Tuorein sisältö

Adam Sandler ja Justin Bieber yhtä suosittuja Yhdysvalloissa

14.02.2011 klo 22.39 | Luettu: 2478 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kaksi viihdetaiteilijaa, joita toiset rakastavat ja toiset rakastavat vihata, kilpailevat yleisöstä Yhdysvalloissa. Viikonlopun katsotuin elokuva oli täpärästi Adam Sandlerin komedia Just Go With It. Toiseksi tuli teini-idoli Justin Bieberin konserttielokuva Justin Bieber: Never Say Never.

Just Go With It kertoo plastiikkakirurgista, joka värvää Jennifer Anistonin tulevaksi ex-vaimokseen iskeäkseen nuoren naisen. Juonikuvauksesta ei pidä hämääntyä. Kriitikoiden mukaan kyse on siitä, että Sandler suorittaa laiskat ja kuluneet erite- ja hakkausrituaalinsa lomaillessaan Havaijilla.

Bieber-dokumentin kerrotaan kuvaavan nuoren herran kyvykkyyttä asiallisesti ja varsin viihdyttävästi. Konserteille voi kiljua myös 3D-teattereissa.

Kolmanneksi katsotuin uutuus oli animaatio Gnomeo ja Julia. Puutarhatontut sekoilevat Romeon & Julian hengessä? Lopputulos voisi olla kamalampikin. Kriitikot ovat todenneet, että leffa on tekemällä tehty, mutta monet ovat tykästyneet värikkääseen vauhtihupailuun.

Uutuuksista heikoiten menestyi historiallinen toimintaseikkailu Kotka, joka käsittelee samoja tapahtumia kuin Centurion viime vuonna. Sekä ohjausta, käsikirjoitusta että näyttelyä on kritisoitu, vaikka asialla on maineikas Kevin Macdonald. Tekeleen puolustajat ovat kiitelleet tuotantoarvoja.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Just Go With It 31,0 milj. $ (31,0 milj. $)
2. Justin Bieber: Never Say Never 30,3 milj. $ (31,0 milj. $)
3. Gnomeo ja Julia (Gnomeo and Juliet) 25,5 milj. $ (25,5 milj. $)
4. Kotka (The Eagle) 8,6 milj. $ (8,6 milj. $)
5. The Roommate 8,4 milj. $ (26,0 milj. $)
6. Kuninkaan puhe (The King's Speech) 7,4 milj. $ (93,9 milj. $)
7. Näin ystävien kesken (No Strings Attached) 5,6 milj. $ (59,9 milj. $) - arvostelu
8. Sanctum 5,1 milj. $ (17,5 milj. $)
9. Kova kuin kivi (True Grit) 3,8 milj. $ (160,3 milj. $)
10. The Green Hornet 3,6 milj. $ (92,3 milj. $) - arvostelu

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Käsivamma varjostaa ... Uusi Spider-Man-leff... >

Keskustelut (1 viestiä)

Riabo

Rekisteröitynyt 17.04.2007

14.02.2011 klo 23.08

Millonkas JTP arvostelee tämän Justin Bieber: Never Say Never?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova