Tuorein sisältö

Warren Beattylta uusi komedia

21.06.2011 klo 14.58 | Luettu: 1709 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Moni epäili Warren Beattyn olevan höperö, kun 74-vuotias Hollywood-veteraani ilmoitti pari viikkoa sitten suunnittelevansa jatkoa vuoden 1990 sarjakuvaleffalle Dick Tracy. Beatty ei ole näytellyt elokuvissa kymmeneen vuoteen, eikä hän ole ohjannut mitään sitten vuoden 1998 tapauksen Koko kansan Bulworth.

Nyt kerrotaan, että Beatty on virallisesti tekemässä paluuta. Beatty on kirjoittanut komedian, jonka hän ohjaa ja jonka pääosaa hän näyttelee. Muita tietoja ei tarjota. Studion edustaja sanailee, että luvassa on klassista Beattya: "käsikirjoitus on elegantti ja huiman viihdyttävä". Tuotannon on tarkoitus alkaa tänä vuonna.

Mikäli Beatty on vakavissaan värikkään ja ylitseampuvan Dick Tracyn suhteen, paluu Hollywoodiin lienee sopivinta aloittaa hillitysti. Tiettyä uskottavuutta Beattylla tietenkin on yhä. Mies on palkittu ohjaus-Oscarilla, elämäntyö-Oscarilla ja kymmenillä muilla pysteillä. Oscar-ehdokkaana Beatty on ollut 14 kertaa (ohjaajana, kirjoittajana, tuottajana, näyttelijänä).

Beatty on vuotta nuorempi kuin täydessä vauhdissa yhä oleva Woody Allen, jonka paluusta näyttelijäksi uutisoitiin tunti sitten.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Pixar tekee elokuvia... Tarja Turunen Saimaa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova