Tuorein sisältö

George Clooney estää natsien taidevarkaudet

13.01.2012 klo 19.36 | Luettu: 2846 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jos George Clooney on elokuvassa osallisena, se todennäköisesti saa palkintoehdokkuuksia vuodenvaihteessa. Juuri nyt Clooneyn tähdittämä The Descendants ja Clooneyn tähdittämä, kirjoittama ja ohjaama Vallan kääntöpuoli (The Ides of March) ovat pinnalla.

Clooneyn seuraava ohjaus on The Monuments Men. Filmi kertoo taiteen tuntijoista, joita Yhdysvallat lähetti Eurooppaan toisen maailmansodan aikana. Natsien varastaessa taidetta systemaattisesti, taidehemmojen oli tarkoitus palauttaa ja suojella teoksia. Taidetyypit toimivat vihollisen maalla ja olivat usein aseettomia.

Clooney kuvailee leffaa ison budjetin viihteeksi: hauskaksi pätkäksi, jolla on jotakin sanottavaakin. Clooney on viimevuosina keskittynyt vakaviin elokuviin, joten hän näkee tarpeelliseksi todeta, ettei kaupallisissa elokuvissa ole mitään vikaa, mutta hän ei tahdo tehdä elokuvia, jotka eivät ole luontevia (tyyliin Batman & Robin?).

Elokuva perustuu Robert M. Edselin kirjaan The Monuments Men: Allied Heroes, Nazi Thieves, and the Greatest Treasure Hunt in History. Kirja kuvaa kattavimmin aikaa Normandian maihinnousun ja liittoutuneiden voiton välillä.

Lähde: The Wrap

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Metallimessujen ohje... Chicagon ja Pirates ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova