Tuorein sisältö

Ruisrockin päiväkohtainen ohjelma ja sunnuntain päänimi julkistettu

14.03.2011 klo 18.22 | Luettu: 4025 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ensimmäistä kertaa soolourallaan Suomeen saapuva maailmanmusiikin supertähti Manu Chao tuo La Ventura -kiertueensa 8.-10. heinäkuuta juhlittavaan Ruisrockiin. Festivaalisunnuntain pääesiintyjänä nähtävä, miljoonia albumeja myynyt villi kokeilija ja musiikillinen kameleontti on kiertänyt nauhurinsa kanssa ympäri maailmaa tallentamassa mausteita keitokseensa, jossa yhdistyvät punk, rock, salsa, jazz, reggae, ska sekä latinalaiset ja kuubalaiset rytmit, ja luonnistuu artistilta myös ranskalainen chanson ja algerialainen raï.

Ruisrockin laajaa kotimaista artistikattausta saapuvat vahvistamaan Vuoden yhtye ja Vuoden metallialbumi -Emmoilla hiljattain palkittu Stam1na sekä viime vuonna uuden tulemisen tehnyt, platinaa marraskuussa ilmestyneellä Irti-albumilla myynyt Kaija Koo.

Ruisrockin päiväliput ja kahden päivän liput tulevat myyntiin tiistaina 15. maaliskuuta Ruisrockin verkkokaupassa, Tiketissä ja Lippupalvelussa. Kolmen päivän liput ovat jo myynnissä. Ruisrockin yhden päivän liput maksavat 70 euroa, kahden päivän liput 95 euroa ja kolmen päivän liput 110 euroa.

PERJANTAI 8.7.2011
The Prodigy (UK), The National (USA), Hurts (UK), Primus (USA), Carpark North (DEN), Nekromantix (DEN/USA), Kotiteollisuus, Pariisin Kevät

LAUANTAI 9.7.2011
Bullet For My Valentine (UK), Anna Calvi (UK), Bring Me The Horizon (UK), Sabaton (SWE)´, Apulanta, Happoradio, Jukka Poika & Sound Explosion Band, PMMP, Raappana & Sound Explosion Band, Scandinavian Music Group, Stam1na, Uusi Fantasia, Von Hertzen Brothers

SUNNUNTAI 10.7.2011
Manu Chao La Ventura (FRA), Fleet Foxes (USA), Robyn (SWE), Isobel Campbell & Mark Lanegan (UK/USA), Amorphis, Jätkäjätkät, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Paleface

Täydennyksiä luvassa pitkin kevättä. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Esittelyvideolla puu... Alienit hyökkäsivät ... >

Keskustelut (2 viestiä)

Rumba-de-Ruissalo

14.03.2011 klo 23.26

Manu Chao oi oi, pakko päästä oi oi... Siinä sellanen livebändi et oksat pois oi oi.. Kräks.. ooi..
lainaa
PölhöKustaa

15.03.2011 klo 02.48

Outo kokonaisuus vanhoille Ruisrockkaajille...jotenkin, no "all the times they´re changing", oonko sit jo vanha, ei rockkaa toi setti ei!
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova