Tuorein sisältö

Lytro-kamera löysi tiensä kuluttajamarkkinoille

20.10.2011 klo 16.00 | Luettu: 3196 kertaa | Teksti: Samuel Kohtala


Vasta hetki sitten prototyyppivaiheessa ollut Lytro-kamera on saatu kaupallistettua ennätysvauhdilla. Pääperiaatteeltaan Lytro on niin sanottu light field -kamera, eli se kykenee tallentamaan valonsäteiden värin, intensiteetin ja vektorin. Tekniikka mahdollistaa esimerkiksi tarkennuksen kohdistamisen monilla eri tavoin kuvan jälkikäsittelyvaiheessa.


Laitteen ulkoasu on pelkistetty ja epätyypillinen, sillä kosketusnäytön lisäksi siitä löytyy vain laukaisu- ja virtanäppäimet sekä zoomia ohjaava hipaisukytkin. Kahdeksankertaisen optisen zoomin sisältävän Lytron etuna on myös esimerkiksi kuvan välitön tallennus, sillä sen toimintaperiaatteen takia siinä ei ole lainkaan tarkennustoimintoa, jonka lukittumista pitäisi odottaa.

Lytro-kameraa on saatavilla 8 Gt:n ja 16 Gt:n tallennuskapasiteetilla varustettuna - mallien hinnat ovat vastaavasti 400 ja 500 dollaria. Mikäli verrattain kova hinta ja epätyypillinen ulkoasu eivät muodostu esteeksi, on vekottimella mahdollisuuksia tuoda paljon uutta valokuvaukseen, joka on pääperiaatteiltaan pysynyt samana läpi vuosikymmenien.

Asiasta uutisoi Uncrate.



V2.fi | Samuel Kohtala
< Vauhtia (ja hidastuk... Supersankarielokuva ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova