Tuorein sisältö

Tiedonjyväsiä Gran Turismon PS3- ja PSP-versioista

17.04.2009 klo 13.03 | Luettu: 8541 kertaa | Teksti: Matti Lintula


GT Planetin foorumikäyttäjä amar212 on vihjaillut jälleen tietävänsä lisää Gran Turismo 5:n kehitysvaiheista tuoreessa foorumiviestissään.. Amar212 on osunut aiemminkin harvinaisen usein oikeaan arvailuineen, joten miehellä saattaa olla yhteyksiä suoraan Polyphony Digitalin sisälle.

Amar212 vihjailee tällä kertaa, että Gran Turismo 5:ssä tulee olemaan yli 600 autoa, lähes 96 rataa ja tuki pelaajien tekemille radoille. Myös moninpelin pitäisi olla kasvanut vielä Gran Turismo 5 Prologuen 16 pelaajan kilpailuitakin suuremmaksi. Pelistä löytyy amar212:n mukaan myös tuki äänikeskustelulle.

Gran Turismo Mobile on puolestaan jo vuosien ajan työn alla ollut autopelisarjan PSP-versio, jota tullaan mukaan esittelemään ensi kertaa suurelle yleisölle kesäkuun alussa järjetettävillä E3-messuilla, huhuilee amar212. Sony on aiemmin ilmoittanut, ettei se ole julkistanut vielä kaikkia tämän vuoden PSP-uutuuksiaan, joten Gran Turismo Mobile saattaa vielä ehtiä käsikonsolin vuoden odotetuimpien pelien listalle.

Lähde: 1UP

V2.fi | Matti Lintula
< Assassin's Creed II ... Atlus osti oikeudet ... >

Keskustelut (13 viestiä)

armatrolli

17.04.2009 klo 13.46

No ohhoh, saattaapi tulla rahalle, ja odottelulle jopa vastinetta.
lainaa
HelG

Rekisteröitynyt 10.01.2009

17.04.2009 klo 14.14

Jaa mitä, onko ne saamassa tätä joskus valmiiksikin? :o
lainaa
Oner

17.04.2009 klo 14.22

"Amar212 on osunut aiemminkin harvinaisen usein oikeaan arvailuineen, joten miehellä saattaa olla yhteyksiä suoraan Polyphony Digitalin sisälle."

Kuulemma PD:n PR porukkaa.
lainaa
mightybillgates

17.04.2009 klo 15.48

HelG kirjoitti:
Jaa mitä, onko ne saamassa tätä joskus valmiiksikin? :o


Mutta missä on Alan Wake?
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.04.2009 klo 15.49

Tätä huhuillaan nyt kuullema vuoden 2010 maaliskuulle. Tulis jouluksi, niin olisin enemmän kuin ilonen.
lainaa
Marsu

17.04.2009 klo 16.09

mightybillgates kirjoitti:
HelG kirjoitti:
Jaa mitä, onko ne saamassa tätä joskus valmiiksikin? :o

Mutta missä on Alan Wake?

Niin, GT5:hän on ollut kehityksessä vaan ihan _vitusti_ pidempään kuin joku Alan Wake :D
lainaa
jeje

Rekisteröitynyt 17.08.2008

17.04.2009 klo 16.20

Marsu kirjoitti:
mightybillgates kirjoitti:
HelG kirjoitti:
Jaa mitä, onko ne saamassa tätä joskus valmiiksikin? :o

Mutta missä on Alan Wake?

Niin, GT5:hän on ollut kehityksessä vaan ihan _vitusti_ pidempään kuin joku Alan Wake :D


Itseasiassa ei
lainaa
olet_tyhmä

17.04.2009 klo 16.22

Marsu kirjoitti:
GT5:hän on ollut kehityksessä vaan ihan _vitusti_ pidempään kuin joku Alan Wake


EPIC FAIL! LOL! :D
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

17.04.2009 klo 16.23

Marsu kirjoitti:
mightybillgates kirjoitti:
HelG kirjoitti:
Jaa mitä, onko ne saamassa tätä joskus valmiiksikin? :o

Mutta missä on Alan Wake?

Niin, GT5:hän on ollut kehityksessä vaan ihan _vitusti_ pidempään kuin joku Alan Wake :D

En tiedä kuinka kauan kumpikin peli on ollut kehityksessä, mutta GT5 julkistettiin vuonna 2006 ja Alan Wake 2005.
lainaa
Asku

Rekisteröitynyt 25.08.2007

17.04.2009 klo 20.37

Duke Nukem Forever. Niin ja asiaan, nelosta tuli pelattua, tosin tätä ei voi pelata kun ei omista PS3. Ostaisin muuten.
lainaa
olette_idiootteja

17.04.2009 klo 22.43

olet_tyhmä kirjoitti:
Marsu kirjoitti:
GT5:hän on ollut kehityksessä vaan ihan _vitusti_ pidempään kuin joku Alan Wake

EPIC FAIL! LOL! :D

Uuh täällä meidän pikku poikaset kasvattavat e-peniksiään, odottaisitte nyt että kivet laskeutuisivat ensin. Ei jessus
lainaa
Hihhuli

17.04.2009 klo 22.49

Eiköhän se Duke Nukemi vie voiton kun ikuisuusprojekteista puhutaan. Hyvänä kakkosena sitten varmaan Alan Wake ja GT5, unohtamatta tietenkään S.T.A.L.K.E.R:ia. GT5:nen revitiin luultavasti suunnittelupöydälle jo 2005 GT4:sen jälkeen joten aika tasoissa on pelien kehityskaari. Gran Turismosta tosin saatiin jo jotakin pelattavaa ulos. Nyt jänskättää kumpi ehtii ulos ekana.
lainaa
nhaka

18.04.2009 klo 13.05

Hihhuli kirjoitti:
Eiköhän se Duke Nukemi vie voiton kun ikuisuusprojekteista puhutaan. Hyvänä kakkosena sitten varmaan Alan Wake ja GT5, unohtamatta tietenkään S.T.A.L.K.E.R:ia. GT5:nen revitiin luultavasti suunnittelupöydälle jo 2005 GT4:sen jälkeen joten aika tasoissa on pelien kehityskaari. Gran Turismosta tosin saatiin jo jotakin pelattavaa ulos. Nyt jänskättää kumpi ehtii ulos ekana.


Älkää unohtako Team Fortress 2:ta!!1
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova