Tuorein sisältö

David Hasselhoff hankki Wiinsä julkkis-kortilla

12.03.2009 klo 17.03 | Luettu: 4899 kertaa | Teksti: Matti Lintula


David Hasselhoff alias Ritari Ässä, sekä Baywatchin rantasankari paljastaa MTV Multiplayerille hankkineensa loppuunmyydyn Wiin niin kutsutusti julkkis-korttinsa pelaamalla. Hoffin taannoisen alamäen kulminaatiopisteen, oman tyttären kuvaaman ja julkisuuteen levinneen kännisen hampurilaisvideon jälkimainingeissa laulajanäyttelijä päätti korvata mokailujaan hankkimalla tytölleen tämän kaipaaman Wii-konsolin.

Paikallisesta pelikaupasta Wiit olivat kuitenkin loppuneet, eikä sympatiaa irronnut vaikka Hoffmeister paljasti identiteettinsä puhelimessa kaupan myyjälle. Myyjä ei Hasselhoffia uskonut, mutta myönsi, että kaupan takahuoneessa on vielä yksi konsoli jäljellä. Toiminnan miehenä Hoff hyppäsi KITT:n korvanneen nykyisen autonsa rattiin ja kaasutteli kauppaan.

Äimistynyt myyjä innostui Ritari Ässän läsnäolosta niin, että myi välittömästi tälle takahuoneeseen säilötyn Wiin. Hasselhoff kehuu tyttärensä olleen innoissaan konsolista, eikä mm. Guitar Heron outo vetovoima ole jättänyt mestari Hoffiakaan kylmäksi.

V2.fi | Matti Lintula
< Kaunis ruotsalais-Sa... Killzone 2:n visuaal... >

Keskustelut (5 viestiä)

MikkoRitari

12.03.2009 klo 17.45

Kyllä olikin mielenkiintoinen uutinen.
lainaa
Novalogix

Rekisteröitynyt 22.04.2007

12.03.2009 klo 17.59

MikkoRitari kirjoitti:
Kyllä olikin mielenkiintoinen uutinen.

Hajosin jostaki syystä vastauksellesi :D
Mielenkiintoinen uutinen tosiaa.
lainaa
KuroShiro

Rekisteröitynyt 26.09.2008

12.03.2009 klo 20.22

Kyllä se on näin että kuuluisia palvellaan aina paremmin :) voi vaan kuvitella tämän myyjän ilmettä kun ei aluksi uskonut Hasselin olevan langan päässä.
lainaa
Rotta

12.03.2009 klo 20.26

Kenellehän se takahuoneeseen jemmattu Wii oli alunperin ollut menossa kun se ei ollut myynnissä taviksille?
lainaa
Hihii

12.03.2009 klo 22.53

Kikkarapää kikkarapää, Wiitä metsästää...
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova