Tuorein sisältö

Tulipalot eivät estä Megadeth-keikkoja?

23.10.2007 klo 10.03 | Luettu: 3765 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Megadeth-päämies Dave Mustaine on lisännyt bändin kotisivujen forum-osioon seuraavan viestin:

- On liikkeellä arvailuja, että pelkoni perheeni puolesta ajaisi Megadethin peruuttamaan keikkoja ja matkustamaan kotiin. En ole missään vaiheessa sanonut Kalifornian tulipalojen aiheuttavan keikkojen peruutuksia (Uutinen-Kalifornian tulipalot). Olemme edelleen Bangokissa ja seuraavaksi matkustamme Jakartaan.

- Olen yllättynyt, etteivät ihmiset ole ymmärtäväisempiä kyseisen luonnon-onnettomuuden suhteen. Olen kaukana perheestäni ja basistimme talo on myös vaarassa kuten myös hänen perheensä. Toivoin vain teidän olevan kanssani tässä asiassa, missään vaiheessa en ole päättänyt kotiin lähdöstä. Aion pysyä tien päällä ja mitä hyötyä kotiin paluusta olisi? Asia olisi toinen, jos perheeni olisi todellisessa vaarassa. Nyt he ovat turvassa. Perättömien huhujen levittäjät ovat suututtaneet minut, toteaa Dave Mustaine.

Toisessa vaakakupissa on Megadethin kotisivuille kirjattu viesti päiväyksellä 22.10, jossa Dave Mustaine puhuu toiseen äänensävyyn:

- Fanit, tarvitsen kipeästi teidän apuanne. Asuinalueeni kuuluu Kalifornian tulipalojen vaivaamiin alueisiin. Hevoseni on juuri siirretty turvaan ja vain parin korttelin päässä kodistani talot palavat. Toivon teiltä rukouksia, että Kaliforniassa alkaisi sataa. Olen hyvin peloissani. Olen Thaimaassa ja lapseni ovat erossa äidistään. Olen toisella puolella maailmaa ja saatan joutua matkustamaan kotiin. Tämä johtaisi keikkojen peruuntumiseen Aasiassa.

megadeth.com




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Konserttien korkeuse... Vanessa Williams ja ... >

Keskustelut (3 viestiä)

zergbur

Rekisteröitynyt 07.08.2007

23.10.2007 klo 20.07

Megadeth on pelleheviä ja Mustaine itekkin on ihan pelle jätkä. Ja näyttäähän se ääni kellossa heti muuttuvan kun on oma napa kyseessä.
lainaa
LoneGoat

Rekisteröitynyt 07.08.2007

23.10.2007 klo 20.46

Megadeth on asenteikkainta jenkeistä tulevaa heviä.
lainaa
Apinamies

30.11.2008 klo 16.26

Megadeth on parasta heviä ikinä, ja zergburin kommentti kusee.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova