Tuorein sisältö

Opiskelija vaatii Xbox 360:n kadottamisesta miljoonakorvauksen

12.03.2009 klo 10.00 | Luettu: 9644 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Yalen yliopistossa elokuvataidetta opiskeleva 21-vuotias Jesse Maiman koki järkytyksen tannoisen lentomatkansa päätteeksi huomattuaan Xbox 360 -pelikonsolinsa kadonneen matkatavaroiden joukosta. US Airwaysin Yhdysvaltojen sisäisen lennon aikana konsolinsa kadottanut Maiman vaati lentoyhtiöltä toimia konsolin palauttamiseksi, mutta turhaan. Nyt Maiman on amerikkalaiseen tapaan viemässä US Airwaysia oikeuteen vaatiessaan yhtiöltä miljoonan dollarin eli noin 780 000:n euron korvausta kadotetusta laitteesta.

Maiman kertoo Xbox-konsolin olleen hänen DVD-soittimensa, laitteen, jota elokuva-alan opiskelija tarvitsee jatkuvasti. Maiman väittää lisäksi, että hänen konsoliinsa on vaihdettu erikoiskiintolevy ja muita erikoisosia lähes 800 euron edestä. Cincinnati Enquirerin haastattelema US Airwaysin edustaja ei ollut vielä tietoinen Maimanin haasteesta, mutta muistuttaa yhtiön säädöksistä, joissa poistetaan lentoyhtiön vastuu matkatavaroissa kuljetetuista elektroniikkalaitteista.

V2.fi | Matti Lintula
< Umbrella Chroniclesi... Keskusteluohjelman i... >

Keskustelut (12 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.03.2009 klo 10.02

Aijai, modattu. Ei heltisi Microsoftilla juuri armoa, kun kerta osia on menty vaihtelemaan. ;)
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.03.2009 klo 10.04

Tästä on IATA:n sopimus olemassa, jos laitat ruumaan vaikka Swarowski-kristalleilla pinnoitetun, kokonaan platinasta rakennetun Dreamcastin, saat siitä n. 20 dollaria kilo takaisin.

Nimim. lentoyhtiö hukkasi läppärini.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

12.03.2009 klo 10.12

No huhhuh erikoiskiintolevy ja 800€ edestä erikoisosia. Oliko se joku Xbox läppäri modin kaltainen kapistus, vai onko kyseessä taas joku perus Amerikkalaispeelo joka yrittää kusettaa rahoja oikeusteitse. Vaikuttaa muutenkin vähän väritetyltä tuo tarina. Elokuva-alan opiskelija ja riipuvainen XO:sta DVD -soittimena :D On se kumma, ellei ole varaa ostaa 20€ DVD -soitinta varalle siksi aikaa kunnes homma on saatu hoidettua, jotta ei mene opiskelut pilalle ja täydy pyytää miljoonakorvaukset henkisistä kärsimyksistä.
lainaa
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

12.03.2009 klo 10.48

On se hassua jos matkalaukun sisältä katoaa erikseen elektroniikkaa. Jokuhan sen sieltä vie; joko lentokentän työntekijä tai sitten homma on pelkkää huijausyritystä.

Sinänsä oikein että edes lentokenttä joutuisi korvaamaan opiskelijalle jotain mikäli noinkin epäluotettavia työntekijöitä sinne hommaavat. Ei se turvallista kuvaa anna matkustajille jos heidän matkatavaroista saa kadota kaikki elektroniikka, ja tilalle tulisi vaikkapa pommeja.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.03.2009 klo 11.06

Mikko: Nytpä löytyi hyvä paikka "hukata" kaikki vanha PC-rauta. Tornikoteloonkin saa kuitenkin jonkin verran Tridenttejä ja Adlibbeja painoksi.
lainaa
HelG

Rekisteröitynyt 10.01.2009

12.03.2009 klo 11.07

"mutta muistuttaa yhtiön säädöksistä, joissa poistetaan lentoyhtiön vastuu matkatavaroissa kuljetetuista elektroniikkalaitteista"
Eli jos sattuu menemään rikki tai joku nyysii niin voivoi?
Mäkin haluan tonne töihin
lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

12.03.2009 klo 11.08

Oikeuteen vaan. Minäkin haastaisin.
lainaa
Kursori

12.03.2009 klo 11.12

Älkää ikinä laittako läppäriä ruumaan! Käsimatkatavaroissa pysyy tallessa. Tää oikeusjuttu on taas niin periamerikkalaista show'ta että huh huh.

Aika syvältä kyl toi vastuuvapaus, jonka lentoyhtiöt ovat itselleen julistaneet. En tiennytkään tosta aikaisemmin. Munkin laukku tuli Lontoosta Hesaan vissiin Italian kautta kerran... ja taksilla kotiovelle onneksi seuraavana päivänä.
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

12.03.2009 klo 14.43

tagman kirjoitti:
Vaikuttaa muutenkin vähän väritetyltä tuo tarina. Elokuva-alan opiskelija ja riipuvainen XO:sta DVD -soittimena :D On se kumma, ellei ole varaa ostaa 20€ DVD -soitinta varalle siksi aikaa kunnes homma on saatu hoidettua, jotta ei mene opiskelut pilalle ja täydy pyytää miljoonakorvaukset henkisistä kärsimyksistä.

Jospa siitä 20€ soittimesta ei löydy niitä 800€ edestä erikoisosia, joita hän oli tunkenut X0:n sisälle?
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.03.2009 klo 15.28

Itselleni tuli lähinnä mieleen se, että kaverin boksissa on tavallista isompi kiintolevy, jolla on esimerkiksi sällin elokuvaprojektit tallessa ja helposti mukana selailtavissa ja katsottavissa. Ainoa järkevä peruste tuolle korvausvaateelle on nimenomaan se, että koneella ollut IP on ollut jotenkin arvokasta.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

12.03.2009 klo 15.47

zeroic kirjoitti:
Itselleni tuli lähinnä mieleen se, että kaverin boksissa on tavallista isompi kiintolevy, jolla on esimerkiksi sällin elokuvaprojektit tallessa ja helposti mukana selailtavissa ja katsottavissa. Ainoa järkevä peruste tuolle korvausvaateelle on nimenomaan se, että koneella ollut IP on ollut jotenkin arvokasta.

Kyllähän nuo Amerikkalaiset latovat aina kasan ylimääräisiä nollia noihin haasteisiin ja kokeilevat onneaan. Luultavasti laitteen kovo on täynnä jotain warea.
lainaa
Lentomatkustaja

12.03.2009 klo 17.39

Niin tyypillistä jenkkimeininkiä, yritetään äkkirikastua käräjöimällä. Jos joku on oikeasti niin tyhmä että jättää mitä tahansa elektroniikkaa tai arvokasta ruumaan meneviin matkatavaroihin (varsinkin sellaista jossa on tärkeää töihin tai opintoihin liittyvää materiaalia) niin aivan oikein ettei saa penniäkään. Pitäisihän jokaisen joka koneeseen nousee tajuta sen verran ettei ole mitään takeita että niitä tavaroita saa ehjänä takaisin, jos ollenkaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova