Tuorein sisältö

Haiparvelle buffetlounas jenkkisotilaista

19.08.2011 klo 17.59 | Luettu: 2931 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

USS Indianapolis oli amerikkalainen taistelulaiva, jonka japanilainen sukellusvene upotti toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Satoja miehiä kuoli nopeasti ja 880 miestä jäi kärsimään hypotermiasta ja haiden hyökkäyksistä. Neljä päivää myöhemmin 316 miestä saatiin pelastettua.

Warner Bros, Robert Downey, Jr. ja hänen tuottajavaimonsa Susan Downey valmistelevat elokuvaa tositapahtumia seuranneista tositapahtumista.

Vuonna 1996 11-vuotias poika kiinnostui tapauksesta, kun hän katsoi elokuvan Tappajahai, jossa hainmetsästäjä Quint pitää aiheesta puheen. Poika etsi informaatiota, tapasi eloonjääneitä ja sai aikaan sen, että tapauksen johdosta tuomittu kapteeni Charles McVay armahdettiin. McVaylle itselleen tästä ei ollut iloa, sillä hän teki itsemurhan 1968.

Hollywoodissa on aiemminkin yritetty tehdä elokuvaa USS Indianapoliksesta. Kertooko pojan näkökulman ympärille rakennettava elokuva myös kauhun hetkistä, vai onko kyseessä "kuiva" lakidraama, se jää nähtäväksi.

Quintin puhe Tappajahaista:



Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tekohengitystä Musta... In Flames ja Trivium... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova