Tuorein sisältö

Mustasch tutkii taivasta ja helvettiä

05.01.2012 klo 00.01 | Luettu: 1978 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruotsalainen raskasta rockia soittava Mustasch julkaisee uuden studioalbumin Sounds Like Hell, Looks Like Heaven 1. helmikuuta. Albumin ensimmäinen singlejulkaisu, The Challenger, sai ensisoittonsa Radio Rockin taajuuksilla joulukuun puolessa välissä.

Albumi on jatkoa The New Sound Of The True Best -kokoelmalle, joka julkaistiin viime vuonna bändin juhlistaessa kymmenvuotista taivaltaan.

Mustasch halusi kokeilla jotakin uutta ja valitsi tuottajakseen yhtyeen laulaja-kitaristi Ralf Gyllenhammarin, jonka visio oli tuottaa albumi vähemmällä määrällä instrumentteja selkeyttääkseen bändin soundia. Albumin on miksannut Stefan Glaumann (mm. Apocalyptica, Rammstein, Within Temptation, Backyard Babies).

Kaksinkertainen Grammis-voittajayhtye halusi jo edellisen kokoelmansa myötä muistaa fanejaan laskemalla albuminsa hintaa huokeampaan 100 kruunuun. Sama toistuu tämän levyn kanssa, jota tullaan myös myymään erikoishintaan.

Mustasch lähtee albumin julkaisun jälkeen mittavalle kiertueelle, joka starttaa Helsingborgista 24. helmikuuta. Suomeen yhtye saapuu huhtikuussa kolmelle keikalle. Yhtyeen mukana nähdään todennäköisesti uusi rumpali, sillä vuodesta 2009 saakka rumpalina toiminut Danne McKenzie on jättänyt yhtyeen.

McKenzie ilmoitti yllättäen asiasta yhdessä Gyllenhammarin kanssa ruotsalaisen rockradio Banditin aamulähetyksessä joulukuun 16. päivä. Mustasch etsii parhaillaan uutta rumpalia riveihinsä.

Kiertue:

24.2 Helsingborg, The Tivoli
25.2 Örebro, Kulturhuset
3.3 Bollnäs, Tuppens Danskrog
6.3 Oslo, John Dee (NO)
8.3 Åre, Bygget
9.3 Uppsala, Uppsala Konsert & Kongress
10.3 Huskvarna, Folkets Park
14.3 Århus, Voxhall (DK)
15.3 Köpenhamn, Lilla Vega (DK)
16.3 Odense, Posten (DK)
17.3 Malmö, KB
23.3 Linköping, Garden
24.3 Ljungby, Garvaren
30.3 Göteborg, Lisebergshallen
31.3 Karlstad, Nöjesfabriken
5.4 Helsinki, Tavastia (FI)
6.4 Tampere, Pakkahuone (FI)
7.4 Oulu, Club Teatria (FI)
8.4 Tallin, Rock Club (EST)
13.4 Stockholm, Annexet
14.4 Kalmar, Sandra
20.4 Flen, Amazon
21.4 Norrköping, Louis de Geer Flygeln
27.4 Skövde, Valhall




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suosittu metalcore-o... Katso Swallow The Su... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova