Tuorein sisältö

Monet PS3-pelit ovat Microsoftin ansiota?

16.09.2009 klo 19.00 | Luettu: 34018 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Sankaku Complex ja Kotaku uutisoivat aiheesta, jonka lähde on Vampire Rain -pelin parissa työskennellyt pelinkehittäjä.

Alunperin vastauksena Tales of Vesperian betatestaajille kirjoitettu foorumikirjoitus kertoo, että Microsoftin Namcolle maksama bonus pelin yksinoikeudesta oli oiva pesäraha PS3-version tekemiselle, jonka odotettiin myyvän paremmin. Sonylla oli kuitenkin myös omat vaatimuksensa siitä, mitä pelin pitäisi sisältää, jotta se voitaisiin julkaista.

"X360:lle kehittäminen oli helpompaa. Kun tekee sopimuksen Microsoftin kanssa vaikka vuoden yksinoikeudesta, saa paljon rahaa pelin tekemiseen. Heidän tukensa on myös hyvin nopeaa ja tehokasta. Sony ei taas anna juuri lainkaan rahaa. Heidän tukensa on sekavaa ja epäluotettavaa. Tästä johtuen pelit tehdään ensin X360:lle, mutta sen pelit eivät myy Japanissa, joten rahoja käytetään PS3-version tekemiseen. Valmis peli onkin helpompi portata toiselle konsolille, mutta sitten Sony tulee väliin ja vaatii, ettei se saa olla täysin sama X360-version kanssa", kertoo pelinkehityksen sisäpiiriläinen Japanin tilanteesta.

Voitaneen siis olettaa, että melko moni japanilainen peli, joka on ollut ensin Xbox 360 -yksinoikeus ja myöhemmin ilmestynyt PS3:lle lisäominaisuuksien kanssa, on osittain Microsoftin rahoituksen ansiota.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Tomb Raiderin isä hy... Konsolivarasta pelän... >

Keskustelut (50 viestiä)

xbotitonniiintyhmiii

16.09.2009 klo 19.01

Hehheeheh ;)
lainaa
asdaa

16.09.2009 klo 19.03

En tajunnu muusta ku et haastattelun antaja oli vittuuntunut sonylle sen takia ku ne ei anna oikee rahaa pelien tekemiseen o.O
lainaa
Vmus

16.09.2009 klo 19.09

En ole koskaan ymmärtänyt japanilaisten laitevalmistajien nihkeyttä antaa tukea ulkopuolisille pelinkehittäjille.

Mikä niitä oikein vaivaa?
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

16.09.2009 klo 19.17

Melko härskiä hyväksi käyttöä. Kyllähän sen PS3 -version yli 6kk odottelu voi joissain tapauksissa harmittaa, mutta tätä kompensoi yleensä se, että PS3 -versioissa on mahdolliset ongelmat korjattu ja niissä on yleensä uutta sisältöä.
lainaa
ESA

16.09.2009 klo 19.18

Näin kävi myös Star ocean 4:lle -> http://kotaku.com/5359514/star-ocean-4-sails-onto-ps3
lainaa
plegetonniintyhmii

16.09.2009 klo 19.29

tagman kirjoitti:
hyväksi käyttöä


Heh..

Mutta näinhän se menee!
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.09.2009 klo 19.30

tagman kirjoitti:
Melko härskiä hyväksi käyttöä. Kyllähän sen PS3 -version yli 6kk odottelu voi joissain tapauksissa harmittaa, mutta tätä kompensoi yleensä se, että PS3 -versioissa on mahdolliset ongelmat korjattu ja niissä on yleensä uutta sisältöä.

Härskiä toimintaa? Kummalta? Sinut tuntien microsoftilta. :D

Noh, näin se konsolipyörä pyörii tällä hetkellä. Kumpikaan noista HD-konsoleista ei ole vielä tuottanut penniäkään nettoa.
lainaa
Hauismies

16.09.2009 klo 19.33

Fakta on et microsoft on tämän sukupolven johtava lippu laiva. onhan se sony ihan jees mut ilman microsoftia sekin uppois kuten toi uutinen antaa ymmärtää.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

16.09.2009 klo 19.36

Hauismies kirjoitti:
Fakta on et microsoft on tämän sukupolven johtava lippu laiva. onhan se sony ihan jees mut ilman microsoftia sekin uppois kuten toi uutinen antaa ymmärtää.


Totta.. No Microsoft; no shitty Sony 8)
lainaa
hide

Moderaattori

Rekisteröitynyt 16.04.2007

16.09.2009 klo 19.43

"Olkaa hyvä."
lainaa
0-I-0

16.09.2009 klo 19.45

Tiedoksi vain että tuolta sankakucomplex.comista löytyy myös hentaita ;)
lainaa
japslol

16.09.2009 klo 19.48

Vmus kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt japanilaisten laitevalmistajien nihkeyttä antaa tukea ulkopuolisille pelinkehittäjille.

Mikä niitä oikein vaivaa?

se on se japanilainen ylpeys
lainaa
GammaGT

16.09.2009 klo 19.51

Huvittavinta tässä on kyllä se, että Microsoft on valmis maksamaan jopa Vampire Rainin tasoisen pohjasakan yksinoikeudesta.
lainaa
limo

16.09.2009 klo 19.53

Asianahan menee näin, että Sony panostaa omiin pelistudioihinsa rahaa, eikä käytä rahoja kolmaniin osapuoliin. Microsoft taas heikon firt partyn takia joutuu hakemaan etua siitä, että pyrkii saamaan lisäsisältöä tai aikaisempaa julkaisua multiplattareihin. Sonyn linja on paljon pelaajaystävällisempi loppupeleissä luomalla kokonaan uutta, eikä "omimalla" jo valmiiksi suunniteltuja pelejä jotka voitaisiin myös julkaista samaa aikaa kaikille potentiaalisille alustoille. Jos ms ostaa kolmannen osapuolen pelin oikeudet itselleen, kuten Splinter Cell convistion, niin se vain estää huvin ja mahdollisuuden joiltain pelata peliä, luomatta kuitenkan mitään uutta.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

16.09.2009 klo 20.09

Yhdentekevä haastattelu, varsinkin kun Vampire rain on xboxin ja ps3:n huonoimpia pelejä koskaan.
lainaa
menokas

16.09.2009 klo 20.18

Demonoid kirjoitti:
Yhdentekevä haastattelu, varsinkin kun Vampire rain on xboxin ja ps3:n huonoimpia pelejä koskaan.


Joo, ihmisten mielipiteet voidaan arvioida sen mukaan kuinka menestyneessä peliprojektissa he ovat olleet mukana, luultavasti tältä pohjalta katsottuna sinun mielipiteesi on laki.
lainaa
Ewdew

16.09.2009 klo 20.32

limo kirjoitti:
Sonyn linja on paljon pelaajaystävällisempi loppupeleissä luomalla kokonaan uutta, eikä "omimalla" jo valmiiksi suunniteltuja pelejä jotka voitaisiin myös julkaista samaa aikaa kaikille potentiaalisille alustoille. Jos ms ostaa kolmannen osapuolen pelin oikeudet itselleen, kuten Splinter Cell convistion, niin se vain estää huvin ja mahdollisuuden joiltain pelata peliä, luomatta kuitenkan mitään uutta.


Hyvä että se Sony luo niitä Superpelejä, joista saan nauttia X0:lla.. Eiku hei!
Totuus on että Sony ostaa koko firman eikä vain peliä, jonka jälkeen kukaan muu kuin PS-fani ja hänen 600€ konsolinsa ei niistä pääse nauttimaan. X0:n pelejä kun pääsee pelaamaan PC:kin
Se on se ero MS:n ja Sonyn välillä. Moni third party-kehittäjä on vaihtanut nimensä Sonyksi ja fanipoikien unissa ne on aina olleet Sonisteja ja se onkin se Biggest Evil in World = MS joka tuhoaa, ryöstää ja ei kehitä mitään!!11!1
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

16.09.2009 klo 20.59

Neoncat kirjoitti:
tagman kirjoitti:
Melko härskiä hyväksi käyttöä. Kyllähän sen PS3 -version yli 6kk odottelu voi joissain tapauksissa harmittaa, mutta tätä kompensoi yleensä se, että PS3 -versioissa on mahdolliset ongelmat korjattu ja niissä on yleensä uutta sisältöä.

Härskiä toimintaa? Kummalta? Sinut tuntien microsoftilta. :D

Noh, näin se konsolipyörä pyörii tällä hetkellä. Kumpikaan noista HD-konsoleista ei ole vielä tuottanut penniäkään nettoa.

Härskiä toimintaa pelitaloilta jotka tätä harrastaa.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

16.09.2009 klo 21.01

Hauismies kirjoitti:
Fakta on et microsoft on tämän sukupolven johtava lippu laiva. onhan se sony ihan jees mut ilman microsoftia sekin uppois kuten toi uutinen antaa ymmärtää.

Näin on. Nintendo kun ei ole saanut yhtään Wii -konsoliaan kaupaksi eikä ole ykkösenä konsolien myynneissä eikä tee rahaa yhtään pelimyynneillään. Kukaan ei edes vilkaise Nintendon tuotteita. Eikä lippu laivakaan ole yhdys sana.
lainaa
ultimate_forsse

16.09.2009 klo 21.09

mää en tiedä mittää mistää mut mulla on peli konsoli ja kaikki muut on tosi tyhmiiii ja pahoi firmoi ja mää tunnen itteni tosi tärkeeks ku mää osallistun tänne keskusteluu tällä on oikeesti merkitystä hei ihan tosi
lainaa
limo

16.09.2009 klo 21.10

Hyvä että se Sony luo niitä Superpelejä, joista saan nauttia X0:lla.. Eiku hei!
Totuus on että Sony ostaa koko firman eikä vain peliä, jonka jälkeen kukaan muu kuin PS-fani ja hänen 600€ konsolinsa ei niistä pääse nauttimaan. X0:n pelejä kun pääsee pelaamaan PC:kin
Se on se ero MS:n ja Sonyn välillä. Moni third party-kehittäjä on vaihtanut nimensä Sonyksi ja fanipoikien unissa ne on aina olleet Sonisteja ja se onkin se Biggest Evil in World = MS joka tuhoaa, ryöstää ja ei kehitä mitään!!11!1[/quote]

No äläs nyt ihmettele selkeitä asioita, eihän pelit olekkaan suuryrityksille mitään hyväntekeväisyyskohteita. Sehän nyt on selvää että Ms pelejä voi pelata myös Ms käyttöjärjestelmällä ja Sonyn pelejä PSP:llä ja pleikoilla. Kysymyshän onkin kolmansien osapuolien peleistä, heidän liiketoimintansa on sitä parempaa mitä useammalle alustalle he sen tekevät. Tätähän MS rajoittaa ostamalla pelit itselleen, ei kukaan pleikan ostaja odota pelaavansa sillä Haloa, tottakai omat luomukset saa pitää itsellään ja ottaa niistä hyöty, kuin ostamalla jotain yhteistä.
lainaa
PS3_Rules

Rekisteröitynyt 01.09.2009

16.09.2009 klo 21.39

Nooh, kiitos Mikkisoftalle, mut tästä saa semmosen kuvan, et Sonyyn ei vois muka luottaa? Tämän ansiosta taidankin ennakkotilata BioShock 2:n pleikalle :) Nii, ja olisko teil niit vinkkei siihen millee sen ohjaimen tatin päällis osan sais kiini? Lähti eile repeemää ja kuumaliimaa kokeiltu, mut eipä auttanu :(
lainaa
juoomaaa

16.09.2009 klo 21.41

Ewdew kirjoitti:
Hyvä että se Sony luo niitä Superpelejä, joista saan nauttia X0:lla.. Eiku hei!
Totuus on että Sony ostaa koko firman eikä vain peliä, jonka jälkeen kukaan muu kuin PS-fani ja hänen 600€ konsolinsa ei niistä pääse nauttimaan. X0:n pelejä kun pääsee pelaamaan PC:kin
Se on se ero MS:n ja Sonyn välillä. Moni third party-kehittäjä on vaihtanut nimensä Sonyksi ja fanipoikien unissa ne on aina olleet Sonisteja ja se onkin se Biggest Evil in World = MS joka tuhoaa, ryöstää ja ei kehitä mitään!!11!1


Ja tuon takiahan sitä ei kannata boksia ostaa. Hyvä pc ja ps3, niin saa pelata oikeastaan kaikki pelit. Ne pari/kolme X0:n yksinoikeutta (jotka myös jäävät sille) ei todellakaan ole sen arvoisia, että kannattas tuo melutoosa hankkia
lainaa
Brackens

16.09.2009 klo 22.16

Ihan sama mikä kone teillä on. Pelatkaa niitä älkääkä täällä kitiskö, et mikä on paras, mikä firma tekee mitä.
lainaa
elnino

16.09.2009 klo 22.47

Brackens kirjoitti:
Ihan sama mikä kone teillä on. Pelatkaa niitä älkääkä täällä kitiskö, et mikä on paras, mikä firma tekee mitä.


Joo, pelaamaan vaan mitä eteen tuleekaan, mitäs näillä peliuutissaiteillakaan tekee. NES aikaan oli hyvä kun ei tiennyt peleistä ja pelikoneista kun sen verran miltä kuva kannessa näyttää. Sega saturnikaan ei komeilis tuola hyllyillä jos ois ruvennu aikoinaan liikaa pähkäilemään.
lainaa
Hize

16.09.2009 klo 22.48

Brackens kirjoitti:
Ihan sama mikä kone teillä on. Pelatkaa niitä älkääkä täällä kitiskö, et mikä on paras, mikä firma tekee mitä.


Sori, täällä ei ymmärrettä tuollaista kieltä.
lainaa
eioo

16.09.2009 klo 23.15

limo kirjoitti:
Asianahan menee näin, että Sony panostaa omiin pelistudioihinsa rahaa, eikä käytä rahoja kolmaniin osapuoliin. Microsoft taas heikon firt partyn takia joutuu hakemaan etua siitä, että pyrkii saamaan lisäsisältöä tai aikaisempaa julkaisua multiplattareihin. Sonyn linja on paljon pelaajaystävällisempi loppupeleissä luomalla kokonaan uutta, eikä "omimalla" jo valmiiksi suunniteltuja pelejä jotka voitaisiin myös julkaista samaa aikaa kaikille potentiaalisille alustoille. Jos ms ostaa kolmannen osapuolen pelin oikeudet itselleen, kuten Splinter Cell convistion, niin se vain estää huvin ja mahdollisuuden joiltain pelata peliä, luomatta kuitenkan mitään uutta.


Ei saisi ruokkia tarhan elukoita, mutta...

Siis MS ostaa ajallisen yksinoikeuden ulkopuoliselta studiolta ja samalla tulee rahoittaneeksi hieman parannellun PS3-version jonka ainoa huonopuoli on myöhäisempi julkaisuaika niin MS jotenkin rajoittaa pelien innovatiivisuutta ja estää pelin pääsyn kilpaileville alustoille. Toisin kuin Sony rahoittaessaan vain omalle konsolilleen omien studioidensa tekemiä pelejä?

Oikeasti, WTF? Sun logiikassa on jopa enemmän aukkoja kuin viestissäsi kirjoitusvirheitä.
lainaa
Roni

16.09.2009 klo 23.15

Duster kirjoitti:
Hauismies kirjoitti:
Fakta on et microsoft on tämän sukupolven johtava lippu laiva. onhan se sony ihan jees mut ilman microsoftia sekin uppois kuten toi uutinen antaa ymmärtää.

Näin on. Nintendo kun ei ole saanut yhtään Wii -konsoliaan kaupaksi eikä ole ykkösenä konsolien myynneissä eikä tee rahaa yhtään pelimyynneillään. Kukaan ei edes vilkaise Nintendon tuotteita. Eikä lippu laivakaan ole yhdys sana.


Ai ei lippulaiva ole yhdyssana? Täytyy kyllä valasta sua ja sanoo että se on. Wannabe ownari got pwned.

Joo mut uutiseen, on kyllä melko "Törkeää" käytöstä sonylta. Täytyy mikkisoftan varmaan ostaa 5 vuoden yksinoikeudet peleihinsä.
lainaa
Vesa

17.09.2009 klo 00.15

tagman kirjoitti:
Melko härskiä hyväksi käyttöä. Kyllähän sen PS3 -version yli 6kk odottelu voi joissain tapauksissa harmittaa, mutta tätä kompensoi yleensä se, että PS3 -versioissa on mahdolliset ongelmat korjattu ja niissä on yleensä uutta sisältöä.


DLC:t ja Trophyt tulee vähän jälkijunassa, mutta mikäs siinä, Peleissä on kuitenkin uutta sisältöä kuten.... wait...
lainaa
SDFUndercover

17.09.2009 klo 00.24

Ihmeen paljon taas näitä pleikkafanipoikia täälläkin pillittämässä, varsinkin kun uutisen pointti on käytännössä "MS osaa, Sony ei."

Noh ei siinä mitään, kivasti lisämatskua kirjaani...
lainaa
limo

17.09.2009 klo 01.24

eioo kirjoitti:
limo kirjoitti:
Asianahan menee näin, että Sony panostaa omiin pelistudioihinsa rahaa, eikä käytä rahoja kolmaniin osapuoliin. Microsoft taas heikon firt partyn takia joutuu hakemaan etua siitä, että pyrkii saamaan lisäsisältöä tai aikaisempaa julkaisua multiplattareihin. Sonyn linja on paljon pelaajaystävällisempi loppupeleissä luomalla kokonaan uutta, eikä "omimalla" jo valmiiksi suunniteltuja pelejä jotka voitaisiin myös julkaista samaa aikaa kaikille potentiaalisille alustoille. Jos ms ostaa kolmannen osapuolen pelin oikeudet itselleen, kuten Splinter Cell convistion, niin se vain estää huvin ja mahdollisuuden joiltain pelata peliä, luomatta kuitenkan mitään uutta.


Ei saisi ruokkia tarhan elukoita, mutta...

Siis MS ostaa ajallisen yksinoikeuden ulkopuoliselta studiolta ja samalla tulee rahoittaneeksi hieman parannellun PS3-version jonka ainoa huonopuoli on myöhäisempi julkaisuaika niin MS jotenkin rajoittaa pelien innovatiivisuutta ja estää pelin pääsyn kilpaileville alustoille. Toisin kuin Sony rahoittaessaan vain omalle konsolilleen omien studioidensa tekemiä pelejä?

Oikeasti, WTF? Sun logiikassa on jopa enemmän aukkoja kuin viestissäsi kirjoitusvirheitä.


No kun kerran tarkastelet asioita noin kapeakatseisesti/ esität tyhmää. Yritätkö muka selittää, että tälläinen "rahoittamisella" on ollut alunperin tarkoitus olla artikkelin mukaisia seurauksia. Spekuloin kyllä MS:n politiikkaa ihan yleisellä tasolla konsolipisneksessä. Joskus se vaan sattuu omaan nilkkaa.
lainaa
pööpöileväapina

17.09.2009 klo 06.04

Hauismies kirjoitti:
Fakta on et microsoft on tämän sukupolven johtava lippu laiva. onhan se sony ihan jees mut ilman microsoftia sekin uppois kuten toi uutinen antaa ymmärtää.


hä? siis Mircrosoft syynää paljon rahaa ja ostaa pelit vuodeksi itselleen ja tästä hyötyy sony siinä määrin, että pelintekijät saavat suunnitella pelin microsoftin rahoilla myös ps3:lle. Microsoft tässä feilaa aika pahasti kun ostelee noita vuoden soppareita ja pelintekijät saavat kätevästi suunniteltua pelit molemmille konsoleille.
lainaa
Pony

17.09.2009 klo 07.33

MS maksatti Sonylla XO:n prosessorin, joten onhan Japanin köyhille sekopäille kohtuuden nimissä annettava jotain takaisin. Eihän Sonylla olisi muuten pelejä lainkaan tässä sukupolvessa.
lainaa
hulwol86

17.09.2009 klo 08.46

Tuollainen rahankäyttöhän johtaa luonnollisesti siihen, että Microsoft alkaa vaatia ettei sen maksamia rahoja saa käyttää pelien kehittämiseen (kääntämiseen) kilpailevalle konsolille. Eli käytännössä pelitalon on luvattava, että yksinoikeuspeli pysyy kirjaimellisesti yksinoikeutena, eikä ps3-versiota tule. Pelitalojen tilanne on siinä mielessä hankala, että yksinoikeuksien tarjoamista muhkeista rahasummista on vaikea kieltäytyä kehityskustannusten noustessa koko ajan suuremmiksi ja suuremmiksi.
lainaa
Odin

Rekisteröitynyt 24.04.2007

17.09.2009 klo 09.05

Roni kirjoitti:
Duster kirjoitti:

Näin on. Nintendo kun ei ole saanut yhtään Wii -konsoliaan kaupaksi eikä ole ykkösenä konsolien myynneissä eikä tee rahaa yhtään pelimyynneillään. Kukaan ei edes vilkaise Nintendon tuotteita. Eikä lippu laivakaan ole yhdys sana.


Ai ei lippulaiva ole yhdyssana? Täytyy kyllä valasta sua ja sanoo että se on. Wannabe ownari got pwned.

Hahaha.. XD otas uudestaan..

Kuumat väitteet.. kai se on uskottava, kun kerran interwebziztä sen luin..
lainaa
Keskkeis

Rekisteröitynyt 13.03.2009

17.09.2009 klo 09.20

pööpöileväapina kirjoitti:
Hauismies kirjoitti:
Fakta on et microsoft on tämän sukupolven johtava lippu laiva. onhan se sony ihan jees mut ilman microsoftia sekin uppois kuten toi uutinen antaa ymmärtää.


hä? siis Mircrosoft syynää paljon rahaa ja ostaa pelit vuodeksi itselleen ja tästä hyötyy sony siinä määrin, että pelintekijät saavat suunnitella pelin microsoftin rahoilla myös ps3:lle. Microsoft tässä feilaa aika pahasti kun ostelee noita vuoden soppareita ja pelintekijät saavat kätevästi suunniteltua pelit molemmille konsoleille.
Olisit tyytyväinen!
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

17.09.2009 klo 09.35

SDFUndercover kirjoitti:
Ihmeen paljon taas näitä pleikkafanipoikia täälläkin pillittämässä, varsinkin kun uutisen pointti on käytännössä "MS osaa, Sony ei."

Noh ei siinä mitään, kivasti lisämatskua kirjaani...

Onko se mielestäsi osaamista, että tuhlaa rahoja huonosti myyvän pelin ajallisen yksinoikeuteen, jotta pelintekijä saa paremmat resurssit kääntää peli myöhemmin kilpailijan alustalle, jolla pelintekijät odottaa suurempia myyntilukuja. Eri asia on nämä suositummat pelit, mutta enimmistö näistä ajallisen yksinoikeuden omaavista peleistä on marginaalikamaa ja japsipelejä jotka ei XO:lla pärjää.
lainaa
huhuhuhuhuh

17.09.2009 klo 11.40

Voi helvetti taas tätä Sony-fanipoikien sinisilmäisyyttä.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

17.09.2009 klo 12.21

Roni kirjoitti:
Duster kirjoitti:
Hauismies kirjoitti:
Fakta on et microsoft on tämän sukupolven johtava lippu laiva. onhan se sony ihan jees mut ilman microsoftia sekin uppois kuten toi uutinen antaa ymmärtää.

Näin on. Nintendo kun ei ole saanut yhtään Wii -konsoliaan kaupaksi eikä ole ykkösenä konsolien myynneissä eikä tee rahaa yhtään pelimyynneillään. Kukaan ei edes vilkaise Nintendon tuotteita. Eikä lippu laivakaan ole yhdys sana.

Ai ei lippulaiva ole yhdyssana? Täytyy kyllä valasta sua ja sanoo että se on. Wannabe ownari got pwned.

:)
lainaa
Weteraani

17.09.2009 klo 13.08

Duster 1 - Roni 0...

Nimimerkki ultimate_forsse on hänkin asian ytimessä.
lainaa
jan1

Rekisteröitynyt 20.08.2009

17.09.2009 klo 13.40

huhuhuhuhuh kirjoitti:
Voi helvetti taas tätä Sony-fanipoikien sinisilmäisyyttä.


Huhhuh näitä M$ fanittajien sinisilmäisyyttä kun luulevat jokaisen micro$oftin tekemän asian olevan hyvä juttu heille-.-
lainaa
Roni

17.09.2009 klo 15.28

Odin kirjoitti:
Roni kirjoitti:
Duster kirjoitti:

Näin on. Nintendo kun ei ole saanut yhtään Wii -konsoliaan kaupaksi eikä ole ykkösenä konsolien myynneissä eikä tee rahaa yhtään pelimyynneillään. Kukaan ei edes vilkaise Nintendon tuotteita. Eikä lippu laivakaan ole yhdys sana.


Ai ei lippulaiva ole yhdyssana? Täytyy kyllä valasta sua ja sanoo että se on. Wannabe ownari got pwned.

Hahaha.. XD otas uudestaan..

Kuumat väitteet.. kai se on uskottava, kun kerran interwebziztä sen luin..


It was a joke.
lainaa
Drzn

Rekisteröitynyt 21.04.2007

17.09.2009 klo 16.39

jan1 kirjoitti:
huhuhuhuhuh kirjoitti:
Voi helvetti taas tätä Sony-fanipoikien sinisilmäisyyttä.


Huhhuh näitä M$ fanittajien sinisilmäisyyttä kun luulevat jokaisen micro$oftin tekemän asian olevan hyvä juttu heille-.-


Toi dollarimerkin ymppääminen Microsoftin nimeen on kyllä hauskaa, sillä lähes jokainen näistä sankareista käyttää Windowsia :)
lainaa
LOL

17.09.2009 klo 16.50

jan1 kirjoitti:
huhuhuhuhuh kirjoitti:
Voi helvetti taas tätä Sony-fanipoikien sinisilmäisyyttä.

Huhhuh näitä M$ fanittajien sinisilmäisyyttä kun luulevat jokaisen micro$oftin tekemän asian olevan hyvä juttu heille-.-

aih, ei noin lujaa, putoan tuolilta kohta :D:D:D
lainaa
GetReal

17.09.2009 klo 19.51

Ewdew kirjoitti:

Totuus on että Sony ostaa koko firman eikä vain peliä, jonka jälkeen kukaan muu kuin PS-fani ja hänen 600€ konsolinsa ei niistä pääse nauttimaan.

Mistä pleikkari kannattaa ostaa Suomesta?
http://jase.kapsi.fi/ps3wiki/OstoSuomesta

Mistä pleikkari kannattaa halvimmalla (ulkomailta)?
http://jase.kapsi.fi/ps3wiki/OstoUlkomailta
lainaa
Evoxia

17.09.2009 klo 22.09

298,9€ slim verkkokaupasta.

Kannan tässä korteni kekoon sanomalla tuohon No MS-> No Sony keskusteluun että Sony pärjäisi luultavasti pelkällä Aasian markkinoilla aika pitkälle.
lainaa
kyllä

18.09.2009 klo 21.09

Drzn kirjoitti:
jan1 kirjoitti:
huhuhuhuhuh kirjoitti:
Voi helvetti taas tätä Sony-fanipoikien sinisilmäisyyttä.


Huhhuh näitä M$ fanittajien sinisilmäisyyttä kun luulevat jokaisen micro$oftin tekemän asian olevan hyvä juttu heille-.-


Toi dollarimerkin ymppääminen Microsoftin nimeen on kyllä hauskaa, sillä lähes jokainen näistä sankareista käyttää Windowsia :)


$on¥... hmm... jep, juuri noin.
lainaa
gsdgs

22.09.2009 klo 22.37

Joo hieman mennyt överiksi touhut.

Kyllähän sitä nyt saa omaisuuttaan ja henkeään suojella mutta ei ensimmäisenä tarvitse koko äijää pienistää.
lainaa
spaz

22.09.2009 klo 22.51

silloin kerran kun runkkasin.
lainaa
rölli

23.09.2009 klo 13.32

Tunkekaa ne konsolit vaikka hanuriin, PC on tosimiesten laite. V*tun kakarat...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova