Tuorein sisältö

Brittiläisen punkin veteraanit Tavastialle - liput myyntiin

15.04.2011 klo 00.30 | Luettu: 2195 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Brittiläisen punkin etukaartiin jo 70-luvulta asti lukeutuneet The Damned ja GBH saapuvat Tavastialle torstaina 14. heinäkuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 15. huhtikuuta.

Vuonna 1976 perustetun The Damnedin single New Rose ja albumi Damned, Damned, Damned olivat genrensä ensimmäiset julkaisut Briteissä. Yhtye tuli tunnetuksi räjähtävästä energiastaan ja tylystä, mutta kuitenkin viihdyttävästä live-meiningistään. Yhtye on hajonnut ja palannut yhteen lukuisia kertoja, julkaissut kahdeksan albumia, joista kaksi 1990-luvun jälkeen.

Vuodesta 1978 toiminut GBH on pysynyt uskollisena alkuperäiselle street punk -soundilleen ja bändillä on vankka maailmanlaajuinen kannatus. GBH julkaisi yhdennentoista studioalbuminsa Perfume and Piss viime vuonna maineikkaan Hellcat Recordsin kautta ja sen tuotti bändin faniksi tunnustautunut Rancidin Lars Frederiksen.

Liput Tiketistä alk. 29,30 €, ovelta 31 €.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< YouTubesta tuttu Ärs... Muista Sonispheren e... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova