Tuorein sisältö

Neljä uutta PS3-peliä tarjoaa kaikkea eläinuhreista vihreisiin ritareihin

07.10.2009 klo 20.01 | Luettu: 4077 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Nimeltä mainitsemattomalle pelistudiolle työskentelevä Michelle Franklin paljastaa LinkedIn-profiilissaan olevansa mukana peräti neljän uuden PlayStation 3 -pelin kehitystyössä. Japanin markkinoille tähtäävän Ninja-aiheisen roolipelin lisäksi työn alla on zombiaiheinen selviytymiskauhupeli ja kaksi nimen saanutta, vanhoihin romaaneihin perustuvaa peliä.

Sir Gawain and the Green Knight perustuu 1300-luvulla kirjoitettuun runokokoelmaan kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritarista, joka pahaksi onnekseen vastaa mystisen vihreän ritarin taisteluhaasteeseen. Alkuperäinen tarina pyörii ritarillisuuden ja kunniakysymysten äärellä.

Varhaisen keskienglanninkielisen runon panokseksi pelikultturin saralla laskettakoon tarinassa esiintyvien sanojen gomen (suom. peli) ja gome (suom. mies) samankaltaisuus, joka monien oppineiden mukaan viittaa miesten ja pelien perustavanlaatuiseen yhteenkuuluvuuteen.

Key of Solomon perustuu sekin vanhaan, oletettavasti 1300- tai 1400-lukujen aikana kirjoitettuun renesanssin ajan taikuutta käsittelevään kirjaan. Kaksiosaisessa kirjassa kerrotaan miten kristinuskon Jumalan kautta käytettävillä loitsuilla kutsutaan esiin erilaisia demoneja ja epäkuolleita oman tahdon alaisena käytettäviksi palvelijoiksi, miten saavutetaan näkymättömyys, miten herätetään rakkaus ja millaisia eläinuhreja ja synninpäästöä loitsijan tulisi käyttää magian mahdollistaakseen.

Teemoiltaan mielenkiintoisista peleistä riittää varmasti tarinoitavaa peleiksi tai pelisarjoiksi asti, mutta tietämättä Franklinin työnantajaa, on toistaiseksi vaikeaa arvioida pelien julkaisuajankohtaa tai laatua.

Lähteet: PS3 Center, Wikipedia, Wikipedia

V2.fi | Matti Lintula
< Arkham Asylumin tais... Activision vastusti ... >

Keskustelut (3 viestiä)

Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.10.2009 klo 20.15

Odottelen että mikä toi "selviytymiskauhupeli" on... Muut aika "meh".
lainaa
Evoxia

07.10.2009 klo 21.28

Kuinkakohan monta zombie peliä aiotaan markkinoille tunkea? Alkaa kohta tulla ulos korvista. (Jos siis lasketaan nämä Death Nationit ym. mukaan)
lainaa
nonjjaaa

07.10.2009 klo 21.40

Aina on keskiaika ollut mukava aihe peleissä, niitä ei onneksi ole liikaa, toisin ku näitä iänikuisia zompienlahtausräiskintöjä joita puskee joka tuutista.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova