Tuorein sisältö

Kotimaisen indierock-orkesterin maailmankiertue päättyy kotimaan lavoille

18.11.2011 klo 00.04 | Luettu: 1750 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Juuri kahden kuukauden Euroopan-, Meksikon-, ja Yhdysvaltojen-kiertueelta palannut Rubik soittaa vuoden päätteeksi vielä kolme keikkaa Suomessa. Christmas Three -konsertit toteutuvat Tavastialla perjantaina 25. marraskuuta, Tampereen Klubilla perjantaina 2. joulukuuta sekä lauantaina 3. joulukuuta Turun Klubilla.

Syyskuun puolivälissä Norjasta käynnistynyt Rubikin maailmankiertue oli bändin toistaiseksi menestynein ulkomaiden kiertue. Yhtye soitti kahden kuukauden aikana yhdeksässä maassa yhteensä 39 keikkaa ja kymmenkunta radio/tv-esiintymistä. Kiertueella Rubikin näki arviolta 18 000 katsojaa.

Lähes loppuunmyydyllä Yhdysvaltojen osuudella Rubik soitti 15 keikkaa Pohjois-Amerikassa huippusuositun kanadalaisartistin Lightsin seurassa. Rundin päätteeksi yhtye soitti omat headline-keikat New Yorkissa myyden loppuun konserttinsa maineikkaassa, erityisesti uusia kykyjä esittelevässä Piano's-klubissa.

Aikaisemmin tällä viikolla Rubik sai Emma-ehdokkuuden vuoden alternative/indie albumin kategoriassa keväällä ilmestyneestä pitkäsoitostaan Solar.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Logitechin valvontak... Battle Beast allekir... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova