Tuorein sisältö

Team 17 näkee PSN:n Xbox Liveä parempana julkaisualustana

16.07.2009 klo 19.56 | Luettu: 8611 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Legendaarisen brittistudion Team 17:n johtaja Martyn Brown on huomannut Microsoftin Xbox Live Arcade -palvelun muodostuneen haastavaksi paikaksi tuoreiden pelien julkaisulle. GamesIndustry.bizille jutustellut Brown ei näe montaakaan aukkoa XBLA:n tuotevalikoimassa ja uskoo palvelun olevan huomattavasti rahavetoisemman kuin PlayStation Storen. Monet, etenkin menestyneet XBLA-pelit perustuvat vanhempiin varmasti kaupaksi käyviin pelilisensseihin, eikä täysin uusia tuotoksia tahdota huolia soppaa sekoittamaan.

Brownin mukaan XBLA on vakiinnuttanut asemansa tavallisena jakelukanavana, joka kärsii varman päälle ottavasta hallinnosta ja korkeista julkaisukustannuksista. Brown kertoo ymmärtävänsä myös syyn XBLA:n hallinnolliseen nihkeyteen - pelejä lähetetään Microsoftille niin valtava määrä, ettei kaikkia yksinkertaisesti voida julkaista verkkopalvelussa. Todella uutta ja teknisesti kekseliästä Brown kehottaakin tarjoamaan ensin Sonylle, joka julkaisee todennäköisemmin tuoretta sisältöä PSN-verkkopalvelussaan.

V2.fi | Matti Lintula
< Kojima paljastaa Met... Näin uudelleenpeluua... >

Keskustelut (13 viestiä)

AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

16.07.2009 klo 20.17

Mielenkiintoista luettavaa tuo haastattelu. Luulisi, että Xbox Live Arcadessa kannattaisi julkaista nimikkeitä, mutta ei näköjään. PSN:llä ja PS3:lla nyt ylipäätänsä on nähty noita tämän sukupolven joko älyttömän hyviä, tai älyttömän huonoja nimikkeitä. Xbox 360:n tarjonta on vähän tasapaksua, mutta tasaisen hyvä laatuista.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

16.07.2009 klo 23.21

PSN:ssä arvostan juuri sitä, että sinne tulee paljon uusia ja mielenkiintoisia pelejä. Retropelit ei hirveämmin jaksa kiinnostaa.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.07.2009 klo 23.35

PSN-versio Wormsista oli mielestäni hiukan parempi kuin se ensimmäinen XBLA-versio.
lainaa
MiiQ

Rekisteröitynyt 28.11.2008

17.07.2009 klo 00.36

Itse annan wiille pisteen. Sen kauppa on mielestäni toimiva. PSN on myös mukava mutta luottokorttimaksaminen rasittavaa, mutta piste sillekkin
lainaa
tylsistynyt

17.07.2009 klo 01.53

Allekirjoitan myös tuon varman päälle pelaamisen ja tasapaksun tarjonnan. Etenkin isoissa nimikkeissä saisi olla jotain repäisevaa, Xbox kaipaisi oman LittleBigPlanettinsa ja Sackboynsa, sellasen pelin ja maskotin joka vetoaisi lapsiin, vanhoihin ja nuoriin trendikkäisiin ihmisiin ja nuoriin naisiin, ei vaan jotain varmaa Haloa ja Gearssia jotka vetoaa finninaamaisiin nörtteihin.
lainaa
tylsistynyt

17.07.2009 klo 02.01

Enemmän pelejä joita myös tytöt uskaltaa pelata. Bileissä aletaan pelaamaan Haloa tai Gearsia, uskaltaako tytöt pelata? Veikkaan että ne on ne finninaamanörtit jokka niitä pelaa. Jos bileissä on LittleBigPlanetti, kummasti myös tytöt innostuu pelaamaan, finninörtit tuumaa että joo mennään kotia WoWittamaan. Näin se vaan on.
lainaa
TheStar

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

17.07.2009 klo 02.13

Yleensä se Wii on kuitenkin se hauskin konsoli jolla pelata porukassa, tai pleikkarilla sit singstar. :)
lainaa
Julius

17.07.2009 klo 04.59

Kaikilla konsoleilla pelatessa on hauskaa porukalla. ihan sama mille vehkeelle niitä nimikkeitä julkastaan,ostakaa ne kaikki vermeet niinku mullaki on nii eipä tarvi miettiä. Nyt joku itkee että liian kallista.. No ei ne maksa ees tonnia jos ostat kaikki 3 konsolia. Ja PC:hän löytyy joka kodista,mullon 2. Ja varmaan menee ilta mukavasti mun olkkarissa.. xD
lainaa
RRR

17.07.2009 klo 09.23

Vai on Team17 tätä mieltä, mitäs tiimi on viime vuodet julkaissut Worms-versioiden lisäksi. Vieläpä kaksin kappalein Livessä, joten ei taida kaverit tietää käytännössä mistä puhuvat. Rivien välistä on luettavissa, että PSN:ässä on ehkä hieman hiljaisempaa.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

17.07.2009 klo 09.35

MiiQ kirjoitti:
Itse annan wiille pisteen. Sen kauppa on mielestäni toimiva. PSN on myös mukava mutta luottokorttimaksaminen rasittavaa, mutta piste sillekkin

Mitäs rasittavaa siinä korttimaksussa on? Kun kortin tiedot on kerran syötetty asetuksiin, niin sen jälkeen riittää että valkkaa pelin PSN:stä ja painaa muutamia kertoja X:ää. Eipä tuota voi enää helpommaksi tehdä.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.07.2009 klo 10.05

tylsistynyt kirjoitti:
Enemmän pelejä joita myös tytöt uskaltaa pelata. Bileissä aletaan pelaamaan Haloa tai Gearsia, uskaltaako tytöt pelata? Veikkaan että ne on ne finninaamanörtit jokka niitä pelaa. Jos bileissä on LittleBigPlanetti, kummasti myös tytöt innostuu pelaamaan, finninörtit tuumaa että joo mennään kotia WoWittamaan. Näin se vaan on.


Ei tämäkään aina pidä paikkaansa. Avovaimoni innostui suunnattomasti mm. GTA IV:stä ja Saints Row 2:sta. Ja XBLA:n Castle Crashers laitettiin co-oppina läpi yhdeltä istumalta, joskin tämä ehkä on sitten jo visuaalisesti enemmän tytöillekin sopiva peli :) Ja ainahan löytyy Viva Pinata, Boogie Bunnies, Dance Dance Revolution Universet, Lipsit ja muut. Kyllä näitä bile- ja tyttöpelejä löytyy joka laitteelle nykyään.
lainaa
Wii360

17.07.2009 klo 12.14

"Jos bileissä on LittleBigPlanetti, kummasti myös tytöt innostuu pelaamaan, finninörtit tuumaa että joo mennään kotia WoWittamaan. Näin se vaan on."

Kannattaako nostaa juuri LBP esiin sieltä Lairin, MAGin, GTAIV:n, MGS:n, Resistancen,Unchartedin tai KZ2:n varjosta?
Ei todellakaan. Meillä hameväki taas pelaa mieluummin XO:lla kuin Plegella. Wiillä mieluiten.
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

17.07.2009 klo 17.33

Mielestäni teidän käsitykset siitä millaisia pelejä tytöt pelaavat ovat vähän värittyneet. Tytöt pelaavat paljon Singstaria, mutta varmasti myös GTA 4:sta ja Call of Duty:a. Ainakin jos on uskominen noita tytöille suunnattuja pelisivustoja ja pelaaja-yhteisöjä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova