Tuorein sisältö

Kommenttia brittiläisen metallibändin laulajan nimissä tehdystä veriteosta

07.10.2011 klo 08.47 | Luettu: 2140 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Brittiläisen metalcore-orkesteri Bring Me The Horizonin laulaja Oliver "Oli" Sykes on kommentoinut miehen nimissä tehtyä raakaa veritekoa. 20-vuotias McDonaldsin työntekijä David Russell esiintyi internetissä Oliver Sykesin nimellä ja sai houkuteltua nuoren amerikkalaistytön tapaamiseen - seurauksena oli raaka murhayritys.

Russell tuomittiin 5.10.2011 elinkautiseen kidnappauksen suunnittelusta/toteuttamisesta ja murhan yrityksestä.

Facebookista alkanut yhteydenpito johti lopulta siihen, että huijari onnistui houkuttelemaan uhrinsa Britannian reissulle. Russell oli kuljettanut uhrinsa syrjäiseen metsään ja onnistunut melkein viiltämään tältä kurkun auki. Nuoren naisen vartalosta löytyi myös useita puukoniskujen jälkiä. Uhri jäi kuitenkin henkiin.

Oliver Sykes kommentoi:

- En aluksi uskonut koko tarinaa. Se oli hyvin hämmentävää. Tiedän, että henkilöllisyyttäni on käytetty kaiken maailman kepposiin mikä on tietenkin ollut epämukavaa. Tämä on kuitenkin aivan hirveää.

- Neuvon kaikkia sosiaalista mediaa käyttäviä tutustumaan Carly Ryan Foundation -sivustoon (www.carlyryanfoundation.com). Carly maksoi luottamuksestaan vielä kovemman hinnan. Kyseinen säätiö perustettiin opastamaan ja tiedottamaan vaaroista, jotka liittyvät tutustumiseen internetissä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Waltari juhlii massi... Alkuperäinen Zorro p... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova