Tuorein sisältö

Kyy Gamesilla uskotaan laatupelien pärjäävän App Storessa

29.05.2009 klo 21.29 | Luettu: 3935 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Kuluvan vuoden helmikuussa alkunsa saanut Kyy Games on THQ:n ostaman Universomo-mobiilipelistudion entisten työntekijöiden yritys rynniä mukaan Applen iPhonen ja iPod Touchin pelimarkkinoille. Kyyn kehittäjillä on jo usean vuoden kokemus pelialalta ja iPhone-kehitystäkin on opeteltu jo aivan App Store -palvelun alkuajoista lähtien. Erottuminen App Storen laajasta pelivalikoimasta ei ole nykyisellään helppoa, mutta Kyy Gamesilla on vahva näkemys siitä, miten iLaitteiden pelimarkkinat valloitetaan.

"Kyy Games aikoo erottua App Storen kaikenkattavasta joukosta olemalla suomalainen, kiinnostava ja asiakaslähtöinen", kertoo Kyyn toimitusjohtaja Mika Rosendahl. "Pyrimme pitämään Applen henkeä yllä kehittämällä käyttäjäystävällisiä ratkaisuja, helpottaen pienen ihmisen elämää. Ja tietenkin pyrimme tekemään pelejä joiden pelaaminen on käytetyn ajan arvoista, eli hyviä pelejä. Uskomme että aika ajaa kakka-appien ohi ja tulevaisuudessa oikeat ohjelmat/pelit valtaavat myyntilukujen kärjen", Rosendahl visioi.

Kyyn ensimmäinen tuote on ollut jo jonkin aikaa työn alla ja App Storen valloitus aloitetaan turvallisesti Tower Defense -tyyppisellä fantasiaroolistrategiapelillä. Vastaavia pelejä App Storesta jo löytyykin, mutta Kyy Gamesilla uskotaan studion kykyyn tarjota tutusta peli-ideasta huolimatta pelaajille ennenkokemattomia iPhone-pelielämyksiä. Kyy Gamesin tavoite on vakaannuttaa asemansa nopeasti laadukkaana iPhone-pelien kehittäjänä ja julkaista jatkossa neljä korkealuokkaista iPhone-peliä vuosittain. Lisätietoa Kyy Gamesin kuulumisista löytyy yhtiön kotisivuilta osoitteesta www.kyygames.com.

V2.fi | Matti Lintula
< Fight Night Round 4:... Saboteur tarjoilee t... >

Keskustelut (2 viestiä)

xbottihaiseepoju

29.05.2009 klo 21.36

Toivon menestystä ja onnea puljulle, vaikka itselleni se on yhtä tärkeä kuin hyttysen jätökset lumihangessa.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

29.05.2009 klo 21.45

xbottihaiseepoju kirjoitti:
Toivon menestystä ja onnea puljulle, vaikka itselleni se on yhtä tärkeä kuin hyttysen jätökset lumihangessa.

Sama. Kyllä suomalaiselle peliteollisuudelle aina toivoo menestystä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova