray-tracing becomes interesting. Primary ray cast is only interesting from an academic perspective. The real issue is secondary rays and GPUs have traditionally had problems with these do to their incoherent nature. When you factor power into the equation it gets even more interesting, given that Cell is half the size of the G80 and produces five times the ray-tracing performance.

http://www.gametomorrow.com/chart_perf_small.jpg

Hienoa että ymmärretään mitä aina lainataan. Nykyiset pelit/vehkeet eivät pahemmin raytracingiä käytä ja syystäkin. Näytönohjaimet ovat lähinnä keskittyneet rasterigrafiikan käsittelemiseen. Niiden käyttäminen jossain raytracingissä on sama kuin pistäisit jonkun urheiluauton vuoristoiseen maisemaan kilpailemaan jonkun maastoauton kanssa. Sitten kun mennään rasteripuolelle eli tasaiselle asfaltille niin tuo urheiluauto pystyy hieman parempaan.

(Jospa nuo autoesimerkit olisivat tarpeeksi yksinkertaisia että sattuisitte ymmärtämään mistä on kyse. Jooh, tosin miksi enää edes vaivaudun. Aivopesua vain ei voi perua...)
lainaa
HumbleJohn

Rekisteröitynyt 29.01.2008

23.10.2008 klo 17.55

Jaaha.Ehkä pieni harminpaikka ps3 omistajille. Ei voi mitään.
lainaa
NeoBot

23.10.2008 klo 18.21

^
Seli seli.

lainaa
Thisisthefact

23.10.2008 klo 18.25

Cellissä riittää vääntöä sekä voimaa raytracingin ajamiseen ja procedural eli 4D tekstuureihin, toisin kuin boxissa.
lainaa
NotSoFar

23.10.2008 klo 18.28

Neoncat kirjoitti:

Hienoa että ymmärretään mitä aina lainataan. Nykyiset pelit/vehkeet eivät pahemmin raytracingiä käytä ja syystäkin. Näytönohjaimet ovat lähinnä keskittyneet rasterigrafiikan käsittelemiseen. Niiden käyttäminen jossain raytracingissä on sama kuin pistäisit jonkun urheiluauton vuoristoiseen maisemaan kilpailemaan jonkun maastoauton kanssa. Sitten kun mennään rasteripuolelle eli tasaiselle asfaltille niin tuo urheiluauto pystyy hieman parempaan.

Could games like Crysis be the last of raster graphics? Intel thinks raytracing isn't so far off

The world of graphics and graphics processors is a complex one, based largely on what we refer to as 'rasterization.' This is our industry's overly-complex way of saying that we can't quite make it happen the way it should, so there's a series of best guesses going on. Through rasterization, we can approximate many effects that we just don't have the processing power to represent more completely, through a method called raytracing.

Raytracing is something that many of the 3d and modeling afficionados will be intimately familiar with. Rather than just approximating things, raytracing involves physics calculations of each ray of light from a source through each volume of space, based on the volume's properties of refractivity, reflexivity, transparency, and other things. This technique is the proverbial 'holy grail' of graphics, as it is no longer 'guessing' - things become as real as you want to be, depending on how you control the properties of the textures.

Intel has been devoting lots of time lately to the advancement of raytracing, and has released a paper showing that the technology really isn't too far off from being real-time. The study, done in 2005, showed a single-core P4 at 3.2Ghz being able to trace about 100 million segments per second and ran comfortably at 30fps. It goes on to state how raytracing will get 'interesting' when it can hit approximately 450 million segments per second. Unlike raster graphics, raytracing scales linearly with the number of cores devoted to it...so as we're looking at the upcoming Kentsfield processors, things are about to get interesting...
lainaa
Arvuuttelija

23.10.2008 klo 18.35

Turhaan todistelette ps3 tehoista, kun ilmeisesti on jo kertaalleen todettu ettei Fallout3 voi pitää vertailukelpoisena xbox ja ps välillä. Jos pleikkari versio on suttuisempi niin HARMI, miksi Sonyn piti alustansa tehdä niin vaikeaselkoiseksi ettei muilla pelienkehittäjillä riitä aika sen opettelemiseen kun xbox ja pc-pelien ohjelmointi kulkevat käsi-kädessä.

Missä nämä vertailut ovat kun Bad Company ilmesty vai onko niillä mitään väliä niin paljoo?

Omani ostin ainakin pc:lle suoraan niin ei tarvitse katsella noita suttugrafiikoita ja kyllä koneesta on melkein se 1200E maksettu.
lainaa
make

23.10.2008 klo 18.50 1 tykkää tästä

Kyllä mielestäni sellaiset pelit kuten Uncharted, Gran Turismo 5: Prologue, Metal Gear Solid 4, Heavenly Sword ja Ratchet and Clank ovat jo todistaneet, että PS3:stakin löytyy sitä vääntöä ja kyse on lähinnä vain pelinkehittäjä firmojen ohjelmointitaidoista. Sen verran näyttäviä ovat kuitenkin nuo edellä mainitut pelit.
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.10.2008 klo 19.24

NotSoFar kirjoitti:
Neoncat kirjoitti:

Hienoa että ymmärretään mitä aina lainataan. Nykyiset pelit/vehkeet eivät pahemmin raytracingiä käytä ja syystäkin. Näytönohjaimet ovat lähinnä keskittyneet rasterigrafiikan käsittelemiseen. Niiden käyttäminen jossain raytracingissä on sama kuin pistäisit jonkun urheiluauton vuoristoiseen maisemaan kilpailemaan jonkun maastoauton kanssa. Sitten kun mennään rasteripuolelle eli tasaiselle asfaltille niin tuo urheiluauto pystyy hieman parempaan.

Could games like Crysis be the last of raster graphics? Intel thinks raytracing isn't so far off

The world of graphics and graphics processors is a complex one, based largely on what we refer to as 'rasterization.' This is our industry's overly-complex way of saying that we can't quite make it happen the way it should, so there's a series of best guesses going on. Through rasterization, we can approximate many effects that we just don't have the processing power to represent more completely, through a method called raytracing.

Raytracing is something that many of the 3d and modeling afficionados will be intimately familiar with. Rather than just approximating things, raytracing involves physics calculations of each ray of light from a source through each volume of space, based on the volume's properties of refractivity, reflexivity, transparency, and other things. This technique is the proverbial 'holy grail' of graphics, as it is no longer 'guessing' - things become as real as you want to be, depending on how you control the properties of the textures.

Intel has been devoting lots of time lately to the advancement of raytracing, and has released a paper showing that the technology really isn't too far off from being real-time. The study, done in 2005, showed a single-core P4 at 3.2Ghz being able to trace about 100 million segments per second and ran comfortably at 30fps. It goes on to state how raytracing will get 'interesting' when it can hit approximately 450 million segments per second. Unlike raster graphics, raytracing scales linearly with the number of cores devoted to it...so as we're looking at the upcoming Kentsfield processors, things are about to get interesting...

Niin? Minäkin pystyn tekemään raytracerin, joka toimii reaaliaikaisena nykyisille vehkeille, jos pidän vain resoluutiota tarpeeksi matalana, mutta jos nostan sitä edes siedettävälle tasolle ja laitan lisää stuffia sceneen niin edes SUUREN JA MAHTAVAN PS3:n tehot eivät riitä siihen. Sori nyt vain, mutta nykyinen sukupolvi ei pysty käyttämään raytracingiä renderöintimenetelmänä(Siksi lisäänkin sen omaan 3D-engineen ^^, näyttää tältä atm, http://cs.joensuu.fi/~ppakar/seka/neonShadowsReady.jpg , ihan rasterina tehty, shadow volume mapping käytössä ja unified lighting tottakai...). Ehkä se tulee seuraavassa, mutta kuitenkin se ei ole käytössä eikä tule käyttöön tässä sukupolvessa. Ja ei raytracing ole mikään holy grail tietokonegrafiikan puolella. Jos jokin on tällä hetkellä, niin se on spectral rendering. Sen suoltama tulos näyttää lähinnä tältä,
http://photo5.yupoo.com/20070919/002105_1379270688.jpg
(Ja yhden rendauksen tekeminen kestääkin hieman...)

Pistetään vielä loppuun että olen ohjastanut erästä kaveria, joka on porukassa, joka tekee raytraceriä pelkästään CELL:ä käyttämällä. Ei siinä ruudulla pystynyt olemaan kuin pari palloa kun resoluutio oli välttävä. Tosin en tiedä miten asetelma on muuttunut parin ehdottamani optimointikikan jälkeen. Kuitenkin tuosta on aika iso askel vielä kokonaiseen peliin.
lainaa
Jarppi

23.10.2008 klo 19.29

make kirjoitti:
Kyllä mielestäni sellaiset pelit kuten Uncharted, Gran Turismo 5: Prologue, Metal Gear Solid 4, Heavenly Sword ja Ratchet and Clank ovat jo todistaneet, että PS3:stakin löytyy sitä vääntöä ja kyse on lähinnä vain pelinkehittäjä firmojen ohjelmointitaidoista. Sen verran näyttäviä ovat kuitenkin nuo edellä mainitut pelit.

Ohjelmointitaitoihin viittaa myös se, että EA:n porttaama Orange Box nyki ja paukkui PS3:lla. RSX:ää on nettihuhuissa verrattu 7800/7900GTX näytönohjaimiin ja sen tasoisella GPU:lla Half-lifen pitäisi pyörähtää vallan iloisesti.

http://www.sharkyextreme.com/img/2006/07/bio_7900gt/hl2_a
lainaa
Max

23.10.2008 klo 20.20

Neoncat kirjoitti:

...

Ei kukaan ole väittänytkään, että PS3 ja nykyinen Cell (1PPE + 8[6]SPE) raytracingilla pystyisi renderöimään kokonaisia pelejä. Liekö Gran Turismo 5: Prologue ainoa peli, jossa sitä edes käytetään PS3:lla. Ja siinäkin vain autotalli kohdat tms. Mutta täällä väiteltiinkin X360:n ja PS3:n tehoista. Pistäpä X360 renderöimään raytracingilla jotain ja koita samaa PS3:lla, kumpikohan selviää suorituksesta vikkelämmin? Tehokkaampi kone on tehokkaampi, vaikka asiaa kuinka väännellään. Eri asia sitten vain miten ne tehot valjastetaan käyttöön.

Seuraavan sukupolven Cellillä (2XPPE & 32xSPE) sen sijaan raytracing luultavasti on jo mahdollista suuremmassa kaavassa kuin nykyisellä. Varsinkin kun Intel:kin on kovasti ajamassa raytracing tekniikkaa eteenpäin Larrabee prosessoreillaan.

Nextgen Cell:
http://img244.imageshack.us/img244/5015/cell2007xe1.jpg

Ja vaikkei raytracing grafiikoiden graalin malja olisikaan, niin kyllä silläkin ihan näyttävää jälkeä saadaan aikaan.

POV-Ray:
http://hof.povray.org
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.10.2008 klo 21.03

Max kirjoitti:

Humm... Siis PS3 kylläkin pystyy laskemaan enemmän liukulukuja sekunnissa, mutta X360 pystyy käsittelemään enemmän käskyjä sekunnissa. Tuota ensimmäistä käytetään enemmän peleissä, mutta tuota viimeistäkään ei pidä väheksyä, sillä se taas on esim. AI-puolelle todella tärkeää.

Nykyiset pelit eivät käytä pelkästään raytracingiä, joten eiköhän se ole tarkeämpää että miten ne suoriutuvat rasterigrafiikasta, vai? Rasterigrafiikan kanssa X360:lla on etulyöntiasema paremman näytönohjaimen takia. CELL:ä voidaan käyttää apuna grafiikan luontiin, mutta se ei ole niin paljoa että eroa syntyisi paljoa, eikä se myöskään ole helppoa. Esim. jotain vektorilaskuja voidaan tehdä rinnan CELL:llä ja GPU:lla, mutta kuitenkin se itse renderöinti on pakko jättää GPU:lle.

Ja kyllä raytracing tulee olemaan seuraava isompi askel grafiikoissa. Sen takia tuenkin sitä 3D-moottorissani. :)

Tuolta gallery, images ja selailes kuvia
http://www.maxwellrender.com/
(Olen myös miettynyt spectral rendauksen tukemista tuossa enginessä. Tosin pariin kymmeneen(?) vuoteen sitä voi varmaan käyttää ainoastaan screenshottien rendaukseen. )
lainaa
armatrollihaisee

23.10.2008 klo 21.05

xbotithaisee kirjoitti:
PS3imee kirjoitti:
xbotithaisee kirjoitti:
Onpa yllätys, konsoliversiot on pc-versiota huonompia.
Ja aivan turhaan te konsoliheebot uikutatte kummalla parempi versio on, ne ei teidän putkisilmillä eroa suuntaan jos toiseenkaan.

Onpa yllätys, Fallout 3:n PS3-versio on huonompi kuin kummatkin Microsoftin pelialustoille julkaistut versiot.

Oikeassa olet, mutta mikkisoftan fanittamises naurattaa ja saa tuntemaan myötähäpeää. Oletko osakas? ;)

Vai että vielä myötähäpeää? Älä naurata. Ethän sinä osaa hävetä edes omaa pohjatonta typeryyttäsi, vaikka syytä olisi enemmän kuin tarpeeksi.
lainaa
superkonetehot

23.10.2008 klo 21.12

make kirjoitti:
Kyllä mielestäni sellaiset pelit kuten Uncharted, Gran Turismo 5: Prologue, Metal Gear Solid 4, Heavenly Sword ja Ratchet and Clank ovat jo todistaneet, että PS3:stakin löytyy sitä vääntöä

yksikään noista peleistä ei ole grafiikoiltaan millään tavalla mullistava
lainaa
pööpöileväapina

24.10.2008 klo 00.23

superkonetehot kirjoitti:
make kirjoitti:
Kyllä mielestäni sellaiset pelit kuten Uncharted, Gran Turismo 5: Prologue, Metal Gear Solid 4, Heavenly Sword ja Ratchet and Clank ovat jo todistaneet, että PS3:stakin löytyy sitä vääntöä

yksikään noista peleistä ei ole grafiikoiltaan millään tavalla mullistava

Sanoppa itse sitten mikä peli on grafiikoilla mullistava? :O Bioshock (Vesiefektit ihan hienoja, mutta muuten aika karkeaa)? Ainakin sitä hehkutettii niin hemmetisti aluksi, mutta jää kyllä paljon esim MGS4:n ja uncharted:in varjoon. Tulis se resistance 2..
lainaa
MIKI

26.10.2008 klo 16.14

EI HELEVETTI taas ps3 hävis
lainaa
outfall

07.11.2008 klo 03.36

Fallout 3: Video Comparison - 720p
http://www.videogamer.com/videos/fallout_3_video_comparis
lainaa
outfall

07.11.2008 klo 03.41

...The last but not least. the 360 version look terrible with flat low res texture, where the ps3 version is just beautiful blonde hair with so much detail.

Could this be the first multi platform game ever to have better textures on the ps3 version?

It seems like trade off for 4 x AA is rather severe.

As for the frame rate, the 360 is rock solid 30 fps. The PS3 is good at 30, but it just slightly stutters.

When things get heavy, you get screen tearing for the 360 version, where the PS3 remains V-locked with drop in frame rate.

After all, the PS3 version wasn’t just another inferior port.

It’s just AA vs Better Texture or Screen Tearing vs Frame drop

http://forum.beyond3d.com/showpost.php?p=1235933&postcoun
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova