Tuorein sisältö

Hömppä-Depp löysi nimekkään ohjaajan taide-elokuvalleen

12.07.2011 klo 15.19 | Luettu: 3009 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ohjaaja Julian Schnabel kertoo suunnittelevansa elokuvaa, joka perustuu Nick Toschesin romaaniin In the Hand of Dante. Johnny Depp on omistanut filmatisointioikeudet jo useamman vuoden ajan.

Romaani kertoo kaksi toisiinsa liittyvää tarinaa. Toinen sijoittuu 1300-luvulle ja kertoo Jumalaisen näytelmän kirjoittajasta Dante Alighierista. Toisessa kertomuksessa seikkailee kirjailija Tosches: hänet kutsutaan selvittämään, onko Danten muinainen käsikirjoitus aito. Depp aikoo näytellä Toschesia. Schnabelin mukaan romaani on kaunis ja se kertoo "kaikesta".

Depp ja Schnabel tekivät aikanaan yhdessä runoilijan elämänkertaelokuvan Before Night Falls. Deppin oli määrä näytellä Schnabelin kuuluisimmassa elokuvassa Perhonen lasikuvussa, ennen kuin Depp päätti jatkaa Karibian rosvousta. Depp on näinä päivinä yhä kiireisempi hilpeiden hömppäleffojensa parissa, ja Schnabel toteaakin, että elokuva etenee vasta muutaman vuoden kuluttua.

Lähde: Indiewire

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Latinotähti lupailee... LG:n 3D-televisio se... >

Keskustelut (1 viestiä)

DeeR

12.07.2011 klo 18.12

Aina kun on Deppistä puhe niin ei voi muuta kuin odottaa innolla. Ehdottomasti yksi suosikki näyttelijöistäni.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova