Tuorein sisältö

Legendaarinen peliyhtiö myytiin alle sentillä

21.01.2009 klo 21.01 | Luettu: 12295 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Japan Leisure Company, joka 1980-luvun alun jäkeen myös Jaleco-nimisenä tunnettiin, on myyty Game Yaroulle vajaan sentin hintaan. Yhtiön mukana uuden omistajan kontolle siirtyi myös kuuden miljoonan euron velkataakka. Jalecolla oli kertynyttä velkaa yhteensä lähes 17 miljoonan euron edestä.

Jaleco muistetaan pelihallipeleistään, joita on käännetty myös kotimikroille etenkin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Jalecolta ovat lähtöisin mm. Amiga-tietokoneellakin nähdyt autopelit Big Run ja Cisco Heat, söpöilevä kahden pelaajan toimintapuzzle Rodland ja 8-bittisen NES-konsolin versio Lucasfilm Gamesin seikkailupelistä, Maniac Mansionista.

Muita Jalecon julkaisemia pelejä ovat olleet NES:n pesäpallosarja Bases Loaded, SNES:n Rushing Beat -tappelupelitrilogia ja niin ikään SNES:lle julkaistu räiskintä Earth Defense Force. Jaleco on julkaissut pelejä myös mm. PC:lle, Sega Dreamcastille ja PlayStationille.

Rodland (Amiga)


Big Run (Amiga)


Cisco Heat (Arcade)


Brawl Brothers (SNES, Rushing Beat -trilogian toinen osa)

V2.fi | Matti Lintula
< Sonylla ei uskota Xb... Killzone 2:n alkuvid... >

Keskustelut (18 viestiä)

Deux

Rekisteröitynyt 12.07.2007

21.01.2009 klo 21.15

Legendaarinen? millä mittapuulla?
lainaa
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

21.01.2009 klo 21.17

SAAT ILMAISEKSI! ...mutta joudut ensin maksamaan.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

21.01.2009 klo 21.18

Ikinä kuullutkaan.
lainaa
Jersi

21.01.2009 klo 21.36

Höh, missä te olette kasvaneet? Tokihan Jalecon logo tuo lapsuuden mieleen.
lainaa
Kermis

Rekisteröitynyt 30.08.2008

21.01.2009 klo 21.37

Mitä? Missä pöntössä te oikein asutte?

e: Jersi ehti ensin.
lainaa
jih

21.01.2009 klo 21.43

nykyteinit... huoh missä se yleissivistys on?
lainaa
Baiko

21.01.2009 klo 22.04

Enpä ole itekään kuullu firmasta, enkä noista mainituista peleistä.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.01.2009 klo 22.13

Heh, autotallissa on tuo Big Run ihan kokonaisena kabinettina. Mainio peli, samoin SNES-käännös.
lainaa
KuroShiro

Rekisteröitynyt 26.09.2008

21.01.2009 klo 23.15

Itselleni on tuttu juuri tuosta Maniac Mansionin NES-versiosta. Kyllä vaan tulisi useamman tietää tämä ihan vain yleissivistyksen vuoksi.
lainaa
Patu

22.01.2009 klo 00.21

Ei hitto teitä nyky pentuja!!! Ette Jalecoa tiedä!
No onhan se ymmärrettävää jos ei 80-luvulla ole lapsuutta viettänyt.
lainaa
Villapuuro

Rekisteröitynyt 02.06.2007

22.01.2009 klo 09.12

Saat ilmatteeks 17miljoonan edestä laskuja. Aika hyvä diili. Millanen firma oikeasti tällästä retropoikien muistoja ostelee.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

22.01.2009 klo 09.32

Cisco Heatiin tuli joskus syydettyä pelihallissa rahaa vähän isommallakin kädellä. Rodland puolestaan toimi vielä 2000-luvullakin naistennauratuspelinä kivan co-oppinsa ja söpöilynsä ansiosta. Big Run oli Amigalla kyllä aika laiska Outrun-klooni ja muistaakseni melkoisen vaikea. Mutta olihan siinä Porsche 959 niin piti ostaa :)
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

22.01.2009 klo 09.52

Patu kirjoitti:
Ei hitto teitä nyky pentuja!!! Ette Jalecoa tiedä!
No onhan se ymmärrettävää jos ei 80-luvulla ole lapsuutta viettänyt.

Voi ei. Maailma kaatuu... :)

Btw. olen viettänyt lapsuuteni 80 luvulla.
lainaa
einäin

22.01.2009 klo 09.54

"nykyteinit... huoh missä se yleissivistys on?"
Jep sehän on selvästi meidän vika että ei olla synnytty 10 vuotta aikasemmin...
lainaa
Deux

Rekisteröitynyt 12.07.2007

22.01.2009 klo 12.02

KuroShiro kirjoitti:
Itselleni on tuttu juuri tuosta Maniac Mansionin NES-versiosta. Kyllä vaan tulisi useamman tietää tämä ihan vain yleissivistyksen vuoksi.

84 syntynyt ja on kyllä pakko myöntää etten ole kuullut koko firmasta 24 ikävuoteen asti. Tällä myöskään ole mitään tekemistä yleissivistyksen kanssa. Jos kyseessä olisi ollut esim. Namco tai Capcom niin ymmärtäisin yleissivistys kommenttisi.
lainaa
Patu

22.01.2009 klo 12.17

Duster kirjoitti:
Patu kirjoitti:
Ei hitto teitä nyky pentuja!!! Ette Jalecoa tiedä!
No onhan se ymmärrettävää jos ei 80-luvulla ole lapsuutta viettänyt.

Voi ei. Maailma kaatuu... :)

Btw. olen viettänyt lapsuuteni 80 luvulla.


En tiedä missä kuopassa olet kasvanut. ;D
Mut hyvä sulle!
lainaa
cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

22.01.2009 klo 14.47

einäin kirjoitti:
"nykyteinit... huoh missä se yleissivistys on?"
Jep sehän on selvästi meidän vika että ei olla synnytty 10 vuotta aikasemmin...
Jep, ei todellakaan näin.

Noh, eipähän ainakaan olla mitään vanhoja patuja. :)
lainaa
Vesa

22.01.2009 klo 22.18

Earth defence force löytyy itseltä myös xbox360:lle, kyseessä varmaan remake
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova