Tuorein sisältö

Brittiläinen elektroduo ja huippu-dj Suomeen

25.10.2011 klo 00.57 | Luettu: 2328 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maailman parhaaksi DJ:ksikin useissa eri yhteyksissä valittu John Digweed saapuu Helsingin Pohjoiselle Rautatiekadulle aukeavan Venuen avajaiskarkeloihin perjantaina 4. marraskuuta.

15-vuotiaana DJ-uransa aloittanut Digweed on tehnyt kaiken minkä DJ voi oikeastaan tehdä; hänen käsistään on lähtöisin ensimmäinen kaupallinen dj-miksaus "Reneissance" sekä lukuisia muita merkittäviä miksauskokoelmia, kuten "Global Underground", "Northern Exposure" ja "Bedrock". Hän oli ensimmäinen brittiläinen DJ, joka toimi residenttinä sen ajan maineikkaimmassa klubissa New Yorkissa; Twilossa.

Tanssilattian avajaisissa lämmittelee klubin residentti Paul Easy, jonka tech house -soundi on villinnyt tanssilattioita niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Toisen salin musiikkitarjonnasta vastaa ennen kaikkea Playgroundin bileistä tuttu kaksikko Milla Lehto sekä Flink.

Myös brittiläinen Lamb saapuu Suomeen. Pari vuotta sitten paluun keikkalavoille tehnyt Lamb saapuu helmikuussa Helsinkiin. Trip hopia, drum and bassia ja jazzia musiikissaan yhdistelevä yhtye esiintyy Nosturissa sunnuntaina 12. helmikuuta. Keikan liput tulevat myyntiin keskiviikkona 26. lokakuuta.

Vuonna 1996 perustetun Lambin muodostavat Lou Rhodes ja Andy Barlow. Vaikkakin bändi on kotoisin Manchesterista, se oli vahvasti mukana bristolilaisten trip hopin esiinmarssissa 90-luvun loppupuolella. Kesällä 2009 Lamb kokosi rivinsä muutamia festivaalikeikkoja varten, jotka saivat toivottua jatkoa seuraavana vuonna. Viime kesäkuussa lamb julkaisi albumin ”5”.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Unkari aikoo rahoitt... Ruotsin suurin rock-... >

Keskustelut (1 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.10.2011 klo 14.49

Digweed & Sashan Northern Exposuret on kyllä kovia kiekkoja.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova