Tuorein sisältö

Qstock ilmoitti ulkomaan nimen peruuntumisesta

28.07.2011 klo 00.15 | Luettu: 2995 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Oulun Qstock rokataan tulevana viikonloppuna.

Ruotsalainen Adept on joutunut perumaan Qstockin keikkansa laulajan polvivamman takia. Adeptin paikan perjantaina Q-teltassa täyttää yksi tämän hetken lupaavimmista kotimaisista yhtyeistä, The Blanko.

Muuten festariin valmistautuminen on sujunut mallikkaasti. Qstockin rakentamiseen osallistuu tänäkin vuonna noin 100 henkilöä eri osa-alueilla. Alueelle vedetään erilaisia sähkökaapeleita ja -johtoja kaikkiaan 25 kilometriä. Aitaa puolestaan rakennetaan kolmisen kilometriä. Alueelle tuodaan noin kymmenen rekallista tavaraa, muun muassa 125 wc:tä ja 25 pisoaaria sekä 150 roskista ja kierrätysastiaa.

Festivaalin aikana alueella työskentelee 500 henkilöä. Median edustajia on lähes 100.

Qstockin nimiä ovat mm. Lauri, Amorphis, Happoradio, Children Of Bodom, Paleface, Laura Närhi, Petri Nygård, Radiopuhelimet, Haloo Helsinki, Regina, Anna Abreu, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Von Hertzen Brothers, Apulanta, Jenni Vartiainen, Twisted Sister (USA), Antti Tuisku, Cheek, Anna Puu, Stam1na, Mustasch (SWE), Michael Monroe, Medeia, myGrain, Jare & Villegalle ja The Posies (USA).

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Android-tabletit läh... Tunnetun black metal... >

Keskustelut (1 viestiä)

GanymeDes

Rekisteröitynyt 23.04.2007

28.07.2011 klo 13.10

Paikanpäältä saatan ostaa lipun jos niitä vielä saa ja inspiroidun astumaan ulos.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova