Tuorein sisältö

Eric Clapton kertoo viinapirun vuosista

10.10.2007 klo 10.43 | Luettu: 2092 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Eric Clapton on kertonyt NBC:n haastattelussa rankoista ryyppy-ja huumevuosistaan. Nykyään mies on ollut selvillä vesillä jo 20 vuotta. Tähti kertoo useammin kuin kerran suunnitelleensa itsemurhaa. Ainoa asia estämässä hankeen oli ajatus, että kuoltuaan hän ei voisi enää ryypätä.

Claptonin suhde Pattie Boydin eli George Harrisonin vaimon kanssa kaatui paljolti viinan kiroihin. Suhde ei missään vaiheessa ollut normaali.

- On vaikea sanoa, mitä suhteesta olisi tullut ilman viinaa ja huumeita. Olimme molemmat nautintoaineiden vankina. Juomalla tunsin kuuluvani johonkin mystiseen yhteisöön. Se antoi minulle voimaa ja rohkeutta soittaa ja lähestyä naisia. Ryyppäämisessä oli jotain suurempaa, toteaa Clapton.

Piristeiden lopettamispäätökselle ei ollut mitään yksittäistä syytä tai hetkeä. Clapton kävi pohjalla useita kertoja mutta mahalaskut eivät olleet sen pahempia kuin muillakaan alkoholisteilla. Nuorempana mies ajatteli selviävänsä omin voimin. Kun ikävuosia tuli lisää, Clapton uskalsi hakea ongelmaansa apua.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Punk-tähti piestiin ... 24-sarjan tähti vank... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova