Tuorein sisältö

Hannun ja Kertun noitajahti hyllylle, kunnes Hannu on julkkis

10.01.2012 klo 13.30 | Luettu: 5295 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Hansel and Gretel: Witch Hunters kertoo Hannusta (Jeremy Renner) ja Kertusta (Gemma Arterton) aikuisina. Sisarusten on pysäytettävä lapsia uhraava noita (Famke Janssen) ja tultava toimeen julman sheriffin (Peter Stormare) kanssa.

Tyyriin 3D-seikkailun oli määrä saapua teattereihin jo maaliskuussa, vaikkei edes traileria ole vielä nähty. Viime tingassa Paramount Pictures on siirtänyt elokuvan ensi vuoden tammikuulle. Tämä nostaa pintaan epäilyksiä leffan laadusta, mutta Paramount vakuuttaa, että kyse on taktikoinnista.

Renner esiintyy parhaillaan Tom Cruisen rinnalla suositussa toimintafilmissä Mission: Impossible - Ghost Protocol. Myöhemmin tänä vuonna Renner tähdittää elokuvia The Avengers ja The Bourne Legacy. Studio uskoo, että vuoden kuluttua Renner tunnetaan paremmin ympäri maailmaa.

Merkittävästi lykkääntyneet leffat kuten vaikkapa Your Highness harvemmin niittävät menestystä.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Suosittu elektronine... Coen-veljekset palkk... >

Keskustelut (5 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.01.2012 klo 14.22

Gemma ja Famke !
lainaa
kiitos_kumarrus

10.01.2012 klo 15.46

Ohjaajana hääri Tommy Wirkola, varsin tyydyttävän Dead Snow elokuvan ohjaaja.
lainaa
TatiTheThird

10.01.2012 klo 15.53

Eikös tässä esiinny suomalainen Pihla Viitala?
lainaa
reno

10.01.2012 klo 18.09

TatiTheThird kirjoitti:
Eikös tässä esiinny suomalainen Pihla Viitala?


Esiintyy, mutta toimittaja ei nähtävästi mieltänyt sitä maininnan arvoiseksi asiaksi.

lainaa
PhoenixFlight

12.01.2012 klo 19.02

Famke ilkeänä noitana?

kohta tulee sydänkohtaus

mutta vakavammin ottaen mitä helv miksi Hannu ja Kerttu täytyy muuttaa tälläiseksi? en malta odottaa mikä klassikko raiskataan seuraavaksi jollain "henkisellä (jälkeenjääneellä) jälkeläisellä"
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova