Tuorein sisältö

Israelin psykedeelisen trancen nimimiehet Suomeen

17.11.2011 klo 13.19 | Luettu: 1838 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Elektronisen musiikin valovoimaisimpia nimiä Israelista ja Briteistä saapuu live- ja DJ-keikalle Helsingin Circus -klubille tulevana lauantaina 19. marraskuuta. Ensi kertaa samalla lavalla nähdään Israelin psykedeelisen-trancen nimekkäimmät live-artistit Skazi, Astrix sekä genren merkittävimpiin vaikuttajiin kuuluva Astral Projection. Jokaisella takanaan 15-20 vuoden ura psy-trancen etulinjassa. Kukin heistä on myös Infected Mushroomin ohella vuosi toisensa jälkeen nähty korkeilla sijoilla arvostetun DJ Magin vuosittaisessa yleisöäänestyksessä.

DJ:nä heitä tukee Briteistä saapuva pitkän linjan tuottaja ja dj-velho John '00' Fleming, joka on liikkunut tyylikkäästi technon ja trancen välimaastossa lähes 20 vuotta. Hänen vuonna 1999 perustama JOOF -levymerkkinsä on yksi nykyajan progressiivisen konemusiikin suunnannäyttäjiä. Jokainen mainituista alan pioneereista on säilyttänyt kestosuosikin aseman maailmalla suurimpien konefestivaalien ja klubien pääesiintyjinä.

Kotimaisista artisteista tapahtumassa esiintyy Proteus, Eliot Ness, Muffler, Indigo ja Tim Duster sekä Revontuli-tanssiryhmä ja VJ Sellek & Hanks.

The Circuksen bileiden jälkeen jatkoja tanssitaan Helsingin Kuudennella Linjalla aamuviidestä eteenpäin John '00' Flemingin johdolla.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tuomas Holopainen lu... Popedan kultainen Vo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova