Tuorein sisältö

Reckless Love ahkerana meillä ja muualla

07.10.2011 klo 13.53 | Luettu: 1268 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomen glamrock-yhtyeiden parhaimmistoon lukeutuva Reckless Love pitää aikatauluissaan tiukkaa tahtia yllä, ja keikkailee syksyn ja talven mittaan ahkerasti sekä Suomessa että ulkomailla.

Iso-Britannian kiertue käynnistyy marraskuun lopulta jatkuen joulukuulle saakka ja yksittäisiä keikkoja on luvassa myös muualle Eurooppaan. Kehutun debyyttilevyn aikana aloitettu pitkäjänteinen maailmanvalloitus siis etenee ja kiinnostus kasvaa kohisten maa kerrallaan.

Reckless Loven odotettu kakkosalbumi Animal Attraction julkaistiin tämän viikon keskiviikkona ja se on vahvaa jatkoa yhtyeen nimeä kantaneelle debyytille.

- Bändi tuntuu olevan kuin neljä hyperaktiivista kihisevää marakattia, malttamattomia lähtemään turneelle törmäilemään! Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, lupailee Reckless Loven laulusolisti Herman.

Suomen keikkoja:
07.10 Kerubi/Joensuu
08.10 Ruska Fest/Katinkulta - Sotkamo
20.10 MS Baltic Princess/Helsinki
22.10 Kuopion Musiikkikeskus/Kuopio
04.11 Dom Helsinki/Helsinki
30.12 Hullu Poro/Kittilä
31.12 Club Ilona/Kemi

Ulkomaan keikkoja:
29.10 Rock Kitchen/Madrid - Espanja
26.11 Academy Islington/Lontoo - Iso-Britannia
27.11 Rock City/Nottingham - Iso-Britannia
28.11 O2 Academy 2 Newcastle/Newcastle - Iso-Britannia
30.11 Cathouse/Glasgow - Iso-Britannia
01.12 The Limelight/Belfast - Iso-Britannia
02.12 Whelan's Live/Dublin - Irlanti
03.12 Hard Rock Hell festival/Prestatyn - Iso-Britannia

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Johnny Depp kertoo D... Robert Zemeckis esit... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova