Tuorein sisältö

Leijonakuninkaasta viikonlopun valtias Yhdysvalloissa

19.09.2011 klo 17.00 | Luettu: 6811 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Leijonakuningas palasi valkokankaille Yhdysvalloissa. Rakastetun Disney-animaation kolmiulotteinen versio tienasi lähes 30 miljoonaa dollaria, mikä olisi kelvannut tuoreemmillekin teoksille. 3D-lasien latistama värimaailma ei ole miellyttänyt kaikkia klassikon ystäviä, mutta Disneytä varmasti harmittaa, etteivät he tuoneet laajaan levitykseen Kaunottaren ja hirviön kolmiulotteista versiota, joka valmistui ennen Leijonakuningasta.

Juhlavan vastaanoton kriitikoilta sai Nicolas Winding Refnin ohjaama Drive, joka kertoo hämärähemmoja öisin kuskaavasta stunttiajajasta. Kyseessä on kovaotteinen toimintaelokuva, joka on hallitulla tyylillään ja tunnelmallaan saanut kriitikot puhumaan taiteesta. Kiihkeistä takaa-ajoista saa selvää ja mukana on jopa juoni: tämä se on ammattityötä.

70-luvun kohufilmin Olkikoirat (Straw Dogs) uutta versiota ei hellitty. Leffa ei ole silkkaa sekundaa, mutta alkuperäisteosta pinnallisesti mukaillessaan ja väkivallalla mässäillessään se väitetysti hukkaa sanomansa. Elokuva kannustaa päähenkilöään, joka saa tarpeeksi konnista ja rupeaa riehumaan.

Komediassa I Don't Know How She Does It Sarah Jessica Parker näyttelee naista, jolla on ura, mies ja lapset. Kuinka hän tästä kaikesta selviytyy? Siten, kuin vetelät elokuvahahmot yleensäkin, haukottelevat kriitikot.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / (Viikonlopun tulos) / [Kokonaistulos]

1. Leijonakuningas 3D (The Lion King 3D) (29,3 milj. $) [29,3 milj. $]
2. Tartunta (Contagion) (14,5 milj. $) [44,2 milj. $]
3. Drive (11,0 milj. $) [11,0 milj. $]
4. Piiat (The Help) (6,4 milj. $) [147,4 milj. $]
5. Olkikoirat (Straw Dogs) (5,0 milj. $) [5,0 milj. $]
6. I Don't Know How She Does It (4,5 milj. $) [4,5 milj. $]
7. The Debt (2,9 milj. $) [26,5 milj. $]
8. Warrior (2,8 milj. $) [9,9 milj. $]
9. Apinoiden planeetan synty (Rise of the Planet of the Apes) (2,7 milj. $) [171,6 milj. $] - arvostelu
10. Colombiana (2,3 milj. $) [33,3 milj. $]

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Reilu nippu Idols-tu... Kuolema ei vapauttan... >

Keskustelut (4 viestiä)

Random

19.09.2011 klo 21.43 1 tykkää tästä

Tuleekohan toi Suomeen?
lainaa
DeeR

19.09.2011 klo 23.05

Random kirjoitti:
Tuleekohan toi Suomeen?
Mietin aivan samaa, jos tulee niin ehdottomasti katsomaan.
lainaa
boring

20.09.2011 klo 11.26

noniin sitten odotellaan Disneyn Herkules 3D, Tarzan 3D, Mulan 3D, Notre Dame 3D... +30 kierrosta. kuka nyt uutta tekisi kun vanhalla tienaa
lainaa
Mazai-

Rekisteröitynyt 25.07.2007

20.09.2011 klo 22.11

Jos tulisi Suomeen niin menisin välittömästi katsomaan. Vanhoja Disney-leffoja ei vain voita mikään, vaikka jotkut Pixarin teoksista erinomaisia ovat olleetkin.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova