Tuorein sisältö

YLE:n viisukommentaattorit nostavat Ruotsin suosikiksi

19.04.2011 klo 15.13 | Luettu: 1753 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ylen viisukommentaattorit ja -toimittajat ovat antaneet pisteensä vuoden 2011 Eurovision laulukilpailun 2. semifinaalin kilpailukappaleille. Torstaina 12. toukokuuta käytävästä kakkossemifinaalista on muodostumassa ennennäkemättömän tasainen ja jännittävä, sillä Ylen viisuraadin äänestyksessä peräti viisi maata – Bosnia-Hertsegovina, Ruotsi, Slovenia, Romania ja Irlanti – jakoi ykkössijan ja viiden pisteen sisään mahtui 13 kappaletta.

Ylen raadin pisteiden perusteella ykkössemifinaalin viiden kärki olisi pitänyt pintansa myös kakkossemifinaalissa. Raadin mielestä Suomen oma edustaja Paradise Oskar on siis koko semifinalistijoukon paras.

Kakkossemifinaalin kärkimaista Bosnia-Hertsegovina keräsi Ylen raadilta tasaisesti kolmosia ja nelosia, mutta ei kuitenkaan yhtään vitosta. Ruotsi keräsi raadilta eniten täysiä pisteitä eli vitosia.

Ruotsin Eric Saade herätti raadissa niin ihastusta kuin vihastustakin. Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki arvioi Popular-kappaleen vain yhden pisteen arvoiseksi, mutta Eva Frantz ja TV2n viisukommentaattori Tarja Närhi heltyivät viiteen pisteeseen.

Eric Saadesta sanotua: "Hävyttömän tehokasta, joka kulmasta viilattua ja isolla rahalla tuotettua viisupoppia". "Vaikka tästä tyylilajista ei pitäisikään, on pakko todeta ensikuulemalta, että kuulostaa just tasan tarkkaan viisuvoittajalta". "Häpeilemättömän kosiskeleva poppaukku".

Eurovision laulukilpailu 2011
1. semifinaali, ti 10.5. klo 22.00
2. semifinaali, to 12.5. klo 22.00
FINAALI, la 14.5. klo 22.00

(Lähde YLE/Euroviisut)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Volbeatin basisti vä... Samuli Putro kahtena... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova