Tuorein sisältö

Amerikan kirkkain Idols-tähti Suomeen

22.10.2007 klo 12.03 | Luettu: 1940 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

American Idol-tähti vuosimallia 2002 saapuu piristämään Suomen kevättä. Yhdysvaltojen suosituimpiin kuuluva laulaja, upeaääninen Kelly Clarkson saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen huhtikuussa. Viidessä vuodessa maailmanlaajuiseksi pop-ilmiöksi noussut artisti tunnetaan megahiteistään Since You Been Gone, Behind These Hazel Eyes ja Because Of You. Tähden viimeisin albumi My December julkaistiin kuluvan vuoden kesäkuussa. Konsertti tapahtuu 13.4.2008 Helsingin jäähalli.


Kellyn debyyttialbumi Thankful julkaistiin vuonna 2003. Levy nousi suoraan Billboard -listan ykköseksi ja sitä on myyty pelkästään Yhdysvalloissa lähes 3 miljoonaa kappaletta. Albumilta julkaistu single Miss Independent oli valtava menestys, joka poiki myös Grammy –ehdokkuuden.

Toinen albumi Breakaway julkaistiin vuoden 2004 lopulla. Levyn valtavasta menestyksestä kertoo mm. se, että albumi pysytteli Billboard 200 listan top 20-joukossa kokonaisen vuoden. Vuonna 2006 Kelly palkittiin kahdella Grammylla.

Lipunmyynti alkaa maanantaina 29.10, liput 46 euroa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Britney sai tapaamis... Owen Wilsonille mais... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova