Tuorein sisältö

Jalometalli Winterfestin mysteeriesiintyjä paljastui

24.03.2011 klo 00.48 | Luettu: 2813 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Oululaisen Jalometalli-festivaalin talvitapahtuma Jalometalli Winterfest jyrähtää käyntiin huomenna 25.3.2011 Club Teatrialla. Juurilleen palaavan tapahtuman tarjonta koostuu tänä vuonna pohjoissuomalaisista metalliosaajista. Salaperäinen "Special Guest" on myös paljastettu ja yhtyeestä on annettu pieniä vihjeitä Jalometallin Facebook-sivulla parin viikon ajan.

Tähän asti salassa pidetty esiintyjä on kuusamolaislähtöinen A.R.G. Yhtye oli merkittävä osa 80-90-lukujen suomalaista thrash metal -aaltoa mm. Stonen, Maple Crossin, Prestigen sekä Winterfestissä esiintyvien Sacred Crucifixin ja National Napalm Syndicaten kanssa. Yhtyeen nimi on lyhenne sanoista Ancient Rotten Graveguards, mutta alun perin kirjainlyhennelmä keksittiin nimestä Aku Raaska Group yhtyeen silloisen laulajan mukaan. A.R.G. julkaisi urallaan lukuisia pienjulkaisuja sekä kaksi albumia. Bändi on ainoita Suomi-thrashin vanhan koulukunnan edustajia, joka ei ole aktivoitunut tällä vuosituhannella, mutta nyt comebackin todistamiseen on mahdollisuus.

Jalometalli Winterfestin pääesiintyjänä nähdään melodisen deathin pioneeri Eternal Tears of Sorrow. Illan muut esiintyjät ovat perinteikkäät vanhan koulun jyrät Sacred Crucifix ja National Napalm Syndicate sekä nuoremman polven tahkoajat Disare ja Nordic Necropolis.

Liput Jalometalli Winterfestiin maksavat ennakkoon 15 ja ovelta 20 euroa. Ennakkoliput ovat myynnissä Lippupalvelussa, Tiketissä ja Oulun Levykauppa Äxässä. Ikäraja Jalometalli Winterfestiin on K-15/K-18.

Jalometalli Winterfestin aikataulu:
19.00 Ovet auki
19.30 Nordic Necropolis
20.20 Disare
21.10 National Napalm Syndicate
22.10 Sacred Crucifix
23.20 A.R.G.
00.20 Eternal Tears Of Sorrow


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ehdotuksia Mötley Cr... Depeche Mode kierrät... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova