Tuorein sisältö

Bizarre sai autosotapeliinsä yllättäen oikeat merkkilisenssit

26.05.2009 klo 13.59 | Luettu: 6160 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Bizarre Creations on saanut yllättäen autovalmistajilta merkkilisenssit tulevaan Blur-autosotapeliinsä. Autovalmistajat ovat tunnetusti varsin varautuneita peleille antamiensa lisenssien suhteen, sillä monelle tehtaalle on liikaa nähdä rakkaan tuotteensa rusentuvat kilon kimpaleiksi edes virtuaalisilla radoilla. Kotakun mukaan Bizarre kävikin neuvotteluja valmistajien kanssa ja pudotti pelistä pois merkit, joiden lisenssisopimukset eivät venyneet pelin tarpeisiin sopiviksi. Tästä syystä Blurissa tuskin nähdään esimerkiksi Ferrareita tai Lamborghineja.

Valmistajien vaatimukset ovat joskus varsin erikoisia, josta esimerkkinä studion Gareth Wilson kertoo erään tehtaan vaatineen, ettei heidän autostaan saa pelissä nousta lainkaan savua. Tämä ilmeisesti viittaisi auton saastuttavuuteen. Kun Bizarren neuvottelijat muistuttivat, että valmistajan auto savuttaa myös Codemastersin tekemässä Race Driver GRIDissä, sallittiin savutus myös Blurissa. Neuvottelijat ovatkin käyttäneet kilpailijoiden tuotteita oivasti apunaan sopivien sopimusehtojen saavuttamiseksi.

V2.fi | Matti Lintula
< Wiillä silvotaan pia... Nintendo DS käy myös... >

Keskustelut (7 viestiä)

Goldi

26.05.2009 klo 14.55

Olisi ollut kyllä kaiken huippu romuttaa upouusi Ferrari vanhalla Ladalla, Mossella tai Datsunilla.
lainaa
Gerard

26.05.2009 klo 15.59

tais sanoo kattokaa wow myynti luvut niin eiköhän ne lisenssit tulleet hetkessä
lainaa
Niilomaan

Rekisteröitynyt 03.11.2007

26.05.2009 klo 16.51

Gerard kirjoitti:
tais sanoo kattokaa wow myynti luvut niin eiköhän ne lisenssit tulleet hetkessä

Bizarre, ei Blizzard. Myyntiluvut on yhdyssana. Tuosta puuttuu sellaiset 2+ välimerkkiä. Ei helvetti sentäs, miks edes vaivautua..?
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

26.05.2009 klo 17.35

Gerard kirjoitti:
tais sanoo kattokaa wow myynti luvut niin eiköhän ne lisenssit tulleet hetkessä


Saat kyllä pari vuotta odottaa, että Blizzard alkaa tekemään autopelejä..
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

26.05.2009 klo 17.45

Appe kirjoitti:
Gerard kirjoitti:
tais sanoo kattokaa wow myynti luvut niin eiköhän ne lisenssit tulleet hetkessä


Saat kyllä pari vuotta odottaa, että Blizzard alkaa tekemään autopelejä..

Ja pidempäänkin...
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

26.05.2009 klo 19.47

AnXa kirjoitti:
Appe kirjoitti:
Gerard kirjoitti:
tais sanoo kattokaa wow myynti luvut niin eiköhän ne lisenssit tulleet hetkessä


Saat kyllä pari vuotta odottaa, että Blizzard alkaa tekemään autopelejä..

Ja pidempäänkin...


Joo tais tulla ajatuskatkos.. Tarkotus oli sanoa että "Saat kyllä aika kauan odottaa.."
lainaa
Feergweg

26.05.2009 klo 21.15

Appe kirjoitti:
Gerard kirjoitti:
tais sanoo kattokaa wow myynti luvut niin eiköhän ne lisenssit tulleet hetkessä


Saat kyllä pari vuotta odottaa, että Blizzard alkaa tekemään autopelejä..


Rock 'N Roll Racing, hieno peli.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova