Tuorein sisältö

Dick Tracyn jatko-osa oksennetaan ulos

10.06.2011 klo 16.00 | Luettu: 2613 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sarjakuvaleffa Dick Tracy teki vaikutuksen vuonna 1990. Vahvasti tyylitelty tarina kovaotteisesta kytästä jopa voitti kolme Oscaria seitsemän ehdokkuuden pohjalta. Ohjaaja ja pääosanesittäjä Warren Beatty on haaveillut jatko-osasta parikymmentä vuotta.

Tovi sitten Beatty voitti oikeudessa jutun, jossa kiisteltiin hahmon oikeuksista. On siis ajankohtaista kysyä, vieläkö aihe häntä inspiroi. Beatty vastaa kyllä: jatko-osa on tulossa. Useimpiin tarkempiin kysymyksiin Beatty kieltäytyy vastaamasta, mutta hän mainitsee puhuneensa käytännön asioista tuotantotiiminsä kanssa, ja rakastavansa vanhaa matte painting -tekniikkaa, eli maalauksen käyttämistä silloin, kun lavasteiden rakentaminen on mahdotonta tai kallista.

Mitä tulee oksentamiseen, Beatty vertaa elokuvien tekemistä juuri siihen. Hän ei tahdo oksentaa. Mutta joskus hän saavuttaa pisteen, jossa hän tuumii, että hänellä olisi oksentamisen jälkeen parempi olo.

74-vuotias Hollywood-veteraani ohjasi elokuvan viimeksi 1998 (Koko kansan Bulworth) ja näytteli viimeksi vuonna 2001 (Suhteet sekaisin).

Lähde: Slashfilm

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Lost-kirjoittaja keh... Judas Priest tänään ... >

Keskustelut (1 viestiä)

Videopelaaja

Rekisteröitynyt 18.12.2010

10.06.2011 klo 22.07

Elokuvan tekeminen väkinäisessä mielessä ei tee siitä välttämättä hyvää.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova