Tuorein sisältö

The Pirate Bayn uudet omistajat tekevät piratismista bisnestä

19.07.2009 klo 13.02 | Luettu: 8400 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Pahamaineisen ruotsalaisen The Pirate Bay -tiedostonjakosivuston vaihdettua yllättäen omistajaa, ovat lain rajalla keikkuvat käyttäjät jääneet pelokkain tuntein odottamaan kaupasta mahdollisesti aiheutuvia muutoksia palveluun. The Pirate Bay toimii paitsi musiikki-, myös elokuva- ja pelipiraattien maailmanlaajuisena tukikohtana.

Uusi omistaja Global Gaming Factory X kertoo hahmottelevansa sekä kuluttajia että mediajulkaisijoita tyydyttävää liiketoimintamallia The Pirate Bayn ympärille. "Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat", vannoo uusi omistaja. Omistajan mukaan kuukauden sisällä uudistettava palvelu tulee olemaan vain harvoille maksullinen, suurimmalle osalle käyttäjistä ilmainen ja tulee tuottamaan pienelle osalle rahaa. The Pirate Bayn aiheuttamaa P2P-liikenteestä johtuvaa internet-ruuhkaa aiotaan karsia ohjaamalla käyttäjien lataukset maantieteellisesti mahdollisimman paikalliseksi toiminnaksi. Näin keravalainen lataaja lataa mediaa todennäköisemmin toiselta keravalaiselta kuin newyorkilaisela tiedostonjakajalta.

Neuvottelut mediajättien kanssa ovat Yahoo! Newsin mukaan käynnissä, mutta miten tunnetusti kaavoihinsa kangistuneet julkaisijat ottavat vastaan vapaaseen tiedostonjakoon perustuvan liiketoimintamallin, jää nähtäväksi. Lisäkysymyksiä herättää se, lähtevätkö kaikki Pirate Bayn jakamien eri medioiden julkaisijat mukaan. Mukaan saattavat lähteä vain elokuva- ja musiikkialat, jolloin pelipiratismille Pirate Bayn kautta tulee välitön loppu.

V2.fi | Matti Lintula
< Wiin MotionPlus kelp... Sonylla jättimäinen ... >

Keskustelut (9 viestiä)

AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

19.07.2009 klo 13.04

Niin tästä oli juttua jo Digitodayssa ties kuinka monta päivää sitten. Kyllähän ne tuon varmaan kaupallistaa ja tekevät Napsterit Piratebaylle, mutta kohta meillä on jo uusi johtava torrentti sivusto joka ei ole laillinen missään mielessä ja homma puksuttaa taas eteenpäin.
lainaa
Sampo

19.07.2009 klo 13.51

"The Pirate Bayn uudet omistajat tekevät piratismista bisnestä" Ehkä oikeampi muoto olisi: "The Pirate Bayn uudet omistajat luulevat tekevänsä piratismista bisnestä".
lainaa
Gonaho

Rekisteröitynyt 23.08.2007

19.07.2009 klo 13.54

Yarr Harr fiddle-de-tee, being a pirate is allrite with me. Do what you want 'cause a pirate is free. You are a pirate! Ya-ha-ha-haa, Yarh!
lainaa
inim

19.07.2009 klo 14.22

Pirate Bayn uudet omistajat ovat kohta pennittömiä spurguja ja katuojassa...
lainaa
hgfd

19.07.2009 klo 14.27

Ja vanhat omistajat kansakunnan rahallista eliittiä.
lainaa
Enforcer

Rekisteröitynyt 26.03.2008

19.07.2009 klo 14.35

Nappa kirjoitti:
Mistä lähtien piratebay on ollut "johtava torrent-sivusto" :DD
TPB on trackereiden Kazaa


Jos mitataan kävijä määrässä niin varmasti on. Mutta kaikessa muussahan se jää jälkeen hyvälle tai jopa kohtalaiselle private trackerille.
lainaa
Enforcer

Rekisteröitynyt 26.03.2008

19.07.2009 klo 19.51

Novalogix kirjoitti:
Enforcer kirjoitti:
Nappa kirjoitti:
Mistä lähtien piratebay on ollut "johtava torrent-sivusto" :DD
TPB on trackereiden Kazaa


Jos mitataan kävijä määrässä niin varmasti on. Mutta kaikessa muussahan se jää jälkeen hyvälle tai jopa kohtalaiselle private trackerille.

Joo paitsi, että priva trackerit vaatii, että ylläpidät ratiota. Ei semmosta varmaa monikaan jaksa. (itte h4xasin sen ration pilviin ja sain bännit)


Siitähän ne just on hyviä.. Jos on vähän enemmän ku se meganen kaista niin harvoin esim. TPB:sta saa kaistan täyttä vauhtia. Kun taasen private trackereil jopa vähän isomman kaistan omistajalla ei ole minkäänlaisia ongelmia saada täyttä vauhtia ellei tietysti ole jotain 100 megasta kaistaa. Ja muutenkin koko torrentin idea menee ellei jaa samalla kun lataa tai jopa kun on ladannut.
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.07.2009 klo 17.55

Tuli poistettua ennätysmäärä viestejä. Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että siinä missä piratismin käsittely aiheena ja mielipiteiden ilmaisu lainsäädäntöön liittyen ovat V2.fi:ssä enemmän kuin ok, niin nämä eivät ole:

-Piraattisivustojen listaaminen
-Piratismiin liittymä neuvonanto tai opastus
-Piratismiin kannustaminen tai sillä "kehuskelu" (kuka ihme tätä edes tekee, "jee jee mä olen niin köyhä tai moraaliton, että varastan sen mikä pitäisi ostaa, look at me!")...?

Niin kauan kun kyseessä on laiton tai selkeästi harmaan alueen tummalla puolella liikkuva toiminta, V2.fi ei ole oikea paikka siitä keskustella muuten kuin ilmiönä.
lainaa
Tuska

Rekisteröitynyt 26.07.2008

22.07.2009 klo 20.11

Missä hassu uutiskuva?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova