Tuorein sisältö

Suositun suomirock-orkesterin unohtumattomat takapuolet

17.01.2012 klo 00.00 | Luettu: 2206 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kymmenisen vuotta sitten kuopatun Aknestikin arkistot avautuvat harvinaisuuksia sisältävällä tuplakokoelmalla.

Haukiputaalainen Aknestik muistetaan hiteistään, kuten Suomirokkia, Ainoastaan toistaiseksi ja Jokapäivä. Yhtyeen viimeiseksi albumiksi jäi vuonna 2001 julkaistu Vedenpaisumus, jonka jälkeen yhtyeen keulahahmo ja toinen biisintekijä Jukka Takalo on jatkanut soolouralla.

"Unohtumattomat takapuolet" -kokoelma sisältää singlejen B-puolia, muutaman harvinaisemman singlen A-puolen sekä kaksi ennenjulkaisematonta kappaletta. Lisäksi paketti tarjoaa kitaristi-biisintekijä Kai Latvalehdon on kirjoittaman kattavan, pohjoispohjalaisella huumorilla höystetyn muistelotekstin.

Ennenjulkaisemattomat kappaleet ovat Aknestikin albumeilta aikanaan pudotettuja helmiä. Tämä täydellinen maailma (Tulevaisuus on myöhemmin -albumin sessioista, 1999) on bändin itsensä mukaan kenties elektronisin Aknestik-kappale koskaan. Niin kuin tarinat menee (Vedenpaisumus-albumin sessioista, 2001) on puolestaan tuttua suomirock-henkistä Aknestik-tunnelmointia

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Nokian Lumia 900 oli... Petäjäveräjät soi V-... >

Keskustelut (1 viestiä)

juha82

15.01.2023 klo 16.23

hei mul on tää levy ja on yksi aknestikin parhaimpia levytyksiä vaik moni on varmaanki eri mieltä jyrkästi. Levyllä on semmonen huikee musapala kuin maanalle joka on minulle koko universumin paras biisi koskaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova