Tuorein sisältö

Pedofiilit vaanivat suositussa virtuaalimaailmassa

02.02.2009 klo 23.45 | Luettu: 6524 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Sonyn PlayStation 3 –konsolille kehittämässä PlayStation Home –virtuaalimaailmassa eletään mullistusten kautta. Järjestelmän on kerrottu pysyvän vielä pitkään beta- eli testivaiheessa ja tällä hetkellä myös maailman valvonta on varsin kokeellisella tasolla. Gameplayer Australia raportoi Homen olevan varsinainen pedofiilien pesäpaikka.

Pelisivuston toimittaja Clint McCredie suoritti tutkivaa journalismia ja esiintyi 15-vuotiaana Home-käyttäjänä epäilyttävälle, Stetson-hattua käyttävälle vanhemmalle miehelle. Seurauksena tuli välitön pyyntö päästä webcam-yhteyteen. Myös McCredien 14-vuotiasta siskoa on ahdisteltu Homessa. Virtuaalimaailman valvova poliisi, Locust_Star poisti nuorempaa McCredietä verbaalisesti ahdistelleen henkilön Homesta ja tiedusteli uhrilta tahtoisiko tämä nostaa kanteen käyttäjää kohtaan.

McCredien mukaan kaikki valvojat ovat kuitenkin toistaiseksi Sonyn omia työntekijöitä eikä vapaaehtoisia ulkopuolisia huolita valvojiksi. Tämä tarkoittaa käytännössä jatkuvaa valvojapulaa, joka jättää maailman melko vapaaksi pedofiileille ja muille perversseille. McCredie pelkää tulevaisuudessa tiukentuvan valvonnan aiheuttavan ainoastaan sen, että epämiellyttävät käyttäjät kehittävät uusia keinoja valvonnan kiertämiseksi jatkaen edelleen muiden kävijöiden ahdistelua virtuaalimaailman varjoista käsin.

V2.fi | Matti Lintula
< Resident Evil 5:ssä ... Yakuza 3:ssa tiirail... >

Keskustelut (5 viestiä)

mijuve

Rekisteröitynyt 24.11.2008

03.02.2009 klo 00.32

iso osa pelaajista on poikia, mutta en tiiä välittääkö nuo pedot siitä. :P Hyi saatana! tykkää lapsista ja vielä sukupuolesta viis! YÖK!
lainaa
medium

Rekisteröitynyt 16.06.2008

03.02.2009 klo 00.50

outoo nostaa tälläisestä melua, kun tehdään yhteisö missä kaikki on anonyymei tarkoittaa että sieltä löytyy myöskin pervoja
lainaa
leikkiasema3

03.02.2009 klo 03.29

ettei vaan myös pedofiilit olisi Sonyn omia työntekijöitä....

pukit kaalimaan vartijoina...
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

03.02.2009 klo 13.09

Ikävä kyllä nuo "namusedät" soluttautuvat kaikkiin virtuaalimailmoihin, joissa vähääkään liikkuu lapsia.
lainaa
MrDiscipleFIN

03.02.2009 klo 16.46

Hei tagman, tykkäätsä makeasta vai suolasesta? mulla ois molempia ;)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova