Tuorein sisältö

Kuumimmat käsikirjoitukset, joita Hollywood ei ole vielä käyttänyt

13.12.2010 klo 23.55 | Luettu: 4174 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

"The Black List" on Hollywoodissa häärivien tuottajien vuotuinen lista käsikirjoituksista, joista pidetään, vaikkei elokuvaa ole vielä saatu aikaiseksi. Listalla mainituista teksteistä monet löytävät tiensä valkokankaille ja usein jopa tulevien vuosien arvostetuimpien teosten joukkoon.

Uutiseen on suomennettu kuvaukset suosituimmista teksteistä. Englanninkielinen alkuperäislista löytyy täältä.

49 ääntä sai Wes Jonesin
COLLEGE REPUBLICANS
"Perustuu tositapahtumiin. Poliittinen pyrkyri Karl Rove käy kieroa kampanjaa päästäkseen republikaaniopiskelijoiden puhemieheksi kampanjapäällikkönsä Lee Atwaterin avustuksella."

47 ääntä sai Noah Oppenheimin
JACKIE
"Seitsemänä päivänä John F. Kennedyn salamurhan jälkeen, Jackie Kennedy ponnistelee määritelläkseen puolisonsa henkisen perinnön."

45 ääntä sai Dante Harperin
ALL YOU NEED IS KILL
"Avaruusolentoja vastaan sotiva alokas ymmärtää olevansa aikasilmukassa, jonka vuoksi hän herää aina samana aamuna kuoltuaan taistelukentällä."

43 ääntä sai David Guggenheimin
SAFE HOUSE
"Nuori mies CIA:n turvatalossa Rio De Janeirossa joutuu avustamaan sooloilevaa ex-agenttia, jolla on hallussaan informaatiota, jota palkkasoturit tavoittelevat."

39 ääntä sai Wentworth Millerin
STOKER
"Isänsä kuoleman jälkeen teini-ikäinen päähenkilö kohtaa salaperäisen setänsä, joka palaa viettämään aikaa perheen parissa."

32 ääntä sai Matt Cookin
999
"Ryhmä korruptoituneita poliiseja suunnittelee ryöstöä, jonka aikana heidän olisi ammuttava kollega, jotta he selviäisivät kuiville."

31 ääntä sai JC Chandorin
MARGIN CALL
"Kuvaus rahoitusalan firman Lehman Brothersin viimeisestä vuorokaudesta. Perustuu tositapahtumiin."

30 ääntä sai Eric Warren Singerin
AMERICAN BULLSHIT
"Tositarina Abscamista, FBI:n rikokseen provosoivasta operaatiosta 1980-luvulta, joka paljasti korkea-arvoisten poliitikkojen korruptoituneisuuden."

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tämä hirviö on kyllä... Ensimmäinen traileri... >

Keskustelut (2 viestiä)

Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

14.12.2010 klo 14.29

"Avaruusolentoja vastaan sotiva alokas ymmärtää olevansa aikasilmukassa, jonka vuoksi hän herää aina samana aamuna kuoltuaan taistelukentällä."

Nähty jo esim Aku Ankassa.
lainaa
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

14.12.2010 klo 17.37

"39 ääntä sai Wentworth Millerin STOKER "Isänsä kuoleman jälkeen teini-ikäinen päähenkilö kohtaa salaperäisen setänsä, joka palaa viettämään aikaa perheen parissa.""
Ahaa, Prison Breakin starba alkanut kynäilemään?

Olisi mieluummin tehnyt käsiksen, joka pohjaa peliin STROKER : (K-18)
http://media.giantbomb.com/uploads/0/3715/855867-image7_s
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova