Tuorein sisältö

'Xbox tippuu tämän sukupolven kolmanneksi'

02.07.2009 klo 11.00 | Luettu: 32187 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Peliteollisuuteen keskittynyt analyytikko Michael Pachter arvioi, että Japanin huonon menestyksen vuoksi Microsoft Xbox 360 tulee vielä tippumaan Playstation 3:n taakse ja jäämään tämän konsolisukupolven kolmanneksi myydyimmäksi koneeksi, ykkösenä tietenkin Wii.

Pachterin arvioiden mukaan Nintendo kasvattaa johtoaan tuomalla markkinoille HD-grafiikoilla varustetun Wiin ehkä jo ensi vuoden lopulla. PS3:n menestyksen syyksi nousee lopultakin Blu-ray:n voitto videomediamarkkinoilla. Vuoden 2011 loppuun mennessä raportti arvioi PS3:n ja X360:n olevan tasoissa ja vuonna 2015 Microsoftin konsoli on kolmannella tilalla.

"Vaikka ennusmerkit näyttävätkin tältä, uskomme todella että kaikki kolme konsolivalmistajaa pitäisi nimetä voittajiksi - Microsoft on myynyt X360:a tuplasti enemmän kuin Xboxeja ja kaksi muuta firmaa saavat voittoa osaikkeistaan."

V2.fi | Manu Pärssinen
< InFamous-kilpailun v... Nämä Capcomin kultai... >

Keskustelut (53 viestiä)

Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

02.07.2009 klo 11.04

Voipi hyvinkin olla, varsinkin jos Natal vie ihmisiltä kiinnostusta ja niin edelleen.. Ja kerta ps3 irtoaa jo 340 €:llä.
lainaa
Petteri

02.07.2009 klo 11.04

Herra Patcher taas laukoo itsestäänselvyyksiä.
lainaa
stank

02.07.2009 klo 11.05

Patcher on nykyään sen verran jo sekaisin, että arvioi tämän sukupolven venyvän jopa vuoteen 2013 ja heittää perään viiltävän analyysin, että PS3 menee 2015 XO:n ohi. Harvoin on yksi pelle saanut niin paljon painoarvoa kuin Patcher, koska mies osui kerran historiassa oikeaan.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.07.2009 klo 11.15

Tuntuu kyllä kans, että Pachter on viimeaikoina heitellyt aika radikaaleja ennustuksia. Tämä voi kyllä hyvinkin toteutua ellei Blu-ray-soitinten hinta nykyisestä laske, jolloin PS3 ei olisi enää se oletusarvoinen laite Blu-ray-soittimeksi.

2015 puolestaan on jo seuraavan konsolisukupolven aikaa, joten jos MS toimii kuten Xboxin kohdalla, että vanhalta konsolilta otetaan kaikki tuki pois heti kun uusi saadaan markkinoille, ei olisi mikään ihme, että PS3 ohittaisi pitkän hännän strategiallaan Xbox 360:n myyntiluvuissa.

Ihan mielenkiintoista on nähdä milloin seuraava sukupolvenvaihdos tulee ja miten se eri firmoissa toteutetaan.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

02.07.2009 klo 11.26

No halvimmat bluray soittimetkin irtoaa jo johonkin pariin sataan että ei nekään mitään hurjan kalliita enää ole.
lainaa
Who-gives-a-fcuk

02.07.2009 klo 11.35

Ketä kiinnostaa kuka myy eniten? Yritysten tarkoituksena on tehdä voittoa johonka luulen kaikkien kolmen pyrkivän. Vaikkakin kaksi tekee jo voittoa konsolibisneksellään.
lainaa
joopaaa

02.07.2009 klo 11.43

halvin bluray maksaa enää 99€.
en todellakaan ala käyttämään konsolia soittimena vaikka maksaisi mitä. hidasta ja hankalaa käyttää.
samsungin malli mikä maksaa 150 euroa on parempi kuin pleikan bluray. paljon mielummin otan erillisen blurayn ja boxin jos niitä tarvitsen.
lainaa
Hamy

Rekisteröitynyt 21.05.2009

02.07.2009 klo 11.52

joopaaa kirjoitti:
samsungin malli mikä maksaa 150 euroa on parempi kuin pleikan bluray.

Mihinkäs väitteesi perustat? Huonompaan kuvaan? hitaampaan toimintaan? Vai hanakalampaan live toimintaan?
lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

02.07.2009 klo 12.01

Pac-attack!
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

02.07.2009 klo 12.35

Patcher siirtää aina tuon Wii HD:n tuloa eteenpäin. Viimeksihän mies ennusti että se tulee ulos tänä vuonna. Itse en usko mitään Wii HD:tä tulevan koskaan, koska minusta se olisi suht typerä veto.

Ja kyllä PS3 voi vielä hyvin vetää XO:n ohi. Slim -malli, hinnanalennus ja BD voivat vielä nostaa PS3:n myynnit kovaan nousuun jos hyvin käy. Tähän vielä plussana huhuttu PS2 -yhteensopivuuden paluu.
lainaa
niipä_niin

02.07.2009 klo 13.01

2015... uusi boxi on jo ulkona tuolloin, varmaan jo 2013 tai '14 (360 tuli jo 2005, eli tossa vaiheessa on se 10v. täynnä). :D
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

02.07.2009 klo 13.11

Niinkuin Ozzy aikanaan lauleskeli: "Shot in the dark!"
lainaa
Eirig

02.07.2009 klo 13.23

"Vaikka ennusmerkit näyttävätkin tältä, uskomme todella että kaikki kolme konsolivalmistajaa pitäisi nimetä voittajiksi - Microsoft on myynyt X360:a tuplasti enemmän kuin Xboxeja ja kaksi muuta firmaa saavat voittoa osaikkeistaan."

Koita repiä tästä sitten jotain irti. Patcherin ennustukset alkavat olemaan luokkaa Nostradamus, vastuu jää täysin lukijalle.
lainaa
Dreamer

Rekisteröitynyt 06.03.2008

02.07.2009 klo 13.37

Pachteria jaksa muuten kuin huumorimielessä. Hitto, mies laukoo yhtenään toistensa kanssa ristiriidassa olevia väitteitä.
lainaa
pööpöileväapina

02.07.2009 klo 13.43

Protec kirjoitti:
No halvimmat bluray soittimetkin irtoaa jo johonkin pariin sataan että ei nekään mitään hurjan kalliita enää ole.

Saa saa, mutta ne ova tajuttoman hitaita käsittelemään blu-ray leffoja ja niiden dvd -skaalain on paljon ps3:a huonompi. Kyllä tuossa on se verran tavaraa ängetty samaan laitteeseen, että ei voi kun suositella tuolla hinnalla. Vielä se 65€ Tv-purkki ps3:een kiinni niin siitä saa tallentavan HD-digiboxin ;).
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

02.07.2009 klo 13.51

ei WII HD:ta ole tulossa, nintendo pysyy aina kuvanlaadun suhteen jäljessä ja panostaa johonkin muuhun --> innovatiivisuuteen.
lainaa
totuus

02.07.2009 klo 14.36

Demonoid kirjoitti:
ei WII HD:ta ole tulossa, nintendo pysyy aina kuvanlaadun suhteen jäljessä ja panostaa johonkin muuhun --> innovatiivisuuteen.

Näin, salainen paljastus vuoti juuri v2 käyttäjän suusta.
lainaa
FU_pachter

02.07.2009 klo 14.51

Kuka jaksaa vielä uskoa tuota Pachterin apinaa. Henk.koht. vihaan jo tyyppiä ja alkaa mennä hermo kun joka toinen viikko joku uus tyhmä ennustus tyypiltä. Whoa ehkä kerran oli oikeessa joskus 2000 luvun alussa, lopettas jo.
lainaa
7sukupolvi

02.07.2009 klo 15.06

niipä_niin kirjoitti:
2015... uusi boxi on jo ulkona tuolloin,

Entä sitten? Tuossahan puhuttiin tämän sukupolven konsolien myynneistä. Vaikka uusi sukupolvi tulisi jo ensi vuonna niin ei tämän sukupolven konsolit häviä silloin maan päältä tai niiden myyntilukuja jätetä automaattisesti laskematta. Hyvänä esimerkkinä PS2 joka on kohta ollut markkinoilla sen 10 vuotta ja myy yhä edelleenkin -> 140 miljoonaa and counting.
lainaa
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.07.2009 klo 15.09

Eenpä usko WII HD:n tuloon yhtään. Jos jokin HD vie Wiin niin se on PS3:n taikatikut.

Tosin noin muuten, kyllä buluray voi hyvinkin viedä voiton loppujen lopuksi.
lainaa
YouFail

02.07.2009 klo 15.09

joopaaa kirjoitti:
en todellakaan ala käyttämään konsolia soittimena vaikka maksaisi mitä. hidasta ja hankalaa käyttää.
samsungin malli mikä maksaa 150 euroa on parempi kuin pleikan bluray. paljon mielummin otan erillisen blurayn ja boxin jos niitä tarvitsen.

So much fail in one post!

PS3:lla paras suorituskyky Blu-ray-soittimien testeissä

Sonyn Playstation 3 -pelikonsolilla voi pelien pelaamisen lisäksi mm. katsella Blu-ray-elokuvia. Pelikonsolin suhteellisen edullisen hinnan myötä kyseinen laite on edelleen hinta/laatu-suhteelta paras Blu-ray-soitin, jonka osoittivat myös Blu-ray.com-sivuston tekemät testit Blu-ray-soittimien suorituskyvystä.

Sivuston testeissä mitattiin mm. soittimien käynnistysaikoja, eri elokuvien latausaikoja ja erilaisten Java-sovelusten suoritusaikoja. Sonyn konsoli voitti yhtä testiä lukuun ottamatta sivuston kaikki testit. Välimatka muihin soittimiin venyi erityisen suureksi Java-sovelluksia testatessa, kun Sonyn pelikonsoli keräsi keskimäärin noin neljä kertaa korkeammat pisteet kuin mitä seuraavaksi tullut soitin sai.

PS3 oli testeissä nopein soitin käynnistymään ja myös BD+-suojauksella että BD-J-ominaisuuksilla varustetut elokuvat käynnistyivät nopeiten PS3:lla. Ainoa testi, jossa PS3 hävisi muille soittimelle oli erikoisominaisuuksia sisältämättömän elokuvan lataaminen, joka sujui nopeammin LG:n BD300-soittimelta sekä Sonyn BDP-S350- että BDP-S550-soittimilta.

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/16213.cfm
lainaa
FAIL

02.07.2009 klo 15.12

ottaakseen Xbox360:n 8-9 miljoonan laitteen etumatka kiinni vuoden 2011 loppuun mennessä, PS3:n pitäisi seuraavan 30 kuukauden aikana myydä kuukausittain n. 300 tuhatta laitetta enemmän kuin Xbox360.

Melkoisia ihmeitä olisi tapahduttava, jotta tuo toteutuisi.

lainaa
älyhoi

02.07.2009 klo 15.14

YouFail kirjoitti:

vuoden takainen "testi"
lainaa
Xfailer

02.07.2009 klo 15.40

FAIL kirjoitti:
ottaakseen Xbox360:n 8-9 miljoonan laitteen etumatka kiinni vuoden 2011 loppuun mennessä, PS3:n pitäisi seuraavan 30 kuukauden aikana myydä kuukausittain n. 300 tuhatta laitetta enemmän kuin Xbox360.

Se on 8-9 miljoonaa vain unissasi. Ja montakohan kuukautta Pachterin arvioimaan 2015 vuoteen sattuu vielä olemaan?
lainaa
Hohhoi

02.07.2009 klo 16.03

älyhoi kirjoitti:
YouFail kirjoitti:
joopaaa kirjoitti:
en todellakaan ala käyttämään konsolia soittimena vaikka maksaisi mitä. hidasta ja hankalaa käyttää.
samsungin malli mikä maksaa 150 euroa on parempi kuin pleikan bluray. paljon mielummin otan erillisen blurayn ja boxin jos niitä tarvitsen.

PS3:lla paras suorituskyky Blu-ray-soittimien testeissä

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/16213.cfm

vuoden takainen "testi"

Lyhyitäpä sulla on vuodet :D

Halvimmatkin Suomesta saatavat mallit jotka tuossa testissä olivat (Samsung BD-P2500 ja Sony BDP-S350, 200€ pintaan), ovat parempia kuin tuo 150€ Samsung BD-P1500 ja PS3 pesi nekin mennen tullen kuten myös testin kalleimmat laitteet.
lainaa
Failstation

02.07.2009 klo 16.56

Xfailer kirjoitti:

Se on 8-9 miljoonaa vain unissasi. Ja montakohan kuukautta Pachterin arvioimaan 2015 vuoteen sattuu vielä olemaan?

Sori mut se on oikeasti 8-9 miljoonaa :D
Ja 2015 ainakin Microsoftilta on jo uus konsoli ollut ulkona vaikka kuinka kauan, lyön vaikka mummovainaani perintöfyrkat vetoa.
lainaa
Diego

02.07.2009 klo 17.31

"Sori mut se on oikeasti 8-9 miljoonaa"

Väitätkö että XO on myynyt miljoonia enemmän kolmessa kuukaudessa? LOL!

Xbox 360
Units sold 30.20 million (as of March 31, 2009)

PlayStation 3
Units sold 22.73 million (as of March 31, 2009)
lainaa
ufailedagain

02.07.2009 klo 21.26

Xfailer kirjoitti:
FAIL kirjoitti:
ottaakseen Xbox360:n 8-9 miljoonan laitteen etumatka kiinni vuoden 2011 loppuun mennessä, PS3:n pitäisi seuraavan 30 kuukauden aikana myydä kuukausittain n. 300 tuhatta laitetta enemmän kuin Xbox360.

Se on 8-9 miljoonaa vain unissasi. Ja montakohan kuukautta Pachterin arvioimaan 2015 vuoteen sattuu vielä olemaan?

Et ilmeisesti silkkaa tyhmyyttäsi ymmärtänyt sitä kohtaa uutisesta, jossa Pachter ennusti PS3:n ja Xbox360:n olevan tasoissa (eli saavuttanut Xbox360:n etumatkan) vuoden 2011 loppuun mennessä. Häpeä!

lainaa
vanhaatietoa

02.07.2009 klo 21.31

Hohhoi kirjoitti:
älyhoi kirjoitti:
YouFail kirjoitti:
joopaaa kirjoitti:
en todellakaan ala käyttämään konsolia soittimena vaikka maksaisi mitä. hidasta ja hankalaa käyttää.
samsungin malli mikä maksaa 150 euroa on parempi kuin pleikan bluray. paljon mielummin otan erillisen blurayn ja boxin jos niitä tarvitsen.

PS3:lla paras suorituskyky Blu-ray-soittimien testeissä

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/16213.cfm

vuoden takainen "testi"

Lyhyitäpä sulla on vuodet :D

Halvimmatkin Suomesta saatavat mallit jotka tuossa testissä olivat (Samsung BD-P2500 ja Sony BDP-S350, 200€ pintaan), ovat parempia kuin tuo 150€ Samsung BD-P1500 ja PS3 pesi nekin mennen tullen kuten myös testin kalleimmat laitteet.

Kaikki blogin testissä olleet blu-ray -soittimet olivat jo testihetkellä vanhoja malleja, jotka joulumarkkinoita silmälläpitäen oli korvattu uudemmilla malleilla. Nykyisiä tuotanto/myyntimalleja ei tuosta "testistä" löydy ainuttakaan.
lainaa
illu

02.07.2009 klo 22.31

2008 piti olla ps3:n vuosi. Sitten 2009.. Ja XO myy edelleen joka kuukausi enemmän.
lainaa
noloxboxisti

03.07.2009 klo 00.33

vanhaatietoa kirjoitti:
Kaikki blogin testissä olleet blu-ray -soittimet olivat jo testihetkellä vanhoja malleja, jotka joulumarkkinoita silmälläpitäen oli korvattu uudemmilla malleilla. Nykyisiä tuotanto/myyntimalleja ei tuosta "testistä" löydy ainuttakaan.

Mitä yrität lässyttää ja selittää? Alunperinhän täällä xbox fanipoika väitti tällaista:

"samsungin malli mikä maksaa 150 euroa on parempi kuin pleikan bluray"

Ja kyseinen testi todistaa hänen olevan väärässä.
lainaa
Diego

03.07.2009 klo 01.07

Voiluoja kirjoitti:
Diego kirjoitti:

Väitätkö että XO on myynyt miljoonia enemmän kolmessa kuukaudessa? LOL!

Kuka mistään kolmesta kuukaudesta on puhunut vitun idiootti, onko kaikki pleikkapellet noin tyhmiä?

Xbox 360
Units sold 30.20 million (as of March 31, 2009)

PlayStation 3
Units sold 22.73 million (as of March 31, 2009)

= 7,47m maaliskuun 31 2009 ->
nyt on heinäkuun alku

Pitääkö vääntää rautalangasta?
lainaa
Jori

03.07.2009 klo 08.44

Onkohan kukaan tehnyt tutkimusta, miksi ihmisiä kiinnostaa pelikonsolien myyntimäärät?

Mulla meinaan ei ole mitään hajua, kuinka monta kappaletta mun käyttämä puhelin, töllö, monitori, auto jne. on myynyt.

Kuitenkin mä tiedän paljonko mun konsolit on myynyt.

Hullua.
lainaa
Voiluoja

03.07.2009 klo 10.10

Diego kirjoitti:

= 7,47m maaliskuun 31 2009 ->
nyt on heinäkuun alku

Aah, sä tarkoitikin tota säälittävää pilkunnussimista. Noh puol miljoonaa sinne tänne, huomattava se ero on kuitenkin...
Lainaus:

Onkohan kukaan tehnyt tutkimusta, miksi ihmisiä kiinnostaa pelikonsolien myyntimäärät?

Tottakai kiinnostaa, kaikkihan täälläkin tietty omistaa joko Sonyn tai Microsoftin osakkeita ;)
lainaa
Jarvis

03.07.2009 klo 10.39

Patcher ei huomioi lainkaan näitä uusia ohjaimia mitä on tulossa ensi vuonna, ne vaikuttavat ja pajon. Nähtiin jo mitä Wiin jännä ohjain teki myynneille.

Ei sillä että miestä pitäisi ottaa tosissaan. Itse väitän, että PS3 ei ole ottanut XO:ta kiinni vielä 2011, ei millään. Se ei istu kuvioon.

UK:n konsolimyyntejä vuoden alusta:
360 700k
Wii 500k
PS3 300k
XO myy nykyään siellä lähes yhtäpaljon kuin japsit yhteensä. Tätä ei ehkä odottanut.
"Onkohan kukaan tehnyt tutkimusta, miksi ihmisiä kiinnostaa pelikonsolien myyntimäärät?"
Itse tiedän, että koko Sonyn tulevaisuus ja se minkälaisena yrityksenä he voivat jatkaa, on kokonaan tästä kiinni. Kyllä kiinnostaa jos osaa nähdä asiat laajemmin.
lainaa
Jori

03.07.2009 klo 10.52

Jarvis kirjoitti:

Niin, kysymys onkin lähinnä siinä, miksi sinua kiinnostaa Sonyn tulevaisuus niin paljon, että haluat analysoida ps3:n myyntimääriä?

Business analyytikot ovat eri asia, mutta miksi se on tavallisen käyttäjän "yleistietoa".
Ei se Bravian myyntimäärä kiinnosta Bravian omistajia.

Minäkin haluan, että Audi jatkaa autojen valmistusta, mutta en silti ole kiinnostunut tutkimaan A4:n myyntimääriä, ja sen suhdetta BMW 3-sarjaan.

Kaikki konsolit ovat jokatapauksessa myyneet niin paljon, ettei pelien kehittämisestä tarvitse enää huolehtia.

lainaa
Jarvis

03.07.2009 klo 11.08

"Niin, kysymys onkin lähinnä siinä, miksi sinua kiinnostaa Sonyn tulevaisuus niin paljon, että haluat analysoida ps3:n myyntimääriä?"

Älä ota henkiläkohtaisesti vaikka se Pleikka siellä kotona on, ok? Sony on ainoa näistä joka on taloudellisesti umpikusessa. Nintedolla sataa massia ovista ja ikkunoita, MS tekee tasaisesti 3mrd voittoa joka kvartaali. Sonylla ei taida olla enää yhtään osastoa joka ei olisi kusessa. Toivotaan parasta, mutta kuten itsekin arvioivat, alamäki on vasta alussa.
lainaa
Jori

03.07.2009 klo 11.14

[quote nick="Jarvis"]"Niin, kysymys onkin lähinnä siinä, miksi sinua kiinnostaa Sonyn tulevaisuus niin paljon, että haluat analysoida ps3:n myyntimääriä?"

Älä ota henkiläkohtaisesti vaikka se Pleikka siellä kotona on, ok? quote]

Kumpihan tässä nyt ottaa henkilökohtaisesti?

Minä kysysin, mikä näissä myyntimäärissä kiinnostaa ja sinä vastasit, että sinua kiinnostaa.

Johon tein lisäkysymyksen, että miksi, johon nyt et kuitenkaan vastannut?
(eikä toki tarvitsekkaan)

ps. minulta löytyy kaikki konsolit ja Sonyn tulevaisuus ei sinänsä kiinnosta yhtään.
lainaa
Jarvis

03.07.2009 klo 11.22

"ps. minulta löytyy kaikki konsolit ja Sonyn tulevaisuus ei sinänsä kiinnosta yhtään."

Itse en koske Wiihin tikullakaan, XO ja PS3 löytyy täältäkin.
"Minä kysysin, mikä näissä myyntimäärissä kiinnostaa ja sinä vastasit, että sinua kiinnostaa."
Jos sua ei kiinnosta, niin ei se sitä tarkoita ettei muita kiinnosta. Mä olen saletti et kun Applekin hivuttautuu mukaan pelibisnekseen, jompikumpi japanilaisista tulee tippumaan pois pelistä. Mun mielestä on kiinnostavaa aina kun joku entinen "jätti" tekee kuolemaa maailman muuttuessa.
lainaa
Jori

03.07.2009 klo 11.37

Juu olet oikeassa, mun näistä jutuista ei vain saa oikeaa tarkoitusta hyvin esille.

Kyllä minuakin jonkun verran kiinnostaa. Minua on vain ihmetyttänyt, miksi se nostaa käyttäjien tunteet pintaan. Jengi ottaa nämä asiat jotenkin kauhean henkilökohtaisesti. (en tarkoita nyt sinua Jarvis)

Näiden konsolien myyntimäärät saavat suuren uutisarvon. Muilla laitteilla näin ei tapahdu. Ne on minusta business uutisia, ei niinkään "peliuutisia".
lainaa
Jarvis

03.07.2009 klo 11.51

"Jengi ottaa nämä asiat jotenkin kauhean henkilökohtaisesti. (en tarkoita nyt sinua Jarvis)"

Itsellä on sen verran jo kokemusta, että yritän vaihtelevalla menestyksellä olla ottamatta asioita henk.koht :). Mut tämä konsolimaailma on mitä on.
Itse kävin jo omat sodat C64 vs Sinclair Spectrumin aikaan innokkaana Specu-fanina ja voin sanoa, että fidutus oli ylimaallinen kun C64 ymmärrettävistä syistä vei potin. Eihän sitä silloin ymmärtänyt, mutta näin jälkikäteen näkee miksi kävi kuten kävi. Toivon, että sekä Sony ja MS jatkaa vahvasti mukana ja että molemmille riittää markkinoita.
lainaa
kiinnostaa_kyllä

03.07.2009 klo 15.15

Jori kirjoitti:
Niin, kysymys onkin lähinnä siinä, miksi sinua kiinnostaa Sonyn tulevaisuus niin paljon, että haluat analysoida ps3:n myyntimääriä?

Business analyytikot ovat eri asia, mutta miksi se on tavallisen käyttäjän "yleistietoa".
Ei se Bravian myyntimäärä kiinnosta Bravian omistajia.

Minäkin haluan, että Audi jatkaa autojen valmistusta, mutta en silti ole kiinnostunut tutkimaan A4:n myyntimääriä, ja sen suhdetta BMW 3-sarjaan.

Miksi sinua häiritsee se, että jotkut ovat kiinnostuneet eri firmojen ja tuotteiden myyntiluvuista ja markkinaosuuksista? Eihän siinä ole mitään väärää. Ei se ole sinulta pois, eikä sinun ole pakko olla kiinnostunut samoista asioista kuin muut. Kuitenkin täytyy ihmetellä, miksi vaivaudut lukemaan ja kommentoimaan, jos asia ei kertakaikkiaan kiinnosta...

lainaa
joopaaaa

03.07.2009 klo 18.18

Hamy@
Kuvanlaatu aika samaa tasoa. Käytettävyys paljon parempi. Nopeampi käyttö. Hienompi laite hyllyssä.
halvempi.
lainaa
seliseli

03.07.2009 klo 18.37

joopaaaa kirjoitti:
Hamy@
Kuvanlaatu aika samaa tasoa. Käytettävyys paljon parempi. Nopeampi käyttö. Hienompi laite hyllyssä.
halvempi.

Tai sitten ei ;)

Samsung BD-P1500, 145€
http://hintaseuranta.fi/tuote.aspx/165652

Samsung BD-P1500

Playback of standard DVDs was disappointing. Also, the Samsung can't even produce 5.1-channel surround sound; it allows only for stereo (two-channel) analog audio - unusual for a Blu-ray. It seemed sluggish in loading disks compared with the PS3.

About the only reason to consider this one is if you hate the way the PlayStation looks.

Grade: C

---

Sony PlayStation 3 80GB

The PS3, which can be upgraded to Profile 2.0 via high-speed Internet, offers an excellent picture (1080p output via an HDMI port) and top sound quality (7.1 Dolby TrueHD audio). Even DVDs look great on this machine. Along with the Pioneer, it was the fastest we tested at loading movies.

This isn't a toy - it outperformed or equaled pricier rivals. For the price, it can't be beat.

Grade: A-
lainaa
DNukem

03.07.2009 klo 19.07

@joopaaaa

PS3:ssa on parempi kuvanlaatu ja se on myös reilusti nopeampi käytössä, käytettävyydessä ei ole eroja kun käyttää kaukosäädintä. Sekin on maku asia kumpi näyttää paremmalta hyllyssä. Ainoastaan hinnassa tuo Samsung pesee PS3:n.
lainaa
asds

03.07.2009 klo 23.14

Pääasia että nipa vie ja muut vikisee. Hajotkaa niitten tehokoneittenne kanssa. Pelattavuus ja innovaatisuus on vien voiton raa'an tehon edestä! :D
lainaa
imetuttia

03.07.2009 klo 23.34

noloxboxisti kirjoitti:
vanhaatietoa kirjoitti:
Kaikki blogin testissä olleet blu-ray -soittimet olivat jo testihetkellä vanhoja malleja, jotka joulumarkkinoita silmälläpitäen oli korvattu uudemmilla malleilla. Nykyisiä tuotanto/myyntimalleja ei tuosta "testistä" löydy ainuttakaan.

Mitä yrität lässyttää ja selittää? Alunperinhän täällä xbox fanipoika väitti tällaista:

"samsungin malli mikä maksaa 150 euroa on parempi kuin pleikan bluray"

Ja kyseinen testi todistaa hänen olevan väärässä.

Itke vielä vähän lisää, onneton. Et onnistunut todistamaan muuta kuin oman typeryytesi :)
lainaa
Seppo

04.07.2009 klo 08.52

"PS3:ssa on parempi kuvanlaatu ja se on myös reilusti nopeampi käytössä, käytettävyydessä ei ole eroja kun käyttää kaukosäädintä. Sekin on maku asia kumpi näyttää paremmalta hyllyssä. Ainoastaan hinnassa tuo Samsung pesee PS3:n"

Hieman ihmetyttää joskus miten 3v vanhan konsolin BD-toistin on vuosi toisen perään parempi kuin uudet standalone playerit. Enpä ole vastaavaan tilanteeseen törmännyt ja ihmetyttää mikä lienee takana. Ei ainakaan mikään luonnollinen kehityskaari.
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

04.07.2009 klo 14.12

Pachter on mielestäni hölmö kun menee laukomaan tuollaisen ennustuksen.

Pärssiseltä kysyn vielä, että mitä tarkoittaa sana "osaikkeistaan"... ;D
lainaa
myyjämasa

05.07.2009 klo 16.47

joopaaa kirjoitti:
halvin bluray maksaa enää 99€.
en todellakaan ala käyttämään konsolia soittimena vaikka maksaisi mitä. hidasta ja hankalaa käyttää.
samsungin malli mikä maksaa 150 euroa on parempi kuin pleikan bluray. paljon mielummin otan erillisen blurayn ja boxin jos niitä tarvitsen.

HAAHHAH!!! HHAHAAHHAAH!!!! AHHAAHAHHA!!!!
Myyn työkseni näitä laitteita ja voin vakuuttaa että 150e bluray soitin EI TODELLAKAAN ole parempi,helppo käyttöisempi tai nopeampi kuin PS3. Uudet Bluray soittimet tosin pesevät pleikan nopeudessa mutta vain hieman. Mutta niillä laitoksilla sitä hintaa onkin n.300-400e eli pleikka kyl siinä mielessä parempi ostos.

Tosin jos hakee pelkkää-bluray soitinta niin sitten kannataa kenties ostaa tuollainen edullinen bluray-soitin mikäli pieni odottelu ei haittaa.
lainaa
Trilogiar

Rekisteröitynyt 24.06.2009

08.07.2009 klo 19.07

Tässä kuintekin moni näyttää unohtavan sen tosi seikan, että PS3 on helppo pävittää softalla nopeammaksi ja helppokäyttöisemmäksi mikäli siihen tulee tarvetta.

Mutta joo. Aika sammakoita tulee kaverilta suusta. Jos Ps3 mielii voittaa, niin tulee Xbox osastolaisten todella kyrsiintyä Microsoftin rahastukseen ja kikkailuun. Ps3 tarvitsee myös kunnon pelivyöryn ja isomman jalansijan USA:ssa.
lainaa
ASDG

09.07.2009 klo 16.36

Totista touhua kun jengi yrittää vakuutella ittelleen että juuri he ostivat oikean konsolin näissä "konsolisodissaan".

lainaa
kyrpaaaaa

09.07.2009 klo 17.02

ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä

Ranneliike.net on erityisesti suomalaisille homoille ja heidän ystävilleen tehty kohtauspaikka, tietolähde ja keskustelufoorumi.

Pliis, rekistöitykää tonne. ku tarviin sinne lisää kamui et saisin vähän kovaa kyrpaä sisällein :S
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova