Tuorein sisältö

Intel tekee Playstation 4:n grafiikkapiirin (päivitys)

07.02.2009 klo 10.04 | Luettu: 16904 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Mm. The Inquirer uutisoi, että Intel on valittu seuraavan Playstation-konsolin grafiikkapiirin valmistajaksi. Artikkelin lähteiden mukaan Nvidian kanssa meni sukset ristiin ja Intelin Larrabeehen pohjautuva teknologia tulee tikittämään PS4:n sisuksissa.

Pidetään tietoa vielä huhuna, mutta ilmeisesti harkinnassa on myös muiden oleellisten sisäosien vaihtaminen Intelin valmistamiksi.

Sama uutinen huhuilee, että seuraavan Xboxin grafiikkapuolta pyörittäisi ATIn grafiikkapiiri, samoin kuin seuraavaa Wiitä.

Virallista vahvistusta tiedoille ei ole, mutta mikäli seuraavat konsolit saapuvat vuoden 2012 paikkeilla, pitää niiden julkaisupelejä alkaa jo pian ohjelmoida...

Päivitys: Ainakin Sony kiistää tiedon satuiluna, kertoo TechRadar.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Merirosvot ja krokot... God of War III esite... >

Keskustelut (20 viestiä)

ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

07.02.2009 klo 10.22

Aika uskalias päätös, jos Inquirer nyt sattumalta onkin oikeassa. Intelillä ei ole näyttöjä isojen poikien vauhdissa pysymisestä, ja Larrabee voi jäädä vauhdissa pahastikin julkaisuajankohtansa perinteisistä GPU:ista.
lainaa
erkki

07.02.2009 klo 10.34

Sony shoots down Intel GPU in PS4 rumour
"Best fiction since Lord of the Rings" says SCEE rep

http://www.techradar.com/news/gaming/sony-shoots-down-int
lainaa
Pelimies5000

07.02.2009 klo 10.58

Hyviä lausahduksia antaa noi Sonyn miehet nykyään.
Juu en myös usko että uutta sukupolvea on vielä kauheasti mietitty. Enkä usko että pelialalla on yleensäkään enää kauheasti resursseja alkaa koodamaan vielä kalliimpia pelejä...
lainaa
pööpöileväapina

07.02.2009 klo 11.02

Joo.. tuskin näitä on vielä paljon mietitty, mutta tuskin Sony on sovussa enää IBM:än kanssa ja ei välttämättä Nvidiankaan. Inteli voisi ollakkin aika kova vaihtoehto..
lainaa
mz-412

Rekisteröitynyt 22.11.2008

07.02.2009 klo 11.22

Jee mun pleges/boksis onkin ati radeon hd666 näyttis, intelin q9696prossu, 12gigaa muistii, nestejäähytys ja 3000w virtalähde.. niin mikäs se konsoli olikaan taas.. ei vaiskaan... Hyviä kokemuksia intelistä itellä, toivotavasti osaavat hyödyntää osaamistaan.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

07.02.2009 klo 12.46

pööpöileväapina kirjoitti:
Joo.. tuskin näitä on vielä paljon mietitty, mutta tuskin Sony on sovussa enää IBM:än kanssa ja ei välttämättä Nvidiankaan. Inteli voisi ollakkin aika kova vaihtoehto..

Veikkaan että näitä on mietitty aika paljonkin. Kyllä noiden konsoleiden alustava suunnittelu alkaa jo vuosia ennen niiden julkistusta. Kyllä Sonyn pitäisi olla ihan hyvissä väleissä edelleen IBM:n kanssa ja eipä ole myöskään mitään syytä paljastettu miksi sukset olisi Nvidian kanssa mennyt ristiin.
lainaa
Laku

Rekisteröitynyt 07.01.2008

07.02.2009 klo 12.53

Minun mielestä kannattas enemminkin miettiä miten tehdä konsolit halvemmalla, kuin miten tehdään niistä taas tehokkaampia.

FullHD töllöstä pelattuna Boxin ja Pleikkarin pelit näyttävät jo meleko mainioilta. Uudet tehokkaammat konsolit johtavat taas suurempiin kustannuksiin pelientekijöille ja taas aavistuksen epävarmempaa tekeekö peli ollenkaan voittoa vai jääkö pakkasen puolelle, vaikka möisikin suhtkoht hyvin..
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

07.02.2009 klo 13.51

Laku kirjoitti:
Minun mielestä kannattas enemminkin miettiä miten tehdä konsolit halvemmalla, kuin miten tehdään niistä taas tehokkaampia.

FullHD töllöstä pelattuna Boxin ja Pleikkarin pelit näyttävät jo meleko mainioilta. Uudet tehokkaammat konsolit johtavat taas suurempiin kustannuksiin pelientekijöille ja taas aavistuksen epävarmempaa tekeekö peli ollenkaan voittoa vai jääkö pakkasen puolelle, vaikka möisikin suhtkoht hyvin..

Veikkaan että Sony ainakin otti opikseen tästä sukupolvesta ja pyrkii tekemään seuraavasta konsolista huomattavasti halvemman kuin mitä PS3 oli julkaisussa.
lainaa
Laku

Rekisteröitynyt 07.01.2008

07.02.2009 klo 15.03

Luulis ainakin, että jotain olisivat oppineet.

Mikäli seuraavaa sukupolvea rupeaa puskemaan vuoden 2012 paikkailla niin tietysti siihen mennessä näiden nykyisten konsolien valmistuskustannukset on tipahtanut melkoisesti ja tehokkaampia koneita voidaan tehdä samoilla kustannuksilla millä näitä nykyisiä nyt väännetään.

En nyt jaksa enemmän sepustella, mutta pointti siis mulla on se, että eivät koittas tehdä niin top notch koneita vaan keskittysivät enemmän siihen miten niistä vehkeistä saadaan halvempia laadusta tinkimättä.
lainaa
eioo

07.02.2009 klo 16.42

Kyllä Intel ainakin teknologian osaa. Hieman vain tuntuu olevan kallis. Toisaalta pelikonsolit ovat melkovarmasti piirien valmistajille mukava tulonlähde jos konsoli onnistuu lyömään markkinoilla läpi. Kyseessä on kuitenkin monen vuoden kohtuullisen vakaa tulonlähde. Ja vaikka seuraava PS4 jostain syystä floppaisi, taitaisi se tehdä enemmän hallaa Sonyn kuin Intelin lompakolle. Intel olisi kuitenkin saanut kehittää uutta rautaa Sonyn rahoilla ja soveltaa kehittämäänsä uusissa tuotteissaan. Joten luulisi että sopuun päästään
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.02.2009 klo 18.46

Uhm... Eihän tuossa nyt olisi pahemmin järkeä ei sitten ollenkaan. Vielä kun heitetään päälle joku entistä ehompi CELL niin siinä on jo hieman katastrofin aineksia. Luulisi Sonyn jo oppineen jotain tästä sukupolvesta.
lainaa
EttäFloppaako

07.02.2009 klo 19.22

Siis mitä sieniä porukka syö? Meinaan näitä viestejä:
"Inteli voisi ollakkin aika kova vaihtoehto.."

Viime kerralla kun kävin ostamassa GPU:ta, niin ei ollut mitään Inteliltä. Tai no löyty integroituja, mutta ei niillä voi pelata näitä uusimpia pelejä!
lainaa
Äää

07.02.2009 klo 19.49

”PlayStation 3 juhlii tämän vuoden maaliskuussa vasta toisia syntymäpäiviään Euroopassa ja olemme aina vakuuttaneet, että tämä konsolisukupolvi tulee olemaan muita pitkäikäisempi”, firman edustaja kertoi brittiläiselle T3-lehdelle. ”PlayStation 2 voi vielä oikein hyvin kahdeksantena vuotenaankin. Cell-prosessorin voiman huomioiden ja muistaen, että PlayStation 3 suunniteltiin tulevaisuutta silmälläpitäen uskomme PlayStation 3:n olevan vielä edeltäjäänsä pitkäikäisempi.”
Joten siinäpä odottelette uutta PS4:stanne tytöt. Taitaa olla kovin vaisua pelitarjonta PS3:lle vuonna 2016
lainaa
Äää

07.02.2009 klo 19.54

Tai ehkä ei - 2016 PS4:n lanseeraus tehdään varmaankin paremmin, tuloksena vuoden 2007 lanseerauksesta. Mutta mikäs se on odotellessa - 7 vuotta on lyhyt aika kun voi pelata siitä 10 tuntia KZ2:sta :D
lainaa
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

07.02.2009 klo 20.20

Ei varmaan hassumpi vaihtoehto tuo Intel, kun siellä ollaan panostettu kiitettäävsti raytracing tekniikkaan.
lainaa
Timppa

07.02.2009 klo 22.41

Playstation 4

Vuosi: 2012

CPU:
-Cell Super Extreme version
-3,4Ghz
-6xPPE
-6xSPU

GPU:
-Intel Super powerful graphics card
-1024mb gddr5 muistia
-huimat mhz lukemat

RAM:
CPU: 1024mb ddr3
GPU: 1024mb gddr5

+Blu-Ray soitin
lainaa
Diaz

07.02.2009 klo 22.47

EttäFloppaako kirjoitti:
Siis mitä sieniä porukka syö? Meinaan näitä viestejä:
"Inteli voisi ollakkin aika kova vaihtoehto.."

Viime kerralla kun kävin ostamassa GPU:ta, niin ei ollut mitään Inteliltä. Tai no löyty integroituja, mutta ei niillä voi pelata näitä uusimpia pelejä!


Kuten uutisessa lukee, se tulee perustumaan Larrabeehen. Se on oikeasti kova haastaja näytönohjaimarkkinoilla, kun sen aika koittaa. Se ei ole mikään perinteinen näytönohjain.
lainaa
eioo

08.02.2009 klo 04.35

"”PlayStation 2 voi vielä oikein hyvin kahdeksantena vuotenaankin. Cell-prosessorin voiman huomioiden ja muistaen, että PlayStation 3 suunniteltiin tulevaisuutta silmälläpitäen uskomme PlayStation 3:n olevan vielä edeltäjäänsä pitkäikäisempi.”
Joten siinäpä odottelette uutta PS4:stanne tytöt. Taitaa olla kovin vaisua pelitarjonta PS3:lle vuonna 2016"

Mutta montako näistä viimeisistä vuosistaan PS3 elää rinnakkaiseloa markkinoilla seuraajansa kanssa, ihan kuten PS2 on elellyt PS3:n kanssa?
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

08.02.2009 klo 21.42

Timppa kirjoitti:
Playstation 4

Vuosi: 2012

CPU:
-Cell Super Extreme version
-3,4Ghz
-6xPPE
-6xSPU

GPU:
-Intel Super powerful graphics card
-1024mb gddr5 muistia
-huimat mhz lukemat

RAM:
CPU: 1024mb ddr3
GPU: 1024mb gddr5

+Blu-Ray soitin


Muutamat korjaukset:
CPU:
-Cell pohjainen 4-6Ghz
-2-4xPPE
-16-32xSPU

Tuon rinnalla olisi toinenkin hyvin todennäköinen vaihtoehto josta kyllä te ettei pitäisi. NeonCat voi kertoa siitä sitten lisää. ;)

GPU:
-GT300n pohjaava nVidian piiri.
-512Mt-1Gt GDDR5 tai GDDR6

Keskusmuisti:
-1Gt-2Gt @ 4-8GHz DDR4sta tai vaihtoehtoisesti XDR2sta. Veikkaan jälkimmäistä todennäköisemmäksi koska XDR on suunniteltu nimenomaan embbed tuotteisiin.

Kiintolevy:
-512Gt - 1Tt SSD levy.

ROM:
-Holografinen tallennus media.

-Verkkotekniikka:
-Seuraavan sukupolven langaton gigabitin tai nopeampi tekniikka.
-WiMax/LTEA tuki.

...

Sellainen juttu vielä, että mielestäni Sony ei tule olemaan ainoa joka valmistaa PS4sia. Sony tulee todennäköisesti myös myymään lisenssiä PS4n valmistuksesta ja voitte ostaa vaikkapa HPn PS4n tai sitten Dellin PS4n.

...

PS4n julkaisu tulee ehkä tapahtumaan 2014.
lainaa
eioo

09.02.2009 klo 01.21

AnXa kirjoitti:

Sellainen juttu vielä, että mielestäni Sony ei tule olemaan ainoa joka valmistaa PS4sia. Sony tulee todennäköisesti myös myymään lisenssiä PS4n valmistuksesta ja voitte ostaa vaikkapa HPn PS4n tai sitten Dellin PS4n.


Miksi muut valmistajat haluaisivat lähteä valmistamaan yhtään tulevista konsoleista muuten kuin alihankintana? (työ jonka PC-puolellakin varmaan teettävät lähes täysin muilla, omilla alihankkijoillaan)
En mitenkään jaksa uskoa, että Sonyn ja MS:n seuraavien konsoleiden taistossa koneita voitaisiin myydä voitolla, ennen kuin ehkä ihan sukupolven loppupuolella, ja voitot tehtäisiin edelleen pelien ja oheiskrääsän myynnillä.
Mitä Sony siis voisi saavuttaa muilla valmistajilla? Kun alun konepulakin yleensä vain lisää Hypeä koneen ympärillä. No jakaisi ehkä riskiä, mutta toisaalta hankaloittaisi markkinointia.
Mitä muut valmistajat saisivat siitä, että valmistaisivat Sonyn speksin mukaisia koneita tappiolla ja yrittäisivät luottaa siihen vain pelkkiin sopimuksiin provikan jaossa pelimyynnissä?

Vai mikä on se seikka minkä uskot tulevaisuudessa muuttuvan niin radikaalisti, että näet moisen todennäköisenä? Kysyn vain, kun et sitä viitsinyt viestiisi laittaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova